Kotikaupunkimme Burnabyn kevyenliikenteen yhteydet paranivat viikko sitten huomattavasti, kun Keski-Burnabyssä avattiin kävelijöille ja pyöräilijöille uusi Burnaby Lake Overpass. Hieman alle kaksi vuotta rakenteilla ollut ja 27,5 miljoonaa dollaria maksanut uusi terässilta tarjoaa nyt helpon ja turvallisen tavan ylittää aluetta halkova leveä Highway 1.
Avainsana: ajankohtaista
Historiallinen taite väestönkasvussa
Yksi blogissani usein toistunut teema Kanadassa asumiemme neljäntoista vuoden aikana on ollut maan jatkuva ja ajoittain hallitsematon väestönkasvu. Kun vuonna 2012 maan väkiluku oli 34,8 miljoonaa, arvioidaan sen olevan tänä päivänä noin 41,5 miljoonaa henkeä. Tämä tarkoittaa 6,7 miljoonan asukkaan lisäystä lyhyessä ajassa, mikä onkin saanut Kanadan yhteiskunnan natisemaan liitoksissaan.
Viimeinen kellojen siirto
Kanadassa siirretään sunnuntaina kellot jälleen kesäaikaan ja kuten Suomessa, on aihe myös täällä kaikkien huulilla yhden viikon ajan. Sunnuntaista on kuitenkin muodostumassa historiallinen hetki, sillä British Columbian provinssihallitus ilmoitti tänään maanantaina, että tuleva kellojen siirto on viimeinen kerta kun näin tehdään.
14 vuotta Kanadassa
Vuosittainen tilinpäätös elämästämme Kanadassa on ehtinyt jo neljänteentoista osaansa ja takana on matkailun täyttämä vuosi. Mennyt vuosi oli kokonaisuudessaan pitkälti odotetun kaltainen ja iloisen perhearjen täyttämä, mutta käydäänpä läpi vuoden suurimmat tapahtumat ja kiintoisimmat matkat.
Äitiysvapaan korkea hinta
Kanada mielletään usein laajan sekä ilmaisen sosiaaliturvan maaksi, mistä moni kanadalainen on myöskin ylpeä. Sosiaalietuihin pätevät kuitenkin tarkkaan määritetyt säädökset ja lapsensaantiin liittyvät kustannukset ovat maassa korkeita, pysyville asukkaille ilmaista synnyttämistä lukuun ottamatta. Kuluja kompensoivat edut ovat puolestaan yllättävän alhaisia, minkä vuoksi lapsen hankkimista voidaan pitää Kanadassa sangen korkeana kustannuksena.
