Kanadan työllisyystilanne (2020)

Vuosi 2020 on ollut huonojen uutisten täyttämä. Vuosikymmenen mittainen maailmantalouden ennätyspitkä kasvukausi törmäsi maaliskuussa seinään, kun pandemiaksi ryöstäytynyt koronavirus sai ison osan maailman maista eristäytymään ja sulkeutumaan. Toimien vaikutus talouteen on ollut massiivinen ja eri maiden tilastoissa nähtiin loppukeväästä historiallisia työttömyyslukemia jopa miljoonien ihmisten menetettyä työnsä.

Tilastokeskus toimittaa kuukausittaiset lukemat

Kevään shokista on alettu kesän mittaan kipuamaan ylöspäin, mutta esimerkiksi Kanadan vuoden takaiseen 5.7% työttömyyteen on vielä runsaasti matkaa. Juuri julkaistujen uusimpien tilastojen mukaan Kanadan työttömyysprosentti oli heinäkuussa 10.9%, missä on lähes kolme prosenttiyksikköä pudotusta toukokuun historiallisesta 13.7% huippulukemasta. Kevään koronatoimet vaikuttivat pahimmillaan 5.5 miljoonan kanadalaisen arkeen, kun 3 miljoonaa menetti työnsä ja 2.5 joutui lomautetuksi. Tuosta ajasta on tultu sittemmin takaisin provinssien avautumisen ansiosta, mutta koronavirus vaikuttaa edelleenkin 2.3 miljoonaan ihmisen työllisyystilanteeseen. Työllisten määrä olikin heinäkuussa 93% epidemiaa edeltäneeseen helmikuuhun verrattuna.

Työllisyys on heilahdellut historiallisesti

Vaikka satojentuhansien palaaminen töihin onkin positiivinen uutinen, on moni joutunut palaamaan vakituisen työn ja normaalien työtuntien sijaan määräaikaiseen tai vähemmän tunteja sisältävään työhön. Tästä syystä pelkkien työttömyyslukujen tuijottaminen onkin harhaanjohtavaa, sillä talousahdingon keskellä nopeasti luodusta CERB-tuesta riippuvien määrä on edelleen korkealla, ollen 18.4% koko työikäisestä väestöstä.

500 dollaria viikossa maksavaa CERB eli Canada Emergency Response Benefitiä on voinut saada viimeisten 4.5 kuukauden ajan ehdoilla, jotka eivät normaalisti oikeuttaisi työttömyysavustuksiin.  Tuen piiriin on päässyt  käytännössä jokainen sitä vain hakenut yli 15-vuotias ja yhteensä 8.5 miljoonaa – yli 22% kaikista kanadalaista! – on ollut sen piirissä vähintäänkin kuukauden ajan. Ohjelma on maksanut ulos huimat 64 miljardia dollaria tukia, joista ainakin osa on päätynyt vääriin käsiin.

Miljoonat ovat saaneet tukishekkejä

Koska todellinen oikeutus tukeen tarkastetaan verovirasto CRA:n toimesta vasta jälkikäteen, on mediassa kerrottu vangeista ja huumeidenkäyttäjistä, joille on koittanut CERB:in myötä todelliset kulutusjuhlat. Jälkikäteen tulevat seuraamukset ja mahdolliset vaatimukset takaisinmaksusta eivät tätä porukkaa hetkauta ja rahat on siihen mennessä tuhlattu jo aikaa sitten. Kallis ohjelma on kuitenkin päättymässä elokuun lopussa, jonka jälkeen ihmisiä ollaan siirtämässä takaisin normaalien työttömyystukien piiriin.

Provinssitasolla koronasta johtuva kriisi on kohdellut Kanadan eri osia hyvin tavalla. Useamman vuoden Kanadan parhaimman työllisyystilanteen omanneen British Columbian työttömyys on kriisin aikana kaksi ja puoli kertaistunut vuodentakaisesta, ollen heinäkuussa 11.1%. Vaikka provinssissa onkin hoidettu epidemiaa sangen onnistuneesti, on se kurittanut erityisesti merkittävää matkailualaa.

Eri aloilla ollaan erilaisessa tilanteessa

Kanadan suurimman provinssin Ontarion hieman huonompaa 11.3% työttömyyttä selittää puolestaan provinssin hitaampi kehitys epidemian hillitsemisessä, minkä vuoksi siellä ei ole vielä siirrytty kolmanteen vaiheeseen. Tällä hetkellä Ontariossa nautitaan kuitenkin laskevista tartuntamääristä samaan aikaan, kun täällä British Columbiassa päivämäärät ovat valitettavasti kasvussa juurikin kolmannen vaiheen vapautusten vuoksi.

Vielä on matkaa aiempaan

Muualla Kanadassa tilanne on samanlainen, työttömyyslukemien ollessa huomattavasti viime vuotta korkeammalla, mutta matkalla alaspäin. Lukemien perusteella on silti vaikea sanoa mitään epidemian pitkäaikaisesta vaikutuksesta Kanadan talouteen, sillä viimeisten kahden kuukauden positiivinen kehitys on vain paluuta aiempaan, eikä siis oikeaa talouskasvua. Milloin aiempi taso saavutetaan ja miten talous kehittyy siitä eteenpäin ovat vielä avoimia kysymyksiä, joihin kestänee saada vastaus ainakin ensi vuoteen.

Eri provinssien työttömyyslukemat (suluissa vuoden takainen):

— Newfoundland and Labrador 15.6% (12.8)
— Prince Edward Island 11.7% (8.4)
— Nova Scotia 10.8% (7.4)
— New Brunswick 9.8% (8.5)
— Quebec 9.5% (4.9)
— Ontario 11.3% (5.7)
— Manitoba 8.2% (5.8)
— Saskatchewan 8.8% (5.4)
— Alberta 12.8% (7.0)
— British Columbia 11.1% (4.4)

(Yhteensä 286 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.