Nordstrom perääntyy Kanadasta

Amerikkalaisissa bisnespiireissä Kanada mielletään usein Yhdysvaltojen kaltaiseksi bisnesympäristöksi ja moni suuri amerikkalaisketju onkin yrittänyt Kanadan valloitusta. Menestyksestä löytyy kuitenkin vain harvoja esimerkkejä, kuten Burger Kingin päätös ostaa kanadalainen ikoni Tim Hortons ja  moni valloitusretki pohjoiseen onkin saanut nolon lopun.

Kuuluisin esimerkki on vuonna 2015 nähty amerikkalaisen vähittäismyyntijätti Targetin vetäytyminen Kanadan markkinoilta vain kahden vuoden jälkeen. Miljardiluokan virhearvioinnille ei löydy vertaista, vaikka Sears Canadan romahdus ja konkurssi vuonna 2017 kohahduttikin ympäri maata.

Searsin valkoinen bunkkeri

Searsin poistuminen Kanadasta oli kuitenkin pitkäaikaisen alamäen lopputulos ja ketju keskittyikin viimeisinä vuosinaan myymään liiketilojaan alati kiihtyvään tahtiin. Yksi tällainen liiketila oli Vancouverin ydinkeskustan paraatipaikalla sijaitseva valtava tavaratalo, jonka Sears oli itse saanut haltuunsa konkurssiin ajautuneelta kanadalaiselta Eaton’s -tavarataloketjulta. Sears myi useita kertoja Vancouverin rumimmaksi rakennukseksi äänestetyn valkoisen bunkkerin lopulta suurelle kiinteistösijoitusyhtiölle, joka alkoi vuonna 2013 remontoida siitä uutta lippulaivaliikettä seattlelaiselle hienostotavarataloketju Nordstromille, joka oli ilmoittanut laajentumisestaan Kanadaan.

Nordstromille remontoitu uudisrakennus

Nordstromin saaminen kaupunkiin oli iso juttu, sillä hienostotavaratalo on luotettava ja arvostettu vuokralainen, ja Vancouverin uusin tavaratalo avautui lopulta vuonna 2015. Yhteensä ketju avasi Kanadaan kuusi tavarataloa ja toi mukanaan myös tarjousketju Nordstorm Rackin, minkä alennushinnat luksustuotteista saivatkin hintatietoisilta kanadalaisilta innostuneen vastaanoton.

Loistavia alkuvuosia seurasi kuitenkin vuoden 2020 koronaepidemia, mikä kuritti kaikkea perinteistä liiketoimintaa kovalla kouralla. Tämän lisäksi Nordstromilla on ollut kasvavia ongelmia Amerikan puolella, jossa luksustavarataloista on tullut San Franciscon kaltaisissa ilman lakia olevissa kaupungeissa järjestelmällisten joukkoryöstöjen kohteita. Näiden haasteiden ristipaineessa ketju joutuikin pudottamaan viime viikolla uutispommin ketjun täydellisestä vetäytymisestä Kanadan markkinoilta, vieden työpaikan noin 2500 ihmiseltä.

Uutista ei osattu odottaa, sillä Nordstrom on tehnyt vaikeuksistaan huolimatta yli 100 miljoonan dollarin tulosta. Erityisesti Vancouverin tavaratalo on ollut äärimmäisen tuottoisa siitäkin huolimatta, että varakkaiden kiinalaisten ostosmatkailu kotimaansa ulkopuolella on vähentynyt huimasti koronarajoitusten vuoksi. Vancouverin liike näyttääkin menevän ”pesuveden mukana”, kun yksittäisen liikkeen jättämisessä Kanadaan ei ole järkeä.

Vancouverin parhaita liikepaikkoja

Vancouverin ydinkeskustalla onkin edessään suuria haasteita, sillä tyhjän liiketilan määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana nopeasti. Erityisen harmillinen uutinen on rakennuksen omistavalle Cadillac Fairviewille, sillä myös tavaratalon yläpuolen toimistotiloissa majapaikkaansa pitävä Microsoftin suuri ohjelmistokehityskeskus muuttaa vuonna 2024 suurempiin tiloihin lähistölle valmistuvaan uuteen toimistopilvenpiirtäjään.

