Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema

90-luvun loppupuoliskolla valmistunut Potsdamer Platz on uusin Berliinin monista kaupunkikeskustoista. Aukion moderni lasiarkkitehtuuri on itsessään turistinähtävyys, mutta berliiniläisille alue kunnostautuu kaupungin yhtenä parhaana viihteen ja iltaelämän keskuksena. Alueelta löytyy kauppakeskus, kymmeniä ravintoloita, lukuisia teattereita sekä lähes 30 elokuvateatterisalia. Jokaiselle Berliinissä asuvalle ulkomaalaiselle (sekä hyvän päälle ymmärtävälle saksalaiselle) Potsdamer Platz onkin se paikka käydä elokuvissa, sillä kahdeksan salin Cinestar Original -elokuvateatteri näyttää kaikki elokuvansa alkuperäisellä kielellä.

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2011 ja päivitetty heinäkuussa 2023. Aiheeseen liittyen lue myös: Interstellar 15/70mm IMAX sekä Oppenheimer 15/70mm IMAX.

Potsdamer Platzilla on sijainnut pitkään myös kaupungin ainoa ja myös koko Saksan ainoisiin lukeutuva, IMAX-tekniikalla varustettu elokuvateatteri. Tämä vuonna 2000 auennut 537-paikkainen teatteri oli avautuessaan Berliinin toinen IMAX-teatteri. Ensimmäinen, nimeltään Discovery Channel IMAX-Theater Berlin, sijaitsi kivenheiton päässä Marlene-Dietrich-Platzin laidalla avautuen vuonna 1998. Tämä ulkoa pallon muotoisen rakennelman sisälle mahtui 440 katsojaa ja elokuva heijastettiin rakennuksen kupolimaiseen kattoon IMAX Dome nimellä tunnetulla tekniikalla. Teatterissa esitetyt 40-minuuttiset dokumenttielokuvat olivatkin suosittuja ja teatteri oli aikansa menestyksekkäin IMAX-teatteri.

Entinen IMAX-teatteri

Kilpailevan IMAX-teatterin avautuminen naapurissa sijaitsevassa Sony Centerissä verotti kuitenkin teatterin kävijäkuntaa. IMAX-tekniikalla kuvattuja elokuvia on olemassa vain noin 200 ja näistä suurin osa on luontodokumentteja. Niinpä molemmissa teattereissa pyörikin usein tismalleen sama ohjelmisto. Lopulta verinen kilpailu sekä lisenssiriidat IMAX-lisenssejä hallinnoivan kanadalaisen emoyhtiön kanssa johtivat teatterin sulkemiseen vuonna 2006. Sittemmin teatteria on käyttänyt menestyksekkäästi pysyvänä esiintymislavanaan suosittu Blue Man Group -ryhmä, jonka kunniaksi teatteri tunnetaan nykyisin nimellä Bluemax.

Nykyinen Bluemax-teatteri

Kilpailun katoaminen oli aluksi hyvä asia saksalaisen Cinestarin pyörittämälle Sony Centerin IMAX -teatterille, joka houkutteli kävijöitä Euroopan suurimmalla valkokankaalla sekä 2000-luvun puolivälistä lähtien edistyksellisen 3D-tekniikkansa avulla. Tästä huolimatta teatterilla on ollut ongelmana IMAX:in perusongelma eli se, että IMAX-formaatissa kuvattua materiaalia on rajoitettu määrä.

IMAX eroaa normaalista elokuvaukseen käytettävästä 35 millimetrin filmistä fyysisesti huomattavasti suuremmalla koollaan. Pinta-alaltaan noin kymmenkertaiselle 65 millimetrin filminauhan kuvaruudulle mahtuu huomattavasti enemmän yksityiskohtia, mikä tarkoittaa rutkasti 35mm filmiä tarkempaa kuvaa. Täten se soveltuu erinomaisesti katsottavaksi suurilla, jopa yli tuhannen neliömetrin kokoisilla valkokankailla, joita pystytään myös katsomaan myös normaalia lähempää. Tällaisilla kankailla elokuvan tapahtumat täyttävät katsojan koko näkökentän, millä saavutetaan parempi immersio elokuva tapahtumiin.

Poikkeuksellisen suuren filmin huono puoli on kuitenkin sen kalleus sekä fyysinen koko, mikä tekee kameroista suuria ja painavia, hankaloittaen kuvaustilanteita. Tästä syystä suurin osa IMAX-elokuvista on 40-minuuttisia luontodokumentteja, joissa upeat maisemat ovat tärkeä osa elokuvaelämystä. Vielä tänä päivänäkään ei ole olemassa yhtään täyspitkää elokuvaa, joka olisi kuvattu kokonaan IMAX-laadulla. Yleensä elokuvissa vain tärkeimmät toimintakohtaukset on kuvattu IMAX:ina, muun elokuvan ollessa normaalia laatua.

