Oppenheimer 15/70mm IMAX

Brittiläis-amerikkalainen elokuvaohjaaja Christopher Nolan on kuuluisa suurista spektaakkeleistaan sekä rakkaudestaan klassiseen elokuvaan ja erityisesti analogiseen filmiin. Nolan onkin yksi harvoja Hollywood-ohjaajia, joka edelleen puskee monien mielestä jo kivikautista elokuvaformaattia sen äärirajoille ja sitäkin edemmäs.

Aiheeseen liittyen lue myös: Interstellar 15/70mm IMAX.

Erityisesti Nolan rakastaa kanadalaisen IMAX-yhtiön luomaa filmiformaattia, jota pidetään yleisesti elokuvan kultastandardina. Erityisten IMAX-teattereiden valkokankaan koko on yleensä normaaleja elokuvateattereita huomattavasti suurempi ja varsinkin korkeampi, sillä kuvasuhde on yleensä joko 1.43:1 tai 1.90:1, perinteisen 2.20:1 laajakuvan sijaan. Tuloksena on kuva, joka oikeassa kuvasuhteessa näytettynä yltää kirjaimellisesti lattiasta kattoon.

Christopher Nolanin uusin elokuva

Aiheesta kiinnostuneena olen onnistunut näkemään lukuisia IMAX-elokuvia useassa eri maassa ja elämys on ollut aina huippuluokkaa. Myös Suomeen avautui vuonna 2018 maan ensimmäinen ja toistaiseksi vielä ainoa IMAX-teatteri, jonka valkokankaan koko on kunnioitettavat 310 neliömetriä. IMAX-teattereiden keskuudessa se on kuitenkin pienimmistä päästä, sillä Saksasta läheltä Stuttgartia löytyvä tämän hetken maailman suurin valkokangas on kooltaan 814,8 neliömetriä ja Australian Sydneystä löytyi aiemmin jopa 1060 neliön kokoinen jättikangas.

Valkokankaan koon lisäksi myös kuvan projisoinnissa on IMAX-teattereiden välillä eroja ja nykyisin suurin osa teattereista on siirtynyt digitaalitekniikkaan. Parhaimmissa teattereissa käytetään kaksois-laserprojektoreita, jotka tuottavat uskomattoman kirkkaan kuvan natiivilla IMAX-kuvasuhteella, mutta resoluutio jää digitaalikuvassa kotikäytössäkin yleiseen 4K:n tarkkuuteen, minkä vuoksi moderni tekniikka ei pärjää yli sata vuotta vanhalle analogiselle filmille.

Monta tapaa nähdä Oppenheimer

Juuri tätä Nolan ja muutamat muut ohjaajat rakastavat, sillä fyysiselle filmille tallentuva kuva on tarkkuuden lisäksi digitaalista luonnollisempi sekä persoonallisempi. Analogisen projektorin läpi näytettynä se nimittäin sisältää pieniä virheitä ja pölyhiukkasia, jotka tuovat kuvaan digitaalista uupuvaa elävyyttä. Analogisella filmillä ei ole teknisessä mielessä varsinaista resoluutiota, mutta 15 perforaation (filmin laidassa olevien reikien lukumäärä) 65 millimetrin IMAX-filmin laskennallinen resoluutio yltää aina 18K:n tarkkuuteen saakka. Tästä kaikkein parhaasta formaatista käytetään lyhennettä 15/70mm IMAX ja juuri Nolan on tullut tunnetuksi tavastaan julkaista elokuvistaan muutaman kappaleen erikoiseriä, joita esitetään valituissa teattereissa analogisessa muodossa.

