Voimakkaasti kasvava väestö

Viime vuoden keväällä saimme osallistua jo toista kertaa Kanadassa joka viides vuosi suoritettavaan maanlaajuiseen väestölaskentaan. Tällä viikolla julkaistujen tulosten mukaan maan väestö on jatkanut voimakasta kasvuaan ja oli viime vuoden toukokuussa 36 991 981 eli vain karvan verran alle 37 miljoonaa. Siinä on kasvua 5,2% edellisestä vuoden 2016 laskennasta, millä lukemalla Kanadan väestö kasvaa yli tuplasti muita kehittyvien maiden G7-ryhmän jäseniä nopeammin.

Jatka lukemista ”Voimakkaasti kasvava väestö”

 

British Columbia ylitti 5 miljoonaa asukasta

Jos sinusta on tuntunut viime aikoina aiempaa ahtaammalta Vancouverin maanteillä tai Skytrainin kyydissä, ei se ole sattumaa. Nimittäin loppuvuodesta ohitettiin merkittävä virstanpylväs, kun British Columbian väkiluku ylitti 5 miljoonaa asukasta ensimmäistä kertaa historiassa. Provinssin väkiluku onkin kasvanut vauhdilla ja meitä oli seitsemän vuotta sitten tänne muuttaessamme vain 4,4 miljoonaa. Alle vuosikymmenessä väestö on siis kasvanut yhden Helsingin kaupungin verran!

Jatka lukemista ”British Columbia ylitti 5 miljoonaa asukasta”

 

Kanada laski väestönsä

Joka viides vuosi suoritettava maanlaajuinen väestönlaskenta (eng. Census) tuntuu suomalaisittain vanhanaikaiselta käytännöltä, mutta on monissa maissa edelleen virallinen metodi. Kanadassa tehtiin tuorein väestönlaskenta viime vuonna (2016) ja sen tuloksia alettiin saada tipoittain nyt alkuvuodesta. Tämä oli myös meidän ensimmäinen Censuksemme, joten myös me sisällymme nyt näihin lukemiin.

Jatka lukemista ”Kanada laski väestönsä”

 

34 miljoonaa kanadalaista

Kanada on kasvava maa, jonka väkiluku lisääntyy niin syntyvyydestä kuin runsaasta maahanmuutostakin. Maassa suoritetaan virallinen väestönlaskenta joka viides vuosi ja edellinen laskenta valmistui vuonna 2011. Laskennan tulosten perusteella Kanadan tilastokeskus Statistics Canada tarkentaa arviotaan maan tulevasta kehityksestä ja keskuksen nettisivuilta löytyy reaaliaikainen väestökello, joka arvioi kanadalaisten senhetkistä lukumäärää, mikä ylitti keskiviikkona pyöreän 34 miljoonan kanadalaisen rajan.

Jatka lukemista ”34 miljoonaa kanadalaista”

 

Kasvava Kanada

Kanadassa tehdään joka viides vuosi suuri maanlaajuinen väestönlaskenta. Näistä viimeisin valmistui viime vuonna (2011) ja tuoreimpien tilastojen mukaan Kanadan väkiluku on nyt 33 476 688 henkeä, missä on lisäystä 5,9% edellisestä vuoden 2006 laskennasta. Väestönkasvu on myöskin kiihtynyt, sillä vuosina 2001 – 2006 kasvu oli hieman matalampaa, noin 5,4%. Kanadan väkiluku onkin tuplaantunut sitten vuoden 1961 ja peräti kymmenkertaistunut viimeisen 150 vuoden aikana. Kanada on näillä lukemilla kaikkein nopeimmin kasvava G8-maa, väkirikas Yhdysvallat mukaan lukien.

Jatka lukemista ”Kasvava Kanada”