Kesälentelyä kotiseudun taivaalla

Itä-Suomen lämpimissä kesäkeleissä nopeasti hujahtaneiden kolmen lomaviikon jälkeen oli aika pakata matkalaukut ja vaihtaa majapaikkaa allekirjoittaneen kotipuoleen Uudellemaalle. Vanhempani olivat saapuneet alkuviikosta Itä-Suomessa vietettyyn tyttäremme kastejuhlaan, joten matka etelään tapahtui kahden auton voimin mukana myös Niinan vanhemmat, jotka lähtivät omalle pienelle Etelä-Suomen kesälomareissulleen.

Jatka lukemista ”Kesälentelyä kotiseudun taivaalla”

 

Pitkällä kesälomalla Suomessa

Blogissa on pitänyt kesän ajan hiljaista, sillä olemme olleet pitkällä lomamatkalla Suomessa. Edellisestä Suomen matkastamme ehti koronan vuoksi kulua peräti kaksi ja puoli vuotta, joten odotuksemme matkan suhteen olivat arvatenkin korkealla. Normaalin kaksiviikkoisen loman sijaan käytössämme olisi isyysvapaastani johtuen peräti viisi ja puoli viikkoa aikaa nauttia kesäisistä maisemista.

Jatka lukemista ”Pitkällä kesälomalla Suomessa”

 

892 päivää poissa Suomesta

Huomenna tulee noustua lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, suunnatessamme odotetulle kesälomamatkalle Suomeen! Vielä lentämistäkin pidempi aika on kulunut edellisestä kerrastamme Suomen kamaralla tammikuussa 2020, mistä on kulunut tarkalleen 892 päivää.

Jatka lukemista ”892 päivää poissa Suomesta”

 

Hyvän olon Ravintola Olo

Viikko sitten päättyneen Suomen joululomamme kaksi viimeistä päiväämme kuluivat Helsingissä, jossa tutkimme hieman kaupunkia sekä nautimme hyvästä ruoasta. Helsingin ravintolatarjontaa on nimittäin kehuttu viime vuosina runsaasti ja päätimmekin kokeilla kaupungin yhtä Michelin-palkittua ravintolaa ydinkeskustan alueella.

Jatka lukemista ”Hyvän olon Ravintola Olo”

 

Turistina Helsingissä

Joulun lentoja viime vuonna varatessamme, saimme Niinan kanssa ajatuksen perinteisen joulunvieton yhdistämisestä pieneen kotimaanmatkailuun. Kun myös Icelandairin lentoajat tukivat ratkaisua yöpyä Helsingissä ennen paluulentoa, päädyimme varaamaan junaliput pääkaupunkiin sekä hotellin Helsingin ydinkeskustasta.

Jatka lukemista ”Turistina Helsingissä”