Elokuvissa käyminen on vähentynyt viime vuosina. Osin tämä johtuu elämän muista kiireistä, mutta myös huimasti kohonneista leffalippujen hinnoista. Kun elokuvasta saa nykyisin pulittaa ”pakollisten” popcornien kera jopa 25 dollaria hengeltä, ei teatteriin tule lähdettyä katsomaan ihan normileffaa. Oikeastaan teatterissa tulee nykyään nähtyä vain ja ainoastaan kaikkein suurimmat spektaakkelit, jotka eivät vain näyttäisi samalta kotona telkkarista nähtynä ja Netflixistä striimattuna.
Tällaisia tapauksia ovat olleet viime vuosina esimerkiksi 48 kuvaa sekunnissa nopeudella kuvattu The Hobbit: An Unexpected Journey sekä hulppeaa kuvamateriaalia tarjoava Samsara. Samaan kategoriaan sijoittuu itselläni myös kulttiohjaaja Christopher Nolanin uusin elokuva, tieteisdraama Interstellar, joka valloitti elokuvateatterit marraskuun alussa. Nolanin ohjaama uusi Batman elokuvatrilogia sekä Leonardo DiCaprion tähdittämä Inception ovat olleet kaikki suuria tapauksia ja kun Interstellarin sanottiin olevan Stanley Kubrikin legendaarisen 2001: Space Odysseyhin verrattava eeppinen avaruusseikkailu, oli kaltaiseni avaruudesta kiinnostunut henkilö myyty.
Interstellar
Interstellarin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, jossa hallitsemattomaksi yltynyt ilmastonmuutos on ehdyttämässä edellytykset ruoantuotannolle maapallolla. Ratkaisuna ongelmaan NASA aloittaakin uuden elinkelpoisen planeetan etsinnän läheisistä aurinkokunnista sekä naapurigalakseista, joihin tarjoutuu mahdollisuus matkustaa vastikään Saturnuksen lähistöltä löytyneen mystisen madonreiän kautta. Juoni sisältää valtavasti suunnilleen oikein olevaa teoreettista fysiikkaa mustista aukoista, painovoimasta sekä galaksien etäisyyksistä. Painotus on sanalla teoreettista, sillä kyseisiä ilmiöitä ei ymmärretä vielä täysin.
Kokonaisuus on silti viihdyttävä melkein kolmituntinen. Elokuvalla on tosiaan mittaa, mutta kovin montaa tylsää kohtausta siinä ei silti ole, vaan ruudulla tapahtuu jatkuvasti ja juoni etenee hyvää vauhtia, pitäen katsojan hereillä.
Poikkeuksellisen tapauksen Interstellarista tekee sen esitystekniikka. Christopher Nolan on suuri IMAX-tekniikan ystävä ja onkin kuvannut monen aiemman elokuvansa toimintakohtaukset IMAX-kameralla. IMAX on filmitekniikka, joka on tunnetaan valtavilla valkokankailla varustetuista teattereista sekä niille heijastettavasta super-tarkasta kuvasta. Vaikka melkein kaikki uusia elokuvia mainostetaankin esitettävän IMAX-versioina, tarkoittaa tämä yleensä vain muutaman minuutin mittaisia IMAX-kohtauksia, jotka nekin on yleensä kuvattu digitaalikameralla aidon filmikameran sijaan.
IMAX ei ole todellakaan mikään uusi juttu, vaan tekniikka on ollut olemassa aina 70-luvulta lähtien. IMAX-filmille kuvattaessa ongelmana on kuitenkin ollut ja on edelleenkin kameran suuri koko ja paino, sillä yhdellä filmiruudulla on leveyttä 65 millimetriä (normaali filmi 35mm), minkä vuoksi filmikelalle kertyykin kokoa. IMAX-kameroita onkin vaikea käsitellä niiden suuren koon vuoksi, minkä lisäksi ne ovat niin äänekkäitä, että puhe joudutaan joskus jälkiäänittämään studiossa. 65 millimetrin filminauha on myös todella kallista, minkä vuoksi elokuvien IMAX-kohtaukset ovat normaalisti vain muutaman minuutin mittaisia, muun elokuvan ollessa yleensä kuvattu perinteiselle 35mm filmille tai digitaaliformaatissa.
