Vancouverinsaaren länsirannikolla sijaitseva Tofino on ehdottomia suosikkikohteitamme ja olemmekin vierailleet alueella peräti kuusi kertaa Kanadassa asuttujen 13 vuoden aikana. Keskiarvona onkin ollut vierailla paikassa noin joka toinen vuosi ja pakkasimmekin jälleen kerran automme suunnataksemme kiitospäivän pikalomalle Tofinoon.
Avainsana: Tofino
Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa
Kanadassa lokakuun alussa vietettävä kiitospäivä on vuoden merkittävimpiä perhejuhlia. Tuolloin poissa kotoa asuvat lapset matkaavat yleensä kotiin vanhempiensa luokse viettämään yhteistä aikaa sekä nauttimaan sunnuntai-iltana syötävästä kalkkuna-ateriasta. Viikonlopun yhteyteen ajoittuva juhla tarkoittaa myös pitkää viikonloppua, seuraavan maanantain ollessa aina vapaa.
Haaksirikkoinen Tofino
Viime viikon perjantaille osunut kaatuneiden muistopäivä tarkoitti että alkamassa olisi pitkä viikonloppu. Niinpä pakkasimmekin Suomen vieraamme kanssa tavarat autoon ja otimme suunnaksi tyynenmeren rannikolla sijaitsevan suosikkipaikkamme Tofinon. Tämä pieni rannikkokylä on meille tuttu kahdelta aiemmalta viikonloppulomaltamme, mutta kyseessä olisi ensimmäinen kertamme marraskuussa, joka on vuosittaisen myrskykauden aikaa. Ennusteessa olikin myrskyisää säätä, joten olimme innoissamme tiedossa olevista tyrskyistä!
Juhannusvieraita kotopuolesta
Toukokuussa luonamme vierailleiden Niinan vanhempien jälkeen saimme seuraavat vieraamme vain kuukautta myöhemmin, kun luoksemme saapuivat vuorostaan omat vanhempani muutamaa päivää ennen juhannusta. Kaksiviikkoinen vierailu alkoi tutuissa merkeissä ensiksi pari päivää kaupunkiin tutustuen ja viikonlopun koittaessa suuntasimme porukalla kohti Whistleriä.
Ikiaikaisten jättiläisten Tofino
Viime viikonloppuna vietettiin Kanadassa vuosittaista Victoria Dayn juhlapäivää, josta johtuva pitkä viikonloppu sai meidät tien päälle. Olimme vain muutamaa päivää aiemmin varanneet itsellemme majoituksen Vancouverinsaarella (eng. Vancouver Island) sijaitsevasta Tofinosta, jossa suunnittelimme viettävämme tulevan viikonlopun.
