Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla

Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!

Jatka lukemista ”Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla”

 

Ostosretkeilyä Ruhrin alueella

Menneinä viikonloppuina olemme harjoittaneet pientä ostosmatkailua täällä Ruhrin alueella. Dortmundin naapurikaupungissa Bochumissa sijaitsee suurten teiden risteyksessä Ruhr Park niminen ostoskeskus tai pikemminkin ”kauppakylä”. Alue on Saksan suurimpia ostosalueita, käsittäen yhteensä 126 000 neliömetriä myyntitilaa sekä 119 liikettä. Keskuksessa vierailee vuosittain 16 miljoonaa asiakasta, joten vilkasta riittää. Saksalaiset tietysti rakastavat koko paikkaa, sillä sinne pääsee helposti autolla ja ilmaisia parkkipaikkoja on tarjolla peräti 7500 kappaletta. Hieman harmillisesti Ruhr Parkille ei pääsekään muuten kuin kumipyörillä ja meidän piti matkustaa Dortmundista junan ja bussin yhdistelmällä.

Jatka lukemista ”Ostosretkeilyä Ruhrin alueella”

 

Päivämatka Bochumin kaivosmuseoon

Viime viikon maanantaina ja keskiviikkona meillä oli ohjelmassa kaksi museovierailua. Maanantain kohteena oli Dortmundissa sijaitseva Hoesch Museum, joka on pieni raudan valmistuksesta kertova museo. Sisäänpääsy oli vaivaiset 75 senttiä – siis tosiaankin alle euron! – ja paikka tuli nähtyä kokonaan vain noin puolessa tunnissa.

Jatka lukemista ”Päivämatka Bochumin kaivosmuseoon”