Taipei ja reissun puoliväli

Ni Hao! Kahden viikon mittainen reissuni tänne Etelä-Kiinan erityishallintoalueille on nyt hieman yli puolessavälissä ja takana kahdeksan päivää matkassa. Matkani on sujunut erittäin hyvin ja sisältänyt aivan valtavasti nähtävää. Olen noudattanut alunperin tekemääni matkasuunnitelmaa suurpiirteissään, tosin olen vaihdellut päivien paikkaa vallitsevan säätilan mukaan, tosin sää on ollut yhtä ja samaa eli pilvistä koko matkan ajan. Ennustukset ovat kyllä luvanneet aurinkoista milloin millekin päivälle, mutta se on jäänyt joka kerta toteutumatta. Onneksi keli on sentään ollut kuiva ja sadetippoja on saatu vain yksittäisiä.

Hong Kongin reissuni sai alkuviikosta pienen yllätyskäänteen, kun päätin matkani neljäntenä päivänä tehdä ex tