Elämää suurempi Tähtien Sota

Joskus kohdalle sattuu etukäteen niin suureksi mainostettu tapaus, että hypeen tulee helposti lähteneeksi mukaan. Näin kävi joulukuussa 2014, kun tähtiohjaaja Christopher Nolanin tieteisdraama Interstellar tuli teattereihin suuren rummutuksen saattelemana. Elokuva oli eräänlainen merkkipaalu, sillä sen povattiin olevan viimeinen merkittävä Hollywood-elokuva, joka kuvataan suureksi osaksi 70 millimetrin analogisella filmillä, jota on pidetty elokuvatekniikan eeppisenä kuninkaana. Tekniikan kalleudesta johtuen elokuvantekijät ovat kuitenkin viime vuosina vaihtaneet vauhdilla halvempaan ja helpompaan digitaalitekniikkaan, minkä vuoksi elokuvan näkeminen vanhassa formaatissa on muodostunut kilpajuoksuksi teattereiden katoamista vastaan.

Jatka lukemista ”Elämää suurempi Tähtien Sota”

 

Kierros The Walking Deadin kuvauspaikoilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Zombiet eli elävät kuolleet ovat tällä hetkellä yksi television kuumimmista aiheista ja monen elokuvan ja sarjan teemana. Villityksen aloitti amerikkalaisen televisiokanava AMC:lla vuonna 2010 ensiesityksensä saanut The Walking Dead -televisiosarja, joka on liimannut miljoonat ihmiset television ääreen jo viiden tuotantokauden ajan. Samannimiseen sarjakuvaan perustuvassa televisiosarjassa seurataan atlantalaisen sheriffi Rick Grimesin sekä vaihtelevan ihmisjoukon selviytymistä maailmanlopun jälkeisessä maailmassa Atlantan ympäristössä sekä myöhemmissä tuotantokausissa myös Washingtonin lähettyvillä.

Jatka lukemista ”Kierros The Walking Deadin kuvauspaikoilla”

 

Interstellar 15/70mm IMAX

Elokuvissa käyminen on vähentynyt viime vuosina. Osin tämä johtuu elämän muista kiireistä, mutta myös huimasti kohonneista leffalippujen hinnoista. Kun elokuvasta saa nykyisin pulittaa ”pakollisten” popcornien kera jopa 25 dollaria hengeltä, ei teatteriin tule lähdettyä katsomaan ihan normileffaa. Oikeastaan teatterissa tulee nykyään nähtyä vain ja ainoastaan kaikkein suurimmat spektaakkelit, jotka eivät vain näyttäisi samalta kotona telkkarista nähtynä ja Netflixistä striimattuna.

Jatka lukemista ”Interstellar 15/70mm IMAX”

 

Hobitti pikakelattuna

Peter Jacksonin vuosituhannen alussa julkaistua elokuva-adaptaatiota kirjailija J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjasta pidetään yleisesti mestariteoksena, joka onnistui myös taloudellisesti äärimmäisen hyvin. 1359-sivuinen kirja kääntyi Jacksonin käsissä kolmeksi noin kolmituntiseksi elokuvaksi, jotka kahmivat yhteensä 17 Oscar-palkintoa ja keräsivät maailmanlaajuidesti noin 2,9 miljardia dollaria. Pian suurmenestyksen jälkeen Jackson ilmoittikin, että hän aikoo muuntaa kolmeksi elokuvaksi myös 287-sivuisen Hobitti eli sinne ja takaisin -kirjan, joka on juonellisesti Taru sormusten herrasta -trilogian esiosa. Vaikka Hobitin lähdemateriaali onkin sangen nafti elokuvatrilogian aineksiksi, jätti Tolkien jälkeensä hahmotelmia siitä, mihin suuntaan juonta voisi kuljettaa. Näiden hahmotelmien perusteella Hollywoodin käsikirjoittajat ovat yhteistyössä Jacksonin kanssa työstäneet kasaan uuden seikkailutrilogian.

Jatka lukemista ”Hobitti pikakelattuna”

 

Samsara

Harva elokuva onnistuu nykyisin liikuttamaan kaiken nähnyttä ja kokenutta nykyihmistä, mutta vuonna 1992 kuvattu Baraka (traileri) oli allekirjoittaneelle tällainen kokemus. Täysin ilman juonta ja selostusta etenevä elokuva muodostuu puolitoistatuntisesta ”sielunvaelluksesta”, jonka aikana keretään nähdä uskomattomalla tarkkuudella niin luonnon kauneutta, maailman monipuolisuutta kuin modernin elämän mielettömyyttäkin. Elokuvalla ei ole sanomaa, mutta se herättää katsojassa takuuvarmasti tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi jättiläismäisellä kanalalla kuvattu kohtaus on kaikessa kliinisyydessään niin järkyttävä, että kuvat tulvivat mieleen joka kerta kun enää harvoin pistäydyn Kentucky Fried Chicken pikaruokaketjussa. Barakan näkeminen onkin elämys, joka saattaa mullistaa elämääsi. 😮

Jatka lukemista ”Samsara”