Hurjan hauska halloween

Lokakuun viimeisen päivän iltana vietettävä halloween on Pohjois-Amerikan suosituimpia arkijuhlia ja suuri tapaus ikäryhmästä riippumatta. Kanadassa asuttujen vuosien varrella olemme oppineet arvostamaan tätä hauskaa juhlaa ja tänä vuonna olimme itsekin aktiivinen osa sen viettoa.

Jatka lukemista ”Hurjan hauska halloween”

Karkkia ja kepposia

Eilen vietetty halloween on hauska arkijuhla keskellä syksyn pimeyttä. Erityisen hauska halloweenista on muodostunut nyt, kun kolmivuotias tyttäremme alkaa jo ymmärtämään sen päälle. Ja vaikka minulla ja Niinalla ei ollutkaan tapana pukeutua halloweenia varten, on juhla tärkeä lapsille, joiden iloa ja jännittämistä on todella hauska seurata.

Jatka lukemista ”Karkkia ja kepposia”

Suuri apu isovanhemmista

Lapsen syntymä on suuri tapahtuma paitsi itse vanhemmille, mutta myös koko lähisuvulle, sillä sen myötä sukuun tulee uusi jäsen. Kesäkuussa juhlittu perheenlisäyksemme olikin merkittävä tapahtuma siitäkin huolimatta, että omille vanhemmilleni kyseessä on jo yhdeksäs lapsenlapsi. Niinan puolella lähisuku on hitusen tätä pienempi ja Livia on appivanhempieni neljäs lapsenlapsi.

Jatka lukemista ”Suuri apu isovanhemmista”

Neliulotteinen Gran Turismo

Viime vuoden lopulla koetut D-BOX istuimet tekivät suuren vaikutuksen elokuvaelämystä aidosti syventävänä tekniikkana. Samoihin aikoihin Kanadaan saapui myös toinen, täällä täysin uusi, ”neliulotteinen” elokuvaelämys nimeltä 4DX. Vuonna 2009 Etelä-Koreassa lanseerattu teknologia on kerännyt runsaan suosion ja se löytyy jo noin 700 teatterista  yhteensä 65 eri maasta.

Jatka lukemista ”Neliulotteinen Gran Turismo”

Vesitasolla Vancouverin ympäri

Jokaiselle Vancouverissa joskus vierailleelle on varmasti painunut mieleen näky kaupungin vilkkaasta vesitasoliikenteestä. British Columbian rannikon ollessa repaleinen ja vuorten eristämä, on paras yhteys moniin pienempiin paikkoihin yleensä lentäminen. Vuoristoinen maasto ei kuitenkaan mahdollista rakentaa kiitorataa monien paikkakuntien yhteyteen, mutta koska useimmat kuitenkin sijaitsevat veden äärellä, on käytettävissä lähes rajaton kiitorata yleensä aivan ydinkeskustan kyljessä.

Jatka lukemista ”Vesitasolla Vancouverin ympäri”