Ensiarvioiden mukaan noin 20,500 neliömetrin kokoista tavarataloa ei kuitenkaan liene vaikea vuokrata uudelleen, sillä Vancouverin toimipaikan sijainti on tiedetysti hyvin tuottoisa. Vaihtoehtoina nähdäänkin, että tila jakautuu joko useamman hieman pienemmän toimijan kesken tai se saattaa mahdollistaa jonkin uuden, mahdollisesti eurooppalaisen tai kanadalaisen tavarataloketjun laajentua Kanadaan, mikä olisi kiinnostavaa nähdä.

Sisältä ylellinen Nordstrom

Muita ehdotettuja uusia vuokralaisia, joista ainakin osa on ilmaissut aiemmin halunsa laajentua ydinkeskustaan, ovat muun muassa japanilainen vaateketju Uniqlo, pikkutavaraa myyvä japanilainen Muji ja jopa Ikea, jolla on metropolialueella ainoastaan kaksi tavarataloa. Vaihtoehtoja siis löytyy ja tilat saanevatkin uuden vuokralaisen mahdollisesti jo tänä vuonna.

Nordstromin uutispommin varjoon jää myös toinen vetäytyminen Kanadasta, kun amerikkalainen kodintarvikeketju Bed Bath & Beyond sulkee kaikki 54 liikettään maassa samanlaisiin syihin vedoten. Samalla kertaa maasta lähtee myös sisarliike Buy Buy Baby, joka on ollut sangen hyvä lastentarvikeliike. Tämä uutinen on otettu kuitenkin vastaan jopa ilolla, sillä monien mielestä ketju on tunnettu lähinnä täysin ylihintaisista tuotteista, jotka löytää netistä paljon halvemmalla. Tässä voi olla perää, mutta uutinen on silti harmillinen noin 1400 työntekijälle, joiden työt loppuvat vetäytymisen myötä kokonaan.

Lastentarvikkeita joutuu ostamaan jatkossa muualta

Kanadan markkinat eivät siis ole helpot valloittaa ja etenkään pysyä toiminnassa erityisesti näin koronan jälkimainingeissa, kun moni perinteinen ketju on heikossa taloudellisessa tilassa. Voikin olla, että tällaisia uutisia nähdä jatkossa vielä lisääkin ja mitä yllättävämmiltä tahoilta.

(Yhteensä 205 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Nordstrom perääntyy Kanadasta”

  1. Varsin ikävä uutinen (/ikäviä uutisia) kieltämättä paikallisten näkökulmasta. Mikähän siinä on suurin syy, että paikalliset markkinat ovat niin vaikeita valloittaa? Kun en yhtään tiedä niin kysyn, millaiset Kanadan työttömyysluvut ovat viime vuosina olleet ja onko talous yli- vai alijäämäinen?

     
    1. Terve Mikko,

      Syitä on monia aina amerikkalaisesta ylimielisyydestä lähtien, mutta tosiasia on, että kanadalaiset asiakkaat ovat hyvin hinta- ja valikoimatietoisia. Jos jompi kumpi ei vastaa Yhdysvaltojen puolelta löytyvää, keskittävät asiakkaat ostoksensa rajan eteläpuolelle. Tätä on tosin viime vuosina hillinnyt korkea Yhdysvaltain dollari, mikä tekee rajashoppailusta kanadalaisille kallista.

      Kanadassa on myös totuttu ostamaan tuotteita netistä ja myös käytettynä, joten kivijalkaliikkeillä on paineita pysyä menossa mukana ja tarjota tuotteitaan esimerkiksi Amazonin kautta.

      Olen kirjoittanut Kanadan työttömyydestä ja taloudesta noin vuoden välein, joten löydät sangen ajantasaista tietoa viime vuodelta käyttämällä blogini haku-toimintoa. Lyhykäisyydessään, valtiontalous on rahan runsaan syytämisen jäljiltä pahasti alijäämäinen, mutta työttömyys on erittäin hyvällä tasolla. Inflaatio on korkeaa, mutta Yhdysvaltoja sekä EU-aluetta alhaisempaa.

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.