Neliulotteinen Gran Turismo

Viime vuoden lopulla koetut D-BOX istuimet tekivät suuren vaikutuksen elokuvaelämystä aidosti syventävänä tekniikkana. Samoihin aikoihin Kanadaan saapui myös toinen, täällä täysin uusi, ”neliulotteinen” elokuvaelämys nimeltä 4DX. Vuonna 2009 Etelä-Koreassa lanseerattu teknologia on kerännyt runsaan suosion ja se löytyy jo noin 700 teatterista  yhteensä 65 eri maasta.

Aiempi kokemukseni neliulotteisesta elokuvasta rajoittuu Vancouverin suosittuun Flyover Canada -nähtävyyteen, joka on huikea kokemus. Se eroaa kuitenkin 4DX:stä ollessaan vain lyhyt huvipuistolaite, mutta molemmat sisältävät samanlaisia ”neljännen ulottuvuuden” efektejä. Elokuvasta riippuen salissa voi esimerkiksi vihmoa vettä, esiintyä sumua ja tuulta, sekä salamoida. Merenalaisissa kohtauksissa saliin saattaa tulvia kuplia ja tilan täyttää voimakas tuoksu. Korkealla vuoristossa teatterissa voi jopa leijailla lunta ja kauhuelokuvassa katsojaa saatetaan kutitella!

Elokuvien uusi ulottuvuus

D-BOX:in tapaan myös 4DX:ään kuuluu elokuvan tapahtumiin reagoivat istuimet, jotka on 4DX:n tapauksessa kytketty aina neljän ryhmiin. Näin ollen omaa istuintaan ei voi säätää tai laittaa hetkellisesti pois päältä, vaan kokemus on aina kaikille sama.

Kanadan ensimmäinen 4DX-teatteri avautui vuonna 2016 Torontoon ja se levittäytyi seitsemään muuhun teatteriin vuoden 2022 lopulla. Itse lähdin kokemaan 4DX:n ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa sitten, kun Pohjois-Amerikassa juhlittiin kansallista elokuvapäivää. Tuolloin teatterisalit ovat täpötäynnä, kun elokuvaliput erikoisnäytöksiinkin maksavat ainoastaan neljä dollaria eli noin kolme euroa!

Vilkasta kansallisena elokuvapäivänä

Vancouverin toistaiseksi ainoa 4DX-sali sijaitsee kätevästi aivan kotimme viereisessä elokuvakeskuksessa, jossa yhden salin kaikki penkit on korvattu 4DX-istuimilla. Sali on kooltaan keskikokoinen ja itse istuimet ovat muhkeat, joskin D-BOX:ia jämäkämmät sekä pystymmät. Ryhdikäs istuma-asento tuntuikin aluksi oudolta, mutta siihen tottui elokuvan aikana.

Näkemäni elokuva oli upouusi Gran Turismo, jonka tuumasin olevan autoelokuvana hyvä kandidaatti kokea 4DX-tekniikka parhaimmillaan. Takana on myöskin runsaasti omakohtaista kokemusta virtuaalisesta Gran Turismosta, joten ehkäpä näitä kokemuksia voisi vertailla?

Uusi elokuvakokemus

Ensikertalaisena kokemuksen rajuus huoletti minua ja ei syyttä, sillä 4DX-istuimet on säädetty kymppiin! Kilpa-autojen kurvailut radalla tuntuivat istuimissa todella voimakkaina ja kolarikohtaukset olivat valehtelematta heittää penkistä! Onkin käsittämätöntä, ettei istuimissa ole vöitä tai edes kunnollista kahvaa pitää kiinni ja jouduinkin puristamaan mukitelineen reunaa pysyäkseni istuimessa. Istuimet nimittäin reagoivat tapahtumiin välittömästi ja todella terävästi, joten elokuvaa on syytä seurata jatkuvasti.

Valtavasti jalkatilaa

Herkuttelu onkin haastavaa 4DX-elokuvan aikana ja minun kävikin sääliksi nacholautasta tasapainottelevaa vierustoveriani. Onneksi efektit ovat voimakkaita ainoastaan toimintakohtauksissa ja keskustelukohtauksissa meno rauhoittuu tyystin, mikä tarjoaa tilaisuuden hengähtää ja popsia toivottavasti vielä käsissä pysyneitä poppareita.


Rivi ryhdikkäitä istuimia

Koettava efektikattaus riippuu elokuvasta ja Gran Turismon aikana koettiin runsaasti ilmavirtaa, muutama salama sekä vesisadetta öisen sateessa tapahtuvan kilpailun aikana. Muita efektejä en ainakaan tullut huomanneeksi, eivätkä ne varmaan kuulunut elokuvan repertuaariin.

Litannia eri efektejä

4DX oli minusta todella mielenkiintoinen kokemus ja se voisi olla vielä vaikuttavampi 3D:nä tai jopa virtuaalisena koettuna, jotka ovat molemmat joissain teattereissa ja elokuvissa esiintyviä kokemuksia. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin miten rajua kyyti oli ja miten penkistä sai pitää tosissaan kiinni siinä vain pysyäkseen. Tässä mielessä D-BOX on huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto, sillä kokemusta voi säätää oman mielensä mukaan ja 4DX:n lisäefektit ovat loppujen lopuksi pienoista kikkailua.

Tuulettimet katonrajassa

Sekä 4DX että D-BOX jättivät kuitenkin halun kokea molemmat uudestaan toisessa elokuvassa. Onneksi tämä on helppoa, sillä meitä lähin teatterikompleksi sisältää molemmat vaihtoehdot ja ainoastaan jättimäinen IMAX sekä muutamat muut tekniikat löytyvät hieman kauempana sijaitsevista teattereista. Näin ollen päivittänenkin tätä kirjoitustani jatkossa uusien kokemusteni perusteella.

4DX-teatterit ovat yleensä pienehköjä

4DX-teattereita löytyy alati lisääntyvässä määrin myös Euroopasta, mutta Suomessa tällaisia saleja ei tällä hetkellä ole (vuoden 2023 tilanne). Suomea lähimmät 4DX teatterit löytyvätkin Tanskasta ja Iso-Britanniasta. Jos kuitenkin olet lomamatkalla tällaisessa kaupungissa, on 4DX ehdottomasti kiintoisa elokuvakokemus joka kannattaa kokea ainakin kerran!

(Yhteensä 80 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Neliulotteinen Gran Turismo”

  1. Tuo 4DX kuulostaa todella kiinnostavalta kokemukselta! En ole käynyt elokuvissa useaan vuoteen, mutta jos tuollainen Suomeen tulisi, ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään, että lähtisinkö kokeilemaan. Pitääkin tosiaan pitää tämä mielessä, jos lomakohteesta sattuisi löytymään.

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.