Yksi meneillään olevan matkailun supervuotemme lyhimmistä matkoista oli viime viikonlopun kahden yön pikavisiitti sisämaassa sijaitsevaan Kelownaan. Kuuluisassa Okanagan Valleyssä sijaitseva suosittu kesäkohde on tuttu aiemmilta reissuiltamme, mutta yllätykseksemme edellisestä vierailusta oli ehtinyt vierähtää peräti yhdeksän vuotta!
Kategoria: Kanada
Kirjoituksia matkoista Kanadassa.
Perhematkailun supervuosi
Koronapandemian aikana lentomatkustaminen oli monilta osin pannassa ja tuolloin mekin olimme yli kaksi vuotta lentämättä. Tähän vaikuttivat paitsi jatkuvasti muuttuvat matkustusrajoitukset, mutta myös kesällä 2021 syntynyt tyttäremme, jonka kanssa keskityimme aluksi ainoastaan lähimatkailuun. Patoutunutta matkustushinkua onkin ollut ilmassa ja nyt kun Niina on tämän vuoden äitiysvapaalla, otamme ainutlaatuisesta tilaisuudesta hyödyn irti.
Perheloma Comox Valleyssä
Lokakuussa juhlittava kiitospäivän pitkä viikonloppu on ollut yleensä meidän perheessä lähimatkailun aikaa. Viime vuonna vietimme tuolloin pitkän viikonlopun aina yhtä ihanassa Tofinossa ja sitä edeltävänä vuonna matkakohde oli Salt Spring Island. Myös tämän vuoden matka sijoittui Vancouverinsaarelle, mistä löytyy edelleen meille uusia ja tuntemattomia matkailukohteita.
Kolea pääsiäinen Cowichan Valleyssä
Mennyt kevätkausi on kulunut pitkälti arkisissa merkeissä kotosalla, mutta juuri mennyt pääsiäinen sentään tarjosi mahdollisuuden pieneen lomamatkaan lähiseudulla. Karttaa tutkiessamme huomasimme, että lähettyvillä sijaitseva Cowichan Valley on meille täysin tuntematon alue, jossa kuitenkin vaikutti olevan nähtävää pitkän viikonlopun tarpeisiin.
Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa
Kanadassa lokakuun alussa vietettävä kiitospäivä on vuoden merkittävimpiä perhejuhlia. Tuolloin poissa kotoa asuvat lapset matkaavat yleensä kotiin vanhempiensa luokse viettämään yhteistä aikaa sekä nauttimaan sunnuntai-iltana syötävästä kalkkuna-ateriasta. Viikonlopun yhteyteen ajoittuva juhla tarkoittaa myös pitkää viikonloppua, seuraavan maanantain ollessa aina vapaa.
