Peter Jacksonin vuosituhannen alussa julkaistua elokuva-adaptaatiota kirjailija J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjasta pidetään yleisesti mestariteoksena, joka onnistui myös taloudellisesti äärimmäisen hyvin. 1359-sivuinen kirja kääntyi Jacksonin käsissä kolmeksi noin kolmituntiseksi elokuvaksi, jotka kahmivat yhteensä 17 Oscar-palkintoa ja keräsivät maailmanlaajuidesti noin 2,9 miljardia dollaria. Pian suurmenestyksen jälkeen Jackson ilmoittikin, että hän aikoo muuntaa kolmeksi elokuvaksi myös 287-sivuisen Hobitti eli sinne ja takaisin -kirjan, joka on juonellisesti Taru sormusten herrasta -trilogian esiosa. Vaikka Hobitin lähdemateriaali onkin sangen nafti elokuvatrilogian aineksiksi, jätti Tolkien jälkeensä hahmotelmia siitä, mihin suuntaan juonta voisi kuljettaa. Näiden hahmotelmien perusteella Hollywoodin käsikirjoittajat ovat yhteistyössä Jacksonin kanssa työstäneet kasaan uuden seikkailutrilogian.
Trilogian ensimmäinen elokuva on nimeltään The Hobbit: An Unexpected Journey ja se tuli elokuvateattereihin 14. joulukuuta. Elokuvaa seuraavat tämän vuoden joulukuussa kakkososa The Desolation of Smaug ja heinäkuussa 2014 trilogian päätösosa There and Back Again. Uutta elokuvaa kohtaan on ollut suuria odotuksia, sillä Jackson on käyttänyt sitä kuvatessaan uusinta tekniikkaa. Elokuva on kuvattu korkeatarkkuuksisella 4K-resoluutiolla (itseasiassa itse kuvaus on tehty 5K tarkkuudella), kuten syksyllä näkemämme huikea Samsarakin. Elokuva yhdistää korkeaan tarkkuuteen myös ensi kertaa viime vuosina kovasti yleistyneen kolmiulotteisuuden. Kaikkein erikoisin tekninen ominaisuus kuitenkin on, että elokuva on kuvattu tuplasti normaalia suuremmalla kuvamäärällä (high frame rate, HFR) eli kuva vaihtuu ruudulla 48 kertaa sekunnissa normaalin 24 sijaan. Tämä lukema on lähempänä silmän näkemää 60 kuvaa sekunnissa, minkä pitäisi tehdä kuvan liikkeessä sulavamman. Erityisesti tämän pitäisi näkyä 3D-efekteissä, joiden välkyntä vähenee suuremmalla kuvamäärällä.
Seikkailuseurueen kääpiöt
The Hobbit on ensimmäinen suuren luokan elokuva, joka kokeilee HFR-tekniikkaa käytännössä, minkä vuoksi sitä kohtaan on ollut suurta kiinnostusta. Vaikka itse en ole elokuvasarjan taikka kirjan fani, kiinnosti elokuvan näkeminen minuakin juuri teknisestä vinkkelistä. Elokuvan näkeminen jäi tammikuun alkuun Suomen joululoman vuoksi, mutta edellisviikonloppuna suuntasimme teatteriin elokuvaa katsomaan. Valittavana oli nähdä elokuva IMAX 3D:nä taikka UltraAVX 3D:nä. Valitsin näistä jälkimmäisen, sillä tuota versiota esitettiin juuri 4K HFR:nä.
Teatteri sijaitsee aivan naapurissamme ja se oli hieman yli puolillaan näin kolmisen viikkoa ensi-illan jälkeen. UltraAVX tekniikka tarkoittaa käytännössä samanlaista erikoisteatteria, kuin Berliinissä oleva uusi Event Cinema edustaa. Valkokangas on normaalia teatteria suurempi, äänentoistosta ei puutu watteja, jalkatilaa on reilummin, penkit ovat nahkaa ja niitä voi kallistaa taaksepäin. Elokuvaelämykselle tällaisessa erikoisteatterissa tulee sangen suolaisesti ja viikonloppuna hinta on peräti 16 dollaria nupilta. Teknisesti UltraAVX-teatteri on kuitenkin huikea kokemus ja ensimmäisten elokuvatrailereiden jyrinä painoi perseen penkkiin. Puhdasta mahtavuutta!
