Kuhiseva Hong Kong

Kolme ensimmäistä päivää kahden viikon mittaisesta matkastani ovat nyt takana ja niiden johdosta jalkani ovat kävelystä hellänä ja kameran muistikortilla sellaiset 600 valokuvaa. Toisin sanottuna takana on erittäin onnistunut alku huikealle matkalle, jonka aikana vietän viikon täällä Hong Kongissa ja toisen mokoman Taiwanin pääkaupunki Taipeissa. 😛

Saavuin tänne Hong Kongiin perjantaina, noin 13 tunnin lennon jälkeen. Pitkä lento tarjosi mahdollisuuden todelliseen elokuvamaratoniin ja katsoinkin lennon aikana neljä elokuvaa sekä kolme televiosarjaa. Jetlagi painoi kuitenkin melkoisesti, kun pääsin lopulta hotellilleni kello 5 aamuyöstä Vancouverin aikaan.

Matkani ensimmäisenä päivänä tutustuin Kowloonin alueeseen, jossa oli myös paljon uutisoituja mellakoita vain muutama päivä sitten. Niistä ei ollut kuitenkaan nähtävissä jälkeäkään, mutta uutisissa asiaa on puitu edelleen. Matkan toisena päivänä tutkin Kowloonin pohjoisempia seutuja sekä New Territoriesin aluetta, jossa vierailin useassa upeassa temppelissä sekä hyvin huolitelluissa puutarhoissa. Sunnuntain vuoksi temppeleillä oli valtavasti väkeä, jotka juhlivat kiinalaisen uudenvuoden viimeisiä päiviä.

Pitkien kävelymatkojen jäljiltä piti tänään ottaa hieman iisimmin ja niinpä ajelinkin päivän Hong Kongin ainutlaatuisilla kaksikerroksisilla raitiovaunuilla, jotka tarjoavat turistille erittäin huokean ja loistavan mahdollisuuden nähdä Hong Kongin saaren kaupunkilabyrinttiä. Labyrintti onkin oikea sana kuvaamaan kaupunkikuvaa, joka on ultra-tiivis, todella korkeiden kerrostalojen noustessa vierivieressä taivaisiin. 😮

Keskiviikoksi olen suunnitellut päivämatkaa Macauhun, joka on varmaan hyvin erilainen paikka ja siksi kiintoisa vierailtava. Siitä sekä tulevista päivistä lisää matkan edetessä. Päivitän koko matkan ajan kännykkäkuvia Facebookiin ja Twitteriin, mutta kunnolliset valokuvat julkaisen tuttuun tapaan myöhemmin osana perusteellista matkakertomusta. 🙂

(Yhteensä 266 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.