Yksi blogissani usein toistunut teema Kanadassa asumiemme neljäntoista vuoden aikana on ollut maan jatkuva ja ajoittain hallitsematon väestönkasvu. Kun vuonna 2012 maan väkiluku oli 34,8 miljoonaa, arvioidaan sen olevan tänä päivänä noin 41,5 miljoonaa henkeä. Tämä tarkoittaa 6,7 miljoonan asukkaan lisäystä lyhyessä ajassa, mikä onkin saanut Kanadan yhteiskunnan natisemaan liitoksissaan.
Kategoria: Arki Saksassa
Arkisia kirjoituksia elemästä Saksassa.
Berliinin kesäkeitaat
Sääennusteiden mukaan Berliinissä odotetaan ensi viikosta todella helteistä ja elohopea saattaa kohota jopa 37 asteeseen. Yli 35 asteen helteet eivät ole Saksan pääkaupungissa kesäaikaan harvinaisia ja vaikka uudisasunnoista löytyykin usein ilmastointi, on se silti monissa kodeissa harvinaista herkkua. Siksi kesä onkin monissa berliiniläiskodeissa tuskaista aikaa, asuntojen muuttuessa kuumiksi pätseiksi. Miten berliiniläiset sitten selviävät kuumuudesta?
Conan Berliinissä
Amerikkalainen televisiokoomikko Conan O’Brien on suosittu henkilö Suomessa, eikä vähiten vuoden 2006 Suomen matkansa jäljiltä, joka sai tuolloin runsaasti huomiota kotimaan mediassa (”jee jee, Suomi mainittu!”). Conan on vieraillut kuvaustiiminsä kanssa toisinaan myös täällä Kanadassa, ainakin Torontossa sekä Quebecissä, mutta Vancouverissa herraa ei ole ainakaan shownsa kanssa nähty.
Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla
Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!
Kartta Berliinin vuokramarkkinoista
Berliini on nyt suosiossa ja kaupungin asukasluku onkin noussut viime vuosina voimakkaasti erityisesti nuorten muuttaessa trendikkääseen Berliiniin. Positiivinen kehitys alkoi kymmenisen vuotta sitten ja meidän muuttaessamme kaupunkiin vuonna 2007 oli Berliini vielä hieman ”tutkan alla”. Todellinen hyperkasvu alkoi joskus vuoden 2010 tienoilla ja yhtäkkiä kaikki puhuivat trendikkäästä ja edullisesta Berliinistä.