Tarjonnan vähyys sekä IMAX-teattereilta veloitettu kallis lisenssimaksu johtivat lopulta siihen, että tämän vuoden maaliskuussa Berliinin viimeinenkin IMAX-teatteri sulki ovensa. Teatteria ei kuitenkaan lopetettu, vaan Cinestar remontoi siitä 1,2 miljoonalla eurolla uuden tyyppisen ”tapahtumaelokuvateatterin”. Uutukainen avattiin viime viikolla ja kävin kokemassa sen menneenä lauantaina.

Cinestar mainostaa uutta Cinestar Event Cinemaa ”premium elokuvateatterina”, joka laajentaa elokuvaelämystä uusille alueille. Teatterin uusittu tekniikka kantaa nimeä RealD Wide XL-3D ja siinä kuva heijastetaan valkokankaalle uudella Barcon valmistamalla 4K-projektorilla, joka edustaa digitaalisessa elokuvassa vasta tuloa tekevää 4096 x 3112 pikselin resoluutiota. Tämä on melkein seitsemän kertaa tarkempi kuva kuin kotikäytössä nykyisin yleinen Full HD (1080p). Digitaalisen IMAX:in 2K tarkkuuden teatteri ylittää nelinkertaisesti, mutta perinteisen analogisen 15/70 millimetrin IMAX:in teoriassa noin 18K:n tarkkuuteen digitaalinen elokuva ei vielä yllä. 4K on silti parasta mitä vasta muutamat harvat digitaaliset elokuvateatterit pystyvät tänä päivänä tarjoamaan ja suunnan ollessa kohti digitaalista maailmaa, myös uuden 4K-tarkkuuteen kuvatun materiaalin määrä on hiljalleen kasvussa. Esimerkiksi Perter Jacksonin paraikaa Uudessa-Seelannissa kuvaama uusi ja paljon odotettu Hobitti-elokuva kuvataan tällä tarkkuudella.

Uuden projektorin kuva heijastetaan Event Cinemassa 300-neliöiselle valkokankaalle, joka on huomattavasti aiempaa 588-neliöistä  ja Euroopan suurinta valkokangasta pienempi. Se on kuitenkin edelleen selvästi Berliinin suurin ja vertailun vuoksi mainittakoon, että Helsingin Tennispalatsi 1 kangas on kooltaan 185 neliömetriä. Kangas on suurin koskaan valmistettu yhtenäinen hopeinen valkokangas, joka lehtitietojen mukaan lennätettiin Berliiniin suoraan Amerikasta. Kankaan asentaminen vaati autonosturia sekä teatterin yhden seinän väliaikaista purkamista. Teatterin äänipuolesta vastaa uusi 7.1-kanavainen äänentoisto, jonka kuusitoista vahvistinta tuottavat yhteensä 80 000 Watin tehon 16 subwooferille, 12 surround-kaiuttimelle sekä kankaan takana oleville melkein kolmimetrisille kaiuttimille.

Uuden tekniikan lisäksi myös elokuvateatterin katsomon porrastusta on muutettu ja jalkatila on kasvanut ruhtinaalliseen 1,25 metriin. Istuimina toimivat uudet muhkeat nahkapenkit ja neljä taaimmasta riviä sisältävät myös pienet pöydät, joilla voi nauttia popcornin lisäksi nyt myös antipastista, sushista sekä vaikkapa kuohuviinistä. Muutosten myötä ennen 537-paikkainen teatteri on kutistunut 350-paikkaiseksi.

Kaiken edellä mainitun vuoksi lähdinkin innoissani katsomaan uutta Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides -elokuvaa tässä uudessa teatterissa. Koska elokuvaa esitettiin teatterissa vain saksaksi, kävi Niina katsomassa saman elokuvan toisessa salissa alkuperäiskielellä. Minua saksaa solkkaava Johnny Depp ei haitannut liiaksi, mutta elokuvaelämyksen 15 euron hinta oli kyllä kipurajalla. Halvimmillaan Event Cinema on arkipäivinä 10 euroa, mutta viikonpäivä, elokuva pituus sekä 3D lisäävät hintaa aina 15 euroon saakka. Se on kova hinta varsinkin, kun tiistaisin pääsee normaaliteatterissa katsomaan elokuvaa kuudella eurolla (tosin niissäkin 3D nostaa hinnan 9 euroon). Elämyksellä on siis hintaa, hintahaitarin ollessa kummastakin päästä hieman Helsingin Tennispalatsia laajempi.

