90-luvun loppupuoliskolla valmistunut Potsdamer Platz on Berliinin uusin kaupunkikeskusta. Potsdamer Platzin moderni arkkitehtuuri on turistinähtävyys, mutta berliiniläisille alue kunnostautuu kaupungin yhtenä parhaana viihteen ja iltaelämän keskuksena. Alueella on kauppakeskus, kymmeniä ravintoloita, lukuisia teattereita sekä lähes 30 elokuvateatterisalia. Jokaiselle Berliinissä asuvalle ulkomaalaiselle (sekä hyvän päälle ymmärtävälle saksalaiselle) Potsdamer Platz onkin The Paikka käydä elokuvissa, sillä kahdeksan salin Cinestar Original -elokuvateatteri näyttää kaikki elokuvansa alkuperäisellä kielellä.
Potsdamer Platzilla on myös sijainnut paitsi kaupungin ainoa, myös koko Saksan ainoisiin lukeutuva, IMAX-tekniikalla varustettu elokuvateatteri. Tämä vuonna 2000 auennut 537-paikkainen teatteri oli avautuessaan Berliinin toinen IMAX-teatteri. Toinen, Discovery Channel IMAX-Theater Berlin nimellä tunnettu teatteri kivenheiton päässä sijaitsevan Marlene-Dietrich-Platzin laidalla avautui vuonna 1998 ensimmäisenä IMAX:ina Berliiniin. Tämä ulkoa pallon muotoisen rakennelman sisälle mahtui 440 katsojaa ja elokuva heijastettiin rakennuksen kupolimaiseen kattoon IMAX Dome nimellä tunnetulla tekniikalla. Teatterissa esitetyt 40-minuuttiset dokumenttielokuvat olivat erittäin suosittuja ja teatteri oli aikansa menestyksekkäin IMAX-teatteri.
Entinen IMAX-teatteri
Kuitenkin toisen IMAX-teatterin avautuminen aivan naapurissa sijaitsevan Sony Centerin kompleksin sisälle verotti teatterin kävijäkuntaa. IMAX-tekniikalla kuvattuja elokuvia on olemassa vain noin 200 ja näistä suurin osa luontodokumentteja. Niinpä molemmissa teattereissa pyöri niiden avauduttua monesti tismalleen sama ohjelmisto. Lopulta verinen kilpailu sekä lisenssiriidat IMAX-lisenssejä hallinnoivan kanadalaisen emoyhtiön kanssa johtivat teatterin sulkemiseen vuonna 2006. Sittemmin teatteria on käyttänyt menestyksekkäästi pysyvänä esiintymislavanaan erittäin suosittu Blue Man Group -ryhmän, jonka kunniaksi teatteri tunnetaan nykyisin nimellä Bluemax.
Nykyinen Bluemax-teatteri
Kilpailun katoaminen oli aluksi hyvä asia Cinestarin pyörittämälle IMAX -teatterille, joka houkutteli kävijöitä Euroopan suurimmalla alkokankaalla sekä 2000-luvun puolivälistä lähtien edistyksellisen 3D-tekniikkansa avulla. Tästä huolimatta teatterilla on ollut ongelmana IMAX:in perusongelma eli se, että IMAX-formaatissa kuvattua materiaalia on hyvin rajoitettu määrä.
IMAX eroaa normaalista elokuvien kuvauksessa käytettävästä 35 millimetrin filmistä fyysisesti huomattavasti suuremmalla koollaan. Pinta-alaltaan noin kymmenkertaiselle 65 millimetrin filminauhan kuvaruudulle mahtuu huomattavasti enemmän yksityiskohtia, mikä tarkoittaa rutkasti 35mm filmiä tarkempaa kuvaa. Täten se soveltuu erinomaisesti katsottavaksi suurilta, jopa yli tuhannen neliömetrin kokoisilta valkokankailla, joita pystytään myös katsomaan normaalia lähempää. Tällaisilla kankailla elokuvan tapahtumat täyttävät katsojan koko näkökentän, millä saavutetaan parempi immersio elokuva tapahtumiin.
Poikkeuksellisen suuren filmin huono puoli on kuitenkin sen kalleus sekä valtava fyysinen koko, mikä tekee kameroista suuria ja painavia, mikä hankaloittaa kuvaustilanteita. Juuri tästä syystä suurin osa IMAX-elokuvista on 40-minuuttisia luontodokumentteja, joissa juuri upeat maisemat ovat tärkeä osa elokuvaelämystä. Vielä tänä päivänäkään ei ole olemassa yhtään täyspitkää elokuvaa, joka olisi kuvattu kokonaan IMAX-laadulla. Yleensä elokuvissa vain kaikkein tärkeimmät kohtaukset on kuvattu IMAX-laadulla, muun elokuvan ollessa normaalia laatua.