Äärimmäisen harvinainen Oppenheimer 15/70mm IMAX

Tällaisen elokuvakokemuksen saadakseen joutuukin usein matkustamaan, sillä sen näyttämiseen kykenevät teatterit ovat nykyisin harvassa. Esimerkiksi Nolanin juuri teattereihin tullutta uusinta Oppenheimer elokuvaa näytetään tässä formaatissa ainoastaan 30 teatterissa koko maailmassa. Se on 12 vähemmän kuin vuonna 2014 ensi-iltaan tullut Interstellar, jonka nähdäksemme matkustimme tuolloin Amerikan puolelle Seattleen. Ilahduttavasti harvinainen 15/70mm IMAX versio Oppenheimerista saapui tällä kertaa aivan omalle takapihalle, sillä Vancouverin lähiö Langleyssä sijaitseva vanhanliiton IMAX-teatteri näyttää elokuvaa paraikaa juuri tässä kaikkein parhaassa formaatissa.

Langleyn IMAX-teatteri

Tämä on melkoinen tuuri, sillä esimerkiksi Euroopassa samaan elämykseen on mahdollisuus ainoastaan neljässä teatterissa koko mantereella, joko Iso-Britanniassa tai Prahassa. Aasiassa tilanne on vielä tätäkin huonompi, sillä ainokainen teatteri sijaitsee Australian Melbournessa. Oppenheimer onkin saanut elokuvafanaatikot matkustamaan rajojen ylitse ja maasta toiseen parhaan elämyksen perässä.

Arvatusti Langleyn teatterin 15/70mm IMAX -esitykset oli myyty viimeistä paikkaa myöden koko ensimmäisen viikon ajan, mutta minun onnistui silti saada lippu ensimmäisen sunnuntain iltanäytökseen. En ole käynyt Langleyn teatterissa aiemmin ja se on yksi kolmesta Vancouverin alueen IMAX-teatterista. Kaksi muuta ovat Richmondin digitaalinen IMAX sekä Vancouverin Science Worldilla sijaitseva kupolikattoinen Omnimax-teatteri.

Vilkas elokuvailta teatterilla

Tiedossa ainutlaatuinen elämys

Teatteri oli sunnuntai-iltana vilkas, sillä viikonlopun toinen uutuuselokuva Barbie oli samaan aikaan ensiesityksessä useassa eri salissa. Popcornit kourassa astuinkin sisälle elokuvasaliin, joka on todellinen IMAX-sali lattiasta kattoon ulottuvalla 340 neliömetrin kokoisella valkokankaalla. Näky on mykistävä erityisesti istuinpaikaltani, joka sijaitsi kolmannella rivillä. Kun esityksen jokainen paikka oli myyty, oli tyydyttävä siihen mitä vain sai. Näin läheltä nähtynä valtava kangas on jopa pelottavan kookas, kattaen näkökentän enemmän kuin VR-laseilla pelatessa. Nolanin mukaan jättimäinen kuva vie läheltä nähtynä mukanaan ja saa elokuvan näyttämään jopa kolmiulotteiselta, missä onkin jonkin verran perää. Hieman häiritsevää näin lähellä istuminen oli kuitenkin aluksi ja vaatikin tovin, että koko näkökentän liikkumiseen tottui.

Aidon IMAX-salin sisällä

Onneksi tottumiseen aikaa, sillä Oppenheimerin pituus on 3 tuntia ja 9 sekuntia. Kyseessä on pisin IMAX-elokuva ikinä ja sen tuottaminen vaati sitä näyttävien projektoreiden uudelleensuunnittelua. Syy tähän on valtava filmikela, jolla on auki kelattuna mittaa peräti 17,7 kilometriä. Kela myös painaa huikeat 272 kilogrammaa ja sen käsittely vaatiikin nosturin käyttöä ja vankkaa alustaa, jotka IMAX joutui suunnittelemaan uusiksi Oppenheimeria varten. Kolmituntinen Oppenheimer on myös absoluuttinen maksimipituus IMAX-elokuvalle, sillä 15/70mm projektoriin ei fyysisesti mahdu tämän suurempaa filmikelaa.

270-kiloinen filmikela

Uutta kehitystyötä vaati myös Nolanin halu kuvata iso osa elokuvasta mustavalkoisena. Nolanin pyrkimys on pidättäytyä mahdollisimman paljon tietokone-efektien käytöstä, joilla mustavalkoisuus olisi ollut helppo toteuttaa. Niinpä filmivalmistaja Kodak joutuikin kehittämään täysin uudenlaisen IMAX-filmin, sillä kukaan ei ole aiemmin kuvannut formaatilla mustavalkokuvaa. Lopputulos on uskomattoman tarkka kuva, jota Nolan käyttää elokuvan aikana todella onnistuneesti.

