Kierros The Walking Deadin kuvauspaikoilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Zombiet eli elävät kuolleet ovat tällä hetkellä yksi television kuumimmista aiheista ja monen elokuvan ja sarjan teemana. Villityksen aloitti amerikkalaisen televisiokanava AMC:lla vuonna 2010 ensiesityksensä saanut The Walking Dead -televisiosarja, joka on liimannut miljoonat ihmiset television ääreen jo viiden tuotantokauden ajan. Samannimiseen sarjakuvaan perustuvassa televisiosarjassa seurataan atlantalaisen sheriffi Rick Grimesin sekä vaihtelevan ihmisjoukon selviytymistä maailmanlopun jälkeisessä maailmassa Atlantan ympäristössä sekä myöhemmissä tuotantokausissa myös Washingtonin lähettyvillä. 🙂

Jatka lukemista ”Kierros The Walking Deadin kuvauspaikoilla”

 

Kanada on varautunut zombeihin

Kanadan parlamentin istunnossa nähtiin menneellä viikolla normaalin vakavuuden lisäksi myös pientä hupia, kun oppositiopuolue New Democratic Parliamentin edustaja Pat Martin tiedusteli ulkoministeri John Bairdilta, että onko Kanada varautunut Yhdysvaltoja paremmin mahdolliseen zombie-maailmanloppuun. Esimerkkinä Martin käytti Yhdysvaltojen Atlantassa toimeenpantuja toimenpiteitä ja terävöitti etteivät zombiet kunnioita rajoja.

Jatka lukemista ”Kanada on varautunut zombeihin”

 

Omakohtainen zombie-maailmanloppu

Elävät kuolleet eli zombiet ovat nyt pop. Televisiossa kolmatta tuotantokauttaan ensi viikolla aloittava The Walking Dead kerää jokaisella jaksollaan miljoonayleisön, minkä lisäksi markkinoille viime vuosina tulleet lukuisia zombie-maailmanlopusta kertovat pelit ja elokuvat tekevät kauppansa. Ympäri maailman järjestettävät zombiekävelyt keräävät satoja osallistujia niin Vancouverissa kuin Helsingissäkin. Aihepiirin suurta suosiota vasten ei ollutkaan kuin ajan kysymys, että jollakulla välähti valjastaa zombien ympärille live action -peli.

Jatka lukemista ”Omakohtainen zombie-maailmanloppu”