Tarjonnan vähyys sekä IMAX-teattereilta veloitettu kallis lisenssimaksu johtivat lopulta siihen, että tämän vuoden maaliskuussa suljettiin Berliinin viimeinenkin IMAX-teatteri. Teatteria ei kuitenkaan lopetettu, vaan Cinestar remontoi siitä 1,2 miljoonalla eurolla uuden tyyppisen ”tapahtumaelokuvateatterin”. Uutukainen avattiin viime viikolla ja kävin kokemassa sen menneenä lauantaina.
Cinestar mainostaa uutta Cinestar Event Cinemaa ”premium elokuvateatterina”, joka laajentaa elokuvaelämystä uusille alueille. Teatterin uusittu tekniikka kantaa nimeä RealD Wide XL-3D. Siinä kuva heijastetaan valkokankaalle uudella Barcon valmistamalla 4K-projektorilla, joka edustaa digitaalisessa elokuvassa vasta tuloa tekevää 4096×3112 pikselin resoluutiota. Tämä on melkein seitsemän kertaa tarkempi kuva kuin kotikäytössä nykyisin yleinen Full HD (1080p). Digitaalisen IMAX:in 2K tarkkuudenkin se ylittää nelinkertaisesti, mutta perinteisen filmimuotoisen (analogisen) 70mm IMAX:in teoriassa noin 18K:n tarkkuuteen digitaalinen elokuva ei vielä yllä. 4K on silti parasta mitä vasta muutamat harvat digitaaliset elokuvateatterit pystyvät tänä päivänä tarjoamaan ja suunnan ollessa yhä enemmän kohti digitaalista maailmaa, myös uuden 4K-tarkkuuteen kuvatun materiaalin määrä on hiljalleen kasvussa. Esimerkiksi Perter Jacksonin paraikaa Uudessa-Seelannissa kuvaama uusi ja paljon odotettu Hobitti-elokuva kuvataan tällä tarkkuudella.
Uuden projektorin kuva heijastetaan 300-neliöiselle hopeiselle valkokankaalle, joka on huomattavasti aiempaa 588-neliöistä (Euroopan suurinta) valkokangasta pienempi. Se on kuitenkin edelleen selvästi Berliinin suurin ja vertailun vuoksi mainittakoon, että Helsingin Tennispalatsi1:n kangas on kooltaan 185 neliömetriä. Kangas on suurin koskaan valmistettu yhtenäinen hopeinen valkokangas, joka lehtitietojen mukaan lennätettiin Berliiniin suoraan Amerikasta. Kankaan asentaminen vaati autonosturia sekä teatterin yhden seinän väliaikaista purkamista. Teatterin äänipuolesta vastaa uusi 7.1-kanavainen äänentoisto, jonka kuusitoista Crown High End -vahvistinta tuottavat yhteensä 80 000 Watin tehon 16 subwooferille, 12 surround-kaiuttimelle sekä kankaan takana oleville melkein kolmimetrisille JBL:n kaiuttimille.
Uuden tekniikan lisäksi myös elokuvateatterin katsomon porrastusta on muutettu ja jalkatila on kasvanut 1,25 metriin. Istuimina toimivat uudet muhkeat nahkapenkit. Neljä taaimmasta riviä sisältävät myös pienet pöydät, joilla voi nauttia popcornin ja limun lisäksi nyt myös antipastista, sushista sekä vaikkapa kuohuviinistä. Muutosten myötä ennen 537-paikkainen teatteri on kutistunut 350-paikkaiseksi.
Kaikken edellämainitun vuoksi lähdin innoissani katsomaan uutta Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides elokuvaa tässä uudessa Event Cinemassa. Koska elokuvaa esitettiin teatterissa vain saksaksi, kävi Niina katsomassa saman elokuvan toisessa salissa alkuperäiskielellä. Minua saksaa solkkaava Johnny Depp ei haitannut, mutta elokuvaelämyksen 15 euron hinta oli kyllä yli kipurajan. Halvimmillaan Event Cinema on arkipäivinä 10 euroa, mutta naurettavasti viikonloppu, elokuva pituus sekä 3D lisäävät hintaa tuonne 15 euroon. Se on kova hinta varsinkin, kun tiistaisin pääsee normaaliteatterissa katsomaan elokuvaa kuudella eurolla (tosin niissäkin 3D nostaa hintaa 9 euroon). Elämyksellä on siis hintaa, hintahaitarin ollessa kummastakin päästä hieman Helsingin Tennispalatsia laajempi.
