Blogin säätöä

Viimeisempien testieni perusteella vaikuttaa siltä, että olen onnistunut ratkaisemaan ongelman, joka liittyi jollain mystisellä tavalla tiettyihin käytössä oleviin plugin versioihin sekä cache asetuksiin, joita olen yrittänyt hyödyntään sivuston nopeuttamiseksi. Säätäminen jatkuu edelleen, mutta tunnelin päässä alkaa näkymään valoa. Pahoitteluni viimeaikaisista muutoksista ja työn alla on edelleen uusi ulkoasu koko blogille, jonka julkaisen lähiaikoina.

14.9.2016 päivitys

Olen viime päivien aikana saanut blogin ulkoasun melkein alkuperäiselle tolalleen, minkä lisäksi olen työskennellyt myös uuden ulkoasun kanssa. Pientä edistystä on siis tapahtunut siis, mutta taustalla oleva ongelma JQueryn kanssa on edelleen ratkaisematta. Työ siis jatkuu tulevinakin päivinä ja blogin ulkoasu vaihtelee varsinkin Suomen yöaikaan.

9.9.2016 päivitys

Blogiin tänä viikonloppuna tupsahtavat lukijat huomaavat varmasti, että blogin ulkoasu saattaa näyttää eriltä viikonlopun eri aikoja. Syynä tähän on, että kokeilen seuraavien päivien aikana lukuisia erilaisia säätöjä ja asetuksia. Ehtaan säätö-tyyliin muutoksia tulee kokeiltua karusti tuotantoympäristössä, joten pyydän malttia muutosten kanssa.

Pontimena urakkaan toimi uusin WordPress päivitys, joka rikkoi erinäisiä asioita blogin taustalla, joita yritän tässä kaiken keskellä metsästää. Samaan syssyyn aukesi myös mahdollisuus päivittää erinäisiä komponentteja uusimpiin versioihin sekä kokeilla myös uusia teemoja, mikä vaatii WordPressissä usein erinäistä säätöä. Eli muutoksia on tiedossa lähipäivien ajan ja pahoitteluni siitä.

(Yhteensä 126 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.