Uusi Event Cinema

No, miltä elämys sitten tuntui? Suoraan sanoen en osaa sanoa mistä se 15 euroa maksettiin. Uusi Pirates of the Caribbean on kyllä kuvattu 4K-tarkkuudella, mutta ainakaan itse en huomannut kuvan olevan mitenkään tajunnan räjäyttävästi tarkempi. Kuvan kontrasti ja valovoima olivat kyllä erittäin hyvät, mutta siinä se. Huikeasta 80 kilowatin äänentoistosta otettiin tuskin irti montaakaan prosenttia ja toistosta jäi mielikuva että tekniikka oli kyllä siellä, mutta se ei kiinnittänyt huomiota suuntaan tai toiseen. Uusien istuimien mukavuus on kyllä kohdallaan ja jalkatila  on todella ruhtinaallinen.

Kävin IMAX:in aikaan teatterissa kolme kertaa, mutta eroa vanhaan on silti vaikea mieltää. Koko teatteri on rakennettu sisältä täysin uuteen muotoon, joten pienentynyttä kokoa on vaikea edes havaita. Myöskään pinta-alaltaan puolittunut valkokangas ei tunnu aiempaa pienemmältä, koska samassa suhteessa madaltunut katto hämää silmää.

Eli jos IMAX oli aikanaan hieman yhtä tyhjän kanssa, niin on sitä uusi Event Cinemakin, ainakin tuohon hintaan. Itse olen pienoinen audiofiili, joka rakastaa laadukasta kuvaa ja messevää äänentoistoa, mutta täytyy sanoa, että lauantaina koettu oli ennakko-odotuksiin nähden pettymys. Yritin parhaani mukaan tuijottaa niin hiekanmuruja kuin viidakon lehvästöjäkin erityisen tarkasti, mutta silti kuvan tarkkuus ei vakuuttanut. Ehkä ongelmana on suoran vertailukohdan puuttuminen, sillä yleensä elokuvan näkee vain kerran ja tällöin vertailukohta jää uupumaan. 4K on varmasti askel oikeaan suuntaan, mutta melkoisen paljon sen hehkutuksesta voi ainakin vielä pistää mainospuheiden piikkiin.

Cinestarin tähtäimessä onkin elokuvaa laajempi yleisö. Kuten nimessä oleva sana ”Event” paljastaa, esitetään teatterissa jatkossa jalkapallon loppuotteluita (mikä voi olla huikeaa nähtävää 3D-lähetyksenä), oopperoita sekä konsertteja. Teatterissa on jo aiemminkin nähty satelliittiyhteyden välityksellä välitettyjä suoria konsertteja niin New Yorkin kuuluisilta estradeilta, kuin myöskin naapurissa sijaitsevalta Berliinin filharmonialtakin. Teatterissa on myös valkokankaan edessä 80-neliöinen esiintymislava, joten paikka soveltuu yritysten erilaisille tilaisuuksille. Tämän konseptin menestys nähdään varmaan tulevina vuosina.

Vuoden 2023 päivitys: Potsdamer Platzin elokuvateatteri palasi muutaman vuoden harharetken jälkeen takaisin IMAX-teatteriksi vuonna 2013. Teatteri päivitettiin viimeisimpään tekniikkaan varustamalla se laser-projektoreilla sekä 12-kanavaisella IMAX Surround -äänellä. Teatterin valkokankaan koko kasvoi jälleen 495,5 neliömetriin ja istuinpaikat 350:een. Valkokangas olikin jälleen Euroopan suurimpia, jos ei suurin.

Kuitenkin vuonna 2019 IMAX-teatteri sulkeutui lopullisesti 20-vuotisen vuokrasopimuksen päätyttyä ja kaupungin ainoa IMAX-kangas löytyy nykyään Itä-Berliinin uudesta UCI Luxe Mercedes Platz -elokuvateatterista. Teatterin valkokankaan koko on kuitenkin IMAX:ille pienet 282 neliömetriä.

(Yhteensä 695 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema”

  1. Kuulin tässä tänään, että IMAX on palannut Berliiniin! Event Cinema ei ollutkaan sitten niin hyvä idea ja Cinestar on viime vuonna kunnostanut teatterin jälleen alkuperäiseen IMAX-formaattiin. Nettitietojen mukaan kyseessä vaikuttaisi olevan digitaalinen IMAX-teatteri, joten en tiedä löytyykö teatterista edelleen aitoon 15/70mm formaattiin kykenevä manuaalinen filmiprojektori.

    Joku paikallinen voi varmaan valaista asian suhteen…

     
  2. Potsdamer Platzin CineStar on tosiaankin jälleen aito IMAX-teatteri ja Saksan ensimmäisenä teatterina sinne on asennettu uusi 12-kanavainen äänijärjestelmä sekä dual-laser projektorit. Berliinissä on siis mahdollista nauttia elokuvista jälleen uusimmalla ja parhaalla mahdollisella elokuvatekniikalla! 😛

    Muutosten yhteydessä teatterin valkokankaan koko on jälleen kasvanut, ollen nyt 495,5 neliömetriä (Event Cinema aikaan 300 neliömetriä, kuitenkin alkuperäisenä IMAX:ina peräti 588m2) ja istuinpaikkoja 350.

     

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.