Terveisiä Malesiasta! Kirjoitan tätä Kaakkois-Aasian soolomatkani alkupuoliskon Malesian osuuden viimeisenä iltana hotellilla Kuala Lumpurissa. Takana on kolme täyttä vuorokautta täällä maan pääkaupungissa, mikä voi vaikuttaa lyhyeltä ajalta, mutta jonka aikana olen ehtinyt kiertää kaikki merkittävimmät nähtävyydet sekä nähdä runsaasti tämän kovasti kasvavan miljoonakaupungin vilkasta elämää.
Kategoria: Malesia
Kirjoituksia matkoista Malesiassa.
Seikkailu Kaakkois-Aasiassa
Allekirjoittaneella on ollut tällä viikolla perhosia vatsassa, sillä torstain ja perjantaina välisenä yönä alkaa puolentoista viikon mittainen seikkailuni Kaakkois-Aasiassa. Minulla on jäänyt varastoon jonkin verran lomaa kiireiseltä alkuvuodelta samaan aikaan kun Niina käytti osan omista lomapäivistään vieraillessaan Suomessa sekä keväällä että kesällä. Tapanamme on ollut käyttää vuoden kaikki lomapäivät vuoden aikana ja niin varasin itselleni pienen kaupunkiseikkailun marraskuun alkuun.
