Uusi uljas virtuaalisukupolvi

Heinäkuussa 2017 hankkimani Playstation VR oli ensimmäinen kunnon kosketukseni virtuaalimaailmoihin ja voi pojat, että se häikäisi tuolloin! VR:ään tulikin laitettua ensimmäisen vuoden aikana useita satoja tunteja noin kymmenen pelin ja elämyksen kesken, joista kaikkein eniten pelitunteja kertyi loistavaan Rec Roomiin. Vaikka alustalle julkaistiinkin lopulta toistasataa peliä, jäi laite silti pian ensimmäisen vuoden jälkeen keräämään pölyä ja lahjoitinkin sen lopulta siskonpojalle, jonka  käytössä siitä on ollut runsaasti uutta iloa.

Ensimmäisen sukupolven versiossa eniten harmitusta aiheutti hyvien kokonaan VR:lle suunniteltujen pelien vähyys sekä vanhoihin Playstation Move -ohjaimiin ja ulkoiseen kameraan perustuva träkkäys, jonka kanssa pystyi kyllä elämään, mutta joka aiheutti usein tuskan parahduksia.

Kun uusi Playstation 5 julkaistiin loppuvuodesta 2020 ja onnistuin saamaan sellaisen lopulta keväällä 2021, olin välittömästi innoissani mahdollisesta seuraavan sukupolven virtuaalilaseista, jotka esiteltiinkin viime vuonna ja jotka tulivat myyntiin viikko sitten. Koska edellinen kokemukseni oli kuitenkin ollut positiivinen, laitoin joulukuussa sisään ennakkotilauksen, joka toimitettiin minulle ilahduttavasti heti lasien julkaisupäivänä.

Uudet uljaat virtuaalilasit

Viimeisen viikon aikana olenkin viettänyt uusien lasien kanssa noin 15 tuntia. Uusi Playstation VR2 on suunniteltu yhdessä Playstation 5:den kanssa ja käyttökokemus onkin hiottu verrattuna ensimmäisen sukupolven päälle liimattuun vaikutelmaan. Esimerkiksi laitteen käyttöönotto on erittäin viimeistelty ja helppo kokemus, minkä jälkeen kaikki vain yksinkertaisesti toimii ilman jatkuvaa säätöä.

Käyttöönotto on helppoa ja hauskaa

Uudessa laitteessa käytännössä kaikki on uutta. Uudet OLED-näyttöpaneelit ovat neljä kertaa aiempaa tarkemmat ja tukevat nyt myös HDR:ää. Ohjaimet on suunniteltu alusta saakka uusiksi ja ovat kevyen langattomat, perustuen kypärästä tulevaan träkkäykseen, mikä tarjoaa suuren hyppäyksen tarkkuudessa ilman aiemmin yleisiä pimeitä kulmia. Koko setti on myös niin kevyt, että postista pakettia kotiin kantaessani mietin jo, oliko minulle kenties lähetetty tyhjä paketti?

Uudet ohjaimet ovat loistavat

Yksi lasien hienouksia on pupillien eli katseenseuranta, mikä mahdollistaa laitteiston piirtää tarkinta grafiikkaa ainoastaan katseen suunnassa (eng. foveated rendering). Tämä säästää pleikkarille muodostuvaa kuormaa ja auttaa luomaan entistä näyttävämpiä pelejä. Tekniikka toimii yllättävän hyvin ja käytännössä mitään muuta kuin tarkasti piirrettyä grafiikka on vaikea nähdä, lasien reagoidessa katseen kääntöön välittömästi.

Valikoiva renderöinti on älykästä

Pelkästään näiden tietojen varassa olinkin todella innoissani uudesta elämyksestä ja netissä nähdyt videot näyttävätkin todella upealta. Tässä on kuitenkin yksi pieni mutta, mikä on tullut monelle käyttäjälle yllätyksenä. Netissä nähtävät videot eivät nimittäin vastaa täysin kypärän sisällä nähtyä, sillä videoiden nauhoitus suoraan pleikkarin HDMI-liitännästä ei ole sama mitä silmä näkee kypärässä. Todellisuudessa kuva on kauttaaltaan hieman pehmeä ja paras näkemäni kuvaus asiasta on katsoa Youtuben PSVR2-videoita 720p tarkkuudella, jolloin kuvanlaatu vastaa aika hyvin todellisuutta. Lasien tarkkuus on kyllä lähellä 4K:ta, mutta fresnel-linssien fyysiset rajoitukset pehmentävät todellista kuvaa jonkin verran.

Tämä saattaa hieman hämmentää, sillä monet arvioijat ovat ylistäneet kuvanlaadun taivaisiin ja ”kristallinkirkkaaksi”, mutta todellisuus on, että kuva on hieman pehmeä. Se voi kuitenkin siitä huolimatta kuulua VR-lasien parhaimmistoon, mutta ei ole täydellinen. Tämän pienen harmituksen muistaessaan, tulee odotukset asettaneeksi oikealle tasolle, sillä elämys on siitä huolimatta huikea.

Kohtuullinen valikoima pelejä

Kuten PSVR:n kanssa, pelattavaa on ainakin ensi alkuun tarjolla hieman rajatusti. Ilahduttavasti saatavilla on useita pelidemoja, joista käy hyvin ilmi pelin tunnelma ja visuaalinen taso. Minusta parhaita pelejä ovat visuaalisesti upea Horizon: Call of the Mountain sekä Gran Turismo 7, joka on viimeinkin pelattavissa kokonaan virtuaalisesti. VR-lasien läpi nähtynä autot näyttävät sekä ulkoa että sisältä upeilta ja ajamisessa on uskomaton tunnelma. Kirjoitan tästä jossain vaiheessa lisää, sillä olen hankkinut pelin pariksi myös upouuden ratin sekä polkimet.

VR on autopeleissä kotonaan

Tekniikan kehittymistä onkin ollut kiehtova seurata ja VR:lle toivoo hyvää tulevaisuutta. Cooleudestaan huolimatta se ei ole kuitenkaan tähän mennessä lyönyt suuresti lävitse, ei vaikka Facebook onkin investoinut Metaverseensä miljardeja dollareita. Ehkäpä viimeiseen asti hiotulla PSVR2:lla onkin mahdollisuus lyödä tätä paremmin lävitse, sillä PS5-konsoleita on kuitenkin myyty kymmeniä miljoonia ja potentiaalista käyttäjäkuntaa riittää ainakin, varsinkin jos laitteen hinta tulee myöhemmin alas alun $840 dollarin eli 580€ euron hinnasta.

(Yhteensä 108 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.