Uusi Event Cinema ulkoa
No, miltä elämys sitten tuntui? Suoraan sanoen en osaa sanoa mistä se 15 euroa maksettiin. Uusi Pirates of the Caribbean on kyllä kuvattu 4K-tarkkuudella, mutta ainakaan itse en huomannut kuvan olevan mitenkään tajunnan räjäyttävästi tarkempi. Kuvan kontrasti ja valovoima olivat kyllä erittäin hyvät, mutta siinä se. Huikeasta 80 kilowatin äänentoistosta otettiin tuskin irti montaakaan prosenttia ja toistosta jäi mielikuva että tekniikka oli kyllä siellä, mutta ei kiinnittänyt huomiota suuntaan tai toiseen. Uusien istuimien mukavuus on kyllä kohdallaan ja jalkatila ruhtinaallinen.
Kävin IMAX:in aikaan teatterissa kolme kertaa, mutta eroa vanhaan on silti vaikea mieltää. Koko teatteri on rakennettu sisältä uuteen muotoon, joten pienentynyttä kokoa on vaikea edes havaita. Edes pinta-alaltaan puolittunut valkokangas ei tunnu aiempaa pienemmältä, koska samassa suhteessa madaltunut katto hämää silmää.
Eli jos oli IMAX aikanaan hieman yhtä tyhjän kanssa, niin on uusi Event Cinemakin tuohon hintaa ylihinnoiteltu elämys. Itse olen audiofiili, joka rakastaa laadukasta kuvaa sekä messevää äänentoistoa, mutta täytyy sanoa että lauantaina koettu oli ennakko-odotuksiin nähden pettymys. Ja uskokaa pois, minä yritin tuijottaa niin hiekanmuruja kuin viidakon lehvästöjäkin erityisen tarkasti, mutta silti kuvan tarkkuus ei vain vakuuttanut. Ehkä ongelmana on suoran vertailukohdan puuttuminen, sillä yleensä elokuvan näkee vain kerran ja tällöin vertailukohta jää puuttumaan. 4K on varmasti askel oikeaan suuntaan, mutta melkoisen paljon sen hehkutuksesta voi ainakin vielä tällä hetkellä pistää mainospuheiden piikkiin.
Cinestarin tähtäimessä onkin elokuvaa laajempi yleisö. Kuten nimessä oleva sana Event paljastaa, esitetään teatterissa jatkossa jalkapallon loppuotteluita (mikä voi olla huikeaa nähtävää 3D-lähetyksenä), oopperoita sekä konsertteja. Teatterissa on jo aiemminkin nähty satelliittiyhteyden välityksellä välitettyjä suoria konsertteja niin New Yorkin kuuluisilta estraadeilta, kuin naapurissa sijaitsevalta Berliinin filharmonialtakin. Teatterissa on myös valkokankaan edessä 80-neliöinen esiintymislava, joten paikka soveltuu myös yritysten erilaisille tilaisuuksille. Tämän konseptin menestys nähdään varmaan tulevina vuosina.
19. tammikuuta 2016 päivitys
Potsdamer Platzin elokuvateatteri palasi muutaman vuoden harharetken jälkeen takaisin IMAX-teatteriksi vuonna 2013. Teatteri on sittemmin päivitetty viimeisimpään tekniikkaan varustamalla se laser-projektoreilla sekä 12-kanavaisella IMAX Surround -äänellä. Teatterin valkokankaan koko on nykyisin 495,5 neliömetriä ja istuinpaikkoja on 350. Valkokangas on Euroopan suurimpia, jos ei suurin.
Kirjoituksen teksti on myös päivitetty tällä päivämäärällä.
Kuulin tässä tänään, että IMAX on palannut Berliiniin! Event Cinema ei ollutkaan sitten niin hyvä idea ja Cinestar on viime vuonna kunnostanut teatterin jälleen alkuperäiseen IMAX-formaattiin. Nettitietojen mukaan kyseessä vaikuttaisi olevan digitaalinen IMAX-teatteri, joten en tiedä löytyykö teatterista edelleen aitoon 15/70mm formaattiin kykenevä manuaalinen filmiprojektori.
Joku paikallinen voi varmaan valaista asian suhteen…
Potsdamer Platzin CineStar on tosiaankin jälleen aito IMAX-teatteri ja Saksan ensimmäisenä teatterina sinne on asennettu uusi 12-kanavainen äänijärjestelmä sekä dual-laser projektorit. Berliinissä on siis mahdollista nauttia elokuvista jälleen uusimmalla ja parhaalla mahdollisella elokuvatekniikalla! 😛
Muutosten yhteydessä teatterin valkokankaan koko on jälleen kasvanut, ollen nyt 495,5 neliömetriä (Event Cinema aikaan 300 neliömetriä, kuitenkin alkuperäisenä IMAX:ina peräti 588m2) ja istuinpaikkoja 350.