Päivittäisiä maanjäristyksiä entisellä hehkulampputehtaalla

Huhtikuussa Japanissa matkatessamme meillä kävi moneen otteeseen mielessä, että miltähän tuntuisi kokea oikea maajäristys. Olimme ennakkoon melkein varmoja, että jotain tutinaa ehtisimme reissullamme kokea, mutta toisin kuitenkin kävi. Kolmen Japanissa vietetyn viikkomme aikana aistimme eivät kertoneet meille kertaakaan maa värähtelevän allamme. Jopa yö 31. kerroksen korkeudessa suuren maanjäristyksen kokeneessa Kobessa meni Ruususen unta nukkuessa.

Jos Japanissa oli rauhallista, niin sitä ei kyllä ole ollut työpaikalla takaisin palattuamme. Toimistomme viereen nimittäin alettiin alkukesästä rakentamaan täysin uutta toimistotaloa, johon firmamme Berliinin toiminnot tulevat rakennuksen valmistuttua muuttamaan. On toki mukavaa, että saamme käyttöömme uudet modernit tilat ja pääsemme eroon nykyisistä ympäri kaupunkia olevista satelliittitoimistoista, mutta voi että tätä rakennusajan ihanuutta.

Varsinkin näin alussa maarakennustöiden aikana kolinaa nimittäin riittää ja maa vavahtelee jatkuvaan. Berliinin maaperä on vieläpä sellaista, että sitä myöden värinät siirtyvät pitkiäkin matkoja. Esimerkiksi tien toisella puolen myöskin juuri alkaneen toisen rakennustyömaan kaivinkoneen työskentely tuntui 100 metrin päässä olevan rakennuksemme kuudennessa kerroksessa helposti. Ja nyt kun työtä tehdään aivan rakennuksemme juuressa, on tärinä melkoista.

Kadunvarsi vuonna 1898

Uuden toimistotalon rakennus menossa

Niinpä työpäivien piristyksenä onkin nykyään melkein kokopäiväinen tutina ja järinä. Eikä kyseessä ole mistään pienestä metelistä, vaan kaivinkoneen kauhan iskiessä maahan se ei jää huomaamatta keneltäkään toimistossamme. Voi vain miettiä, millaista tutina on rakennuksen alakerroissa, kun se ylimmässä kerroksessammekin on tällaista. Eiköhän häiriö siitä kuitenkin helpota kunhan perustukset on tehtynä ja alkaa rungon pystytys. Siinä vaiheessa työmaan seuraamisesta tuleekin kiinnostavampaa, kun näkyviä rakennelmia alkaa kohota maanpinnan yläpuolelle.

Niinan ja minun työpisteemme sijaitsevat Berliinin yksikön päätoimistolla. Rakennus sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä Nordbahnhofin S-Bahn asemaa, pienesti entisen Itä-Berliinin puolella. Tilat ovat Edison Höfe nimisestä kiinteistöstä, jolla on sangen mielenkiintoinen historia. Nimittäin juuri tällä paikalla Emil Rathenau niminen herra perusti yrityksen nimeltä Deutsche Edison Gesellschaft vuonna 1884.

Teollisuuden parissa toiminut Rathenau oli yrittäjä, joka näki suuret mahdollisuudet noina aikoina vielä tuloaan tekevän sähkötekniikan parissa. Kolme vuotta ennen yrityksensä perustamista, Rathenau tapasi Pariisin vuoden 1881 sähkömessuilla herran nimeltä Thomas Alva Edisonin. Tältä Rathenau osti valmistusoikeudet Edisonin patentteihin Saksassa. Niinpä vuonna 1884 Rathenau pääsi aloittamaan osoitteessa Schlegerstraße 26/27 (toimistoamme sivuava katu) ensimmäisenä Saksassa hehkulamppujen valmistuksen. Tehtaalla valmistui jo ensimmäisen vuoden aikana 150 000 hehkulamppua. Myyntiä kuitenkin vauhdittaakseen, Rathenau asennutti ensimmäisen sähkövalaistuksen monille Berliinin keskustan kaduista. Muun muassa Berliinin paraatikatu Unter den Linden valaistiin ensi kertaa tehtaan hehkulampuilla.

Feuerwehrhaus ennen ja nyt

Seuraavina vuosina Rathenau hankki yritykselleen uusia toimitiloja muun muassa Berliinin Gesundbrunnenin sekä Tegelin kaupunginosista, jossa valmistettiin monia muitakin sähkötarvikkeita, kuten dynamoja. Vuonna 1887 yrityksen nimeksi vaihdettiin Allgemeine Elektricitäts-Gesellschaft, joka tunnetaan paremmin lyhenteestään AEG. Kyseessä on sama tänä päivänäkin tuttu brändi, jonka alla valmistetaan valtavasti erilaisia tuotteita. AEG:n brändin omistaa nykyisin ruotsalainen suurkonserni Electrolux.

Hehkulampputuotanto alueella päättyi vuonna 1905, jonka jälkeisestä toiminnasta en ole löytänyt paljoakaan tietoa. Se on tiedossa, että sisäpihan pieni punainen Feuerwehrhausina tunnettu rakennus on jossain vaiheessa toiminut paloasemana. Nykyisin rakennuksen yläkerrassa on myös firmamme toimistoja. Alakerrassa toimii ilta-aikaan avoinna oleva ravintola Reinstoff, joka ansaitsi Michelin-tähden heti ensimmäisenä vuotenaan.

Hehkulampputuotannon loputtua koko rakennuskompleksi pääsi erittäin huonoon kuntoon ja DDR:n aikaan se oli pitkiä aikoja jopa hylättynä. Vasta tilojen muuttaminen nykyaikaisiksi toimistotiloiksi vuosituhannen alussa siisti koko korttelin kerralla ja vuonna 2003 valmistuikin nykyinen Edison Höfenä tunnettu kiinteistö.

Vanhat tilat ennen remonttia

Nykyinen Edison Höfe

Nyt rakenteilla oleva uudisosa, niin kutsuttu Torhaus, on kuulunut suunnitelmiin alusta saakka. Berliinissä on kuitenkin ollut vuosia ylitarjontaa toimitiloista, minkä vuoksi sitä ei toteutettu samaan aikaan päärakennuksen kanssa. Piristyneen kysynnän johdosta rakentaminen on kuitenkin vihdoin voitu aloittaa ja valmista pitäisi olla ensi vuoden lopulla. Siihen saakka töissä pitää vain kestää tärinää ja tutinaa.

Maisema toimistoltamme Alexanderplatzin suuntaan

Alla on vielä joitain vanhoja havainnekuvia uudesta rakennuksesta. Uuden rakennuksen pitäisi olla pitkälti niiden mukainen, vaikkakin lopulliset julkisivut saattavatkin näyttää eriltä. Mukana myös muutama kuva korttelin viimeiseksi täydennykseksi valmistuvasta Chausseestraße 18 asuinrakennuksesta, joka on myös osa Edison Höfen kiinteistöä.

Uudehkoja havainnekuvia uudesta rakennuksesta

Komplektin yhteyteen tuleva Chausseestraße 18

(Yhteensä 518 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.