Mainitsemisen arvoinen on myös elokuvan analoginen ääniraita, joka muodostaa 65 millimetrin filminauhan ”puuttuvat” 5 milliä, mistä muodostuu 70 millimetrin filmi. Elokuvan ääniraita on optimoitu erityisesti matalille taajuuksille, joita elokuvan harvat toimintakohtaukset käyttävät sykähdyttävästi. Langleyn IMAX-teatterin yli 12,000 Wattia iskevätkin erityisesti elokuvan huipentavassa ensimmäisen atomipommin räjähdyksessä päin kasvoja pommin lailla. Tulevan kohtauksen pelkkä odotus saa ihon kananlihalle, eikä huipennus petä odotuksia.

Mutta millainen kokemus Oppenheimer oli kaiken kaikkiaan? Vertaus Interstellariin on vaikeaa, sillä näiden elämysten välillä on yhdeksän vuotta, mutta Oppenheimer tuntui kyllä erityiseltä. Itse elokuva on erinomainen ja huippulaadukas analoginen kuva on kaltaiseni audiofiilin näkökulmasta mielenkiintoinen. Muistan ensireaktioni olleen Interstellarin kohdalla pienoinen ”höh” ensimmäisten IMAX-kohtausten aikana ja Oppenheimerin kohdalla oli sama juttu, mutta elokuvan edetessä on runsaasti tilaisuuksia verrata 70mm IMAX ja ei-IMAX kohtausten eroa, missä näkee kuvanlaadussa huomattavan eron IMAX:in eduksi. Elokuva vaihtelee jatkuvasti näiden kahden välillä, mitä ei välttämättä edes huomaa, mutta mikä tarjoaa mahdollisuuden verrata näitä kahta.

Eri formaattien tietoja

18K:n laskennallinen resoluutio ja tarkkuus ovatkin tätä vaikeampia nähdä, sillä tietokoneanimaatioiden ulkopuolissa elokuvissa on aina tarkkoja ja epätarkkoja kohtauksia sen mukaan miten kamerankäyttäjän on onnistunut kohdistaa kuvaa juuri sinne mihin silmä hakeutuu. 70mm analoginen filmi on kuitenkin miellyttävän elävä ja eron virheettömään digitaaliin huomaa pienistä virheistä sekä kuvan ajoittaisista epäpuhtauksista. Merkillepantavaa oli myös, että  ainakaan Langleyn teatterissa projektorin kirkkaus ei yllä laserprojektoreiden tasolle, jotka ovat omalla tasollaan.

Elämys jäi silti mieleen ja muidenkin elokuvan nähneiden mielestä se on ollut jotain erityistä. Arvioissa on varmasti pienesti voimakkaan markkinointikampanjan aiheuttamaa joukkosuggestiota ja muutamassa tapauksessa tekniset ongelmat ovat pakottaneet teattereita näyttämään elokuvasta digitaaliversiota 70mm sijaan ilman että katsojat ovat tätä edes huomanneet. Langleyssä ongelmia ei ole ollut, mutta niiden yleisyys Oppenheimerin kohdalla kertoo, miten vanha tekniikka 15/70mm formaattia pyörittää ja siihen käytettävät projektorit ovatkin nykyisin vähintään 20 vuotta vanhoja.

Oli 15/70mm IMAX -elämyksen tarpeellisuudesta mitä mieltä tahansa, on silti nostettava hattua Nolanin kaltaiselle ohjaajalle. Häntä kun ajaa tinkimätön visio parhaasta mahdollisesta laadusta, joka ylittää nykyisin taloudellisiin tekijöihin ja tuottojen maksimointiin keskittyvän  muun elokuvateollisuuden. Siitä ehdoton hatunnosto Nolanille.

(Yhteensä 203 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.