65 millimetrin IMAX-filmissä on kuitenkin merkittävä etu 35mm filmiin ja digitaaliin verrattuna, nimittäin valtavan paljon suurempi resoluutio eli kuvantarkkuus. Kun perinteiset kuvaustekniikat yltävät vain 2K tai 4K (kuvan poikkiresoluutio pikseleinä) tarkkuuteen, yltää 65mm filmi laskennallisesti peräti 18K:n tarkkuuteen. Eli kuvassa on pikseleitä jopa yhdeksän kertaa enemmän. Vertailu ei ole kuitenkaan täysin 1:1, sillä analoginen filmi on analogisena ”elävä” kuva toisin kuin digitaalisesti tallennettu ja jälkikäsitelty kuva, mutta valtavalle ruudulle heijastettaessa suurempi resoluutio takaa silti aina mahdollisimman tarkan kuvanlaadun. 65mm IMAX onkin maailman paras elokuvatekniikka, ainakin ennen uusien laser-projektoreiden tuloa.
Eri esitystekniikkojen erot
IMAX-elokuva kuvataan siis 65 millimetrin filmille, johon liitetään jälkikäsittelyssä 5 millimetrin kokoinen analoginen kuusikanavaääni, minkä vuoksi filmiä kutsutaan yleisesti 70 millimetrin filmiksi. IMAX-filmiin kuuluu myös käsite 15perf/70mm, missä lukema 15 tarkoittaa filmin pystysuuntaista kokoa, filmin pyörittämiseen käytettävien pienten reikien määrässä laskettuna. Eli filmin pystykoko on 15 perforaatiota kertaa 70 millimetriä, mikä tekee 15/70mm IMAX -filmistä maailman suurimman filminegatiivin.
IMAX-teatterin projektiohuone
Interstellarin koostamisprosessi
15/70mm IMAX -filmin esityskuntoon laitto
Kaiken yllämainitun pitäisi käytännössä tarkoittaa, että 15/70mm IMAX:ina kuvattu ja esitetty elokuva on kuvaltaan äärimmäisen tarkka. Koska tässä formaatissa kuvatut elokuvat ja niitä analogisena esittävät teatterit ovat kuitenkin nykyään harvassa, on sellaisen näkeminen harvinainen tapaus. Interstellariakaan ei ole kuvattu kokonaan tässä formaatissa, mutta yli tunnin mittaiset 15/70mm IMAX-kohtaukset ovat poikkeuksellisen suuri määrä. Merkittävää on myös, että elokuvaa on myös printattu tässä samaisessa formaatissa ja toimitettu muutamiin valittuihin teattereihin. Esimerkiksi Samsara kyllä kuvattiiin 70mm filmille (ei-IMAX), mutta siitä ei koskaan laskettu liikkeelle 70 millimetrin filmiversiota, vaan ainoastaan halvempi ja laadultaan vaatimattomampi 4K digitaalipainos.
Interstellarin kuusi eri versiota
Interstellarista on jaossa peräti kuusi eri versioita, jotka ovat huonoimmasta parhaimpaan: 2K Digital, 4K Digital, IMAX Digital, 35mm filmi, 70mm filmi ja 15/70mm IMAX filmi. Näistä viimeistä versiota esittää koko maailmassa vain 42 elokuvateatteria, joten kun kuulin lähimmän tällaisen teatterin sijaitsevan Seattlessa, tiesin että sen vuoksi kannattaa matkustaa Amerikan puolelle.
Aivan Seattlen ikonisen Space Needlen vierellä sijaitseva Boeing IMAX Theater on todellinen vanhan ajan IMAX-teatteri. Nykyisin nimittäin edes IMAX ei vielä takaa, että kyseessä olisi todellisesta IMAX-kokemuksesta, sillä viime vuosina kymmeniä aivan normaaleja elokuvasaleja on lisenssoitu IMAX-lisenssillä, ilman että niissä olisi erityisen suurta valkokangasta. Moni näistä uusista teattereista onkin puhtaita digitaaliteattereita ilman todellista kykyä analogisen IMAX-filmin esittämiseen (tällainen oli esimerkiksi IMAX-teatteri Omahassa, jossa kävin katsomassa Edge of Tomorrow).
Seattlen teatteri on kuitenkin todellinen IMAX-teatteri. Kooltaan teatteri on keskikokoinen IMAX 405 istuimellaan ja 446 neliömetrin valkokankaallaan (2015 remontin jälkeen 390 neliömetriä ja 373 istuinta). Vertailun vuoksi Suomen suurin valkokangas Helsingin Tennispalatsissa on 185 neliömetriä. Euroopan suurin on puolestaan Berliinin CineStar IMAX 588 neliön kankaalla (nykyisin 495,5) ja maailman suurin LG IMAX Sydneyn Darling Harbourissa, kooltaan peräti 1060 neliötä. Kaikki kolme on tullut koettua itse.
Boeing IMAX Theater
Vanhan ajan aito elokuvateatteri
Olimme suunnitelleet reissua Seattleen jo edellisenä viikonloppuna, mutta suunnitelmamme muuttui kun Interstellarin sunnuntain päivänäytös olikin loppuunmyyty. Niinpä matkasimme Niinan ja luonamme olleen suomalaisen vieraan kanssa viikonlopuksi Seattleen. Tuonkin lauantain näytös oli loppuunmyyty, joten teatterille oli syytä saapua etukäteen. Suomalaisittain hölmösti IMAX-teattereissa ei ole yleensä paikkajärjestelmää, joten hyville paikoille päästäkseen pitää teatterille saapua jonottamaan ovien aukeamista ajoissa.
Jonotusta leffaan
Olimme paikalla heti ovien auetessa ja pääsimmekin aivan keskellä sijaitseville paikoille. Todelliset IMAX-teatterit on kuitenkin suunniteltu todella hyvin ja on pakko sanoa, ettei huonoja paikkoja tuntunut olevan edes aivan äärimmäisissä nurkkauksissa tai aivan lähellä jättimäistä lattiasta kattoon yltävää valkokangasta.
Teatterin sisällä
Tunnelma teatterissa oli leffan alkaessa korkealla ja se imaisikin nopeasti mukaansa. Elokuvan alkupuoliskossa todellisia IMAX-kohtauksia oli vain satunnaisesti ja sellaisen huomasi siitä että 35mm filmillä kuvattujen kohtausten mustat palkit kuvan ala- ja yläreunassa hävisivät ja kuva täytti koko valtavan kankaan. Vaikka kuvasuhde vaihteleekin kohtausten välillä 1.43:1 ja 2.40:1 välillä, ei asia häirinnyt itseäni yhtään. Ainoa häiritsevä tekijä oli 35mm kuvan suttuisuus upeaan 70mm kuvaan verrattuna, eron kun huomasi aivan selvästi. 15/70mm IMAX -kohtaukset näyttivät jättimäisellä ruudulla todella hyvältä, mutta näkemättä elokuvaa muussa formaatissa 18K tarkkuuden eroa esimerkiksi 4K tarkkuuteen on vaikea mieltää. Kuva oli kyllä todella tarkka, mutta kuinka suuri ero on ja tietääkö siitä mitään ilman varsinaista vertailua? Ei välttämättä, sillä 4K-kuva heijastetaan yleensä pienemmälle ruudulle, jolloin alhaisempi resoluutio ei ehkä niin haittaa.
Elokuvan julisteita
Elokuva oli mielestämme viihdyttävä kokemus ja sen konseptit aukenivat sangen hyvin. Itse pidin elokuvaa hyvänä, mutta se ei kuitenkaan muuttanut maailmaani tai räjäyttänyt tajuntaani. 8/10 on oma arvioni siitä ja ehkä mielenkiintoisin seikka olikin nähdä maailman paras elokuvatekniikka omin silmin. Sellaiseen ei nimittäin tarjoudu mahdollisuutta kovin usein, sillä 70 millimetrin tekniikalla varustetut teatterit ovat käymässä vähiin halvemman digitaalin vallatessa markkinoita. Lisäksi todellista 70 millimetrin materiaalia on tarjolla erittäin vähän, minkä vuoksi minua ei kadutakaan yhtään, että ajoimme 440 kilometriä elokuvan takia. Ja olihan meillä siinä samalla myös hauska neljäs reissu Seattleen, josta kuvia myöhemmin kuvia.