Uutena juttuna Cineplex-elokuvateattereihin on ujutettu ennen elokuvan alkua uudenlaista vuorovaikutteisuutta yleisön kanssa. Kännykkäänsä voi ladata Cineplex-sovelluksen, jolla voi ottaa osaa reaaliajassa valkokankaalla pyörivään pieneen elokuvavisaan. Tietokilpailussa kisataan muita teatterissa sillä hetkellä pelaavia vastaan ja lopussa nähdään välittömästi pelaajien tulokset. Tuloksia vastaan saa Scene-pisteitä (joita saa myös elokuvalipuista sekä ostetusta ruoasta), joita voi käyttää ilmaisiin elokuviin. Kaiken kaikkiaan homma toimi uskomattoman hyvin ja on ideana suorastaan nerokas. Pelaajiakin näytti tuloslistauksen mukaan olevan muutamia, olettaen että nimimerkit tosiaan olivat ihmisiä, eivätkä esimerkiksi botteja.
Itse elokuva sekä HFR olivat vähän kahtiajakoisia kokemuksia. Ensimmäisen vartin ajan kuva tuntui pyörivän kuin pikakelauksella ja aivoilla oli vaikeuksia pysyä perässä. Vaikutelma laantui hieman elokuvan edetessä, mutta häiritsi ainakin allekirjoittanutta aina välillä. Asiasta ovat valittaneet monet muutkin, mutta eivät kaikki, sillä esimerkiksi yksi seurueeseemme kuulunut ei ollut huomannut koko asiaa.
Toinen asia mistä elokuvan kohdalla valitetaan on, että se näyttää lavastetulta. Kaikissa elokuvissa maisemat keinovalaistaan ja näyttelijät meikataan, mutta erittäin tarkka kuva korostaa kumpaakin. Varsinkin valaistus on ongelmallinen, sillä kirkas kuva on niin selkeä, että siitä paistaa läpi että kuvan ulkopuolella on lamppuja valaisemassa näyttelijöitä ja maisemaa. Vaikutelma on telkkarimainen sillä erolla, että telkkarissa katsojalle on itsestäänselvää että uutistenlukija on studioympäristössä ja kirkkaasti valaistu. Elokuvassa tällaisen näkyminen syö kohtauksen tunnelmaa ja on pois immersiosta. Itse en asiaa huomannut Hobitin aikana, mutta jälkikäteen mietittynä jotkin kohtaukset olivat hieman luonnottoman näköisiä tai ainakin ”epä-elokuvamaisia” kaikessa selkeydessään. Monille tämä on kuitenkin ollut pahanlainen dealbreaker The Hobbittin kohdalla.
The Hobbit: An Unexpected Journeyn traileri
Valituksen aiheista huolimatta HFR toimii siinä missä se lupaakin, eli 3D on veitsenterävää ja ei vilku tai välky. Niinpä toimintakohtauksista saakin selvää aivan eri tavalla kuin normaaleissa 3D-elokuvissa, jossa pää meinaa mennä sekaisin katsetta kohti lentävistä epätarkoista kohteista. Mutta vaikka liike onkin sulavaa ja kuva tarkkaa, vaivasi ainakin itseäni hieman se, miten tämä pehmeä liike tuntuu normaaliin elokuvaan verrattuna vähän videopelimäiseltä.
Plussat ja miinukset ynnättynä kokemus oli vaikeasti arvosteltava. Olen valmis antamaan HFR:lle uuden mahdollisuuden kun elokuvia joskus tulevaisuudessa tulee lisää, mutta en voi olla muistelematta ensimmäisten minuuttien ajatustani ”ei hitto, tätä pikakelaustako on katsottava koko elokuva!!”. HFR:n yleistymisestä tulevaisuudessa on kuitenkin vielä liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, sillä Hobitistakin on olemassa myös normaalinopeuksinen versio ja jopa kaksiulotteinen versio. Jos HFR kuitenkin yleistyy, sitä todennäköisesti opitaan myös käyttämään hallitummin ja esimerkiksi olemaan käyttämättä kokonaan jos kohtaus on hidas tempoinen eikä sitä vaadi.
Teknisen jorinan päätteeksi todettakoon, että Hobitti oli elokuvanakin hyvä, mitä näyttää tukevan myös sen IMDB-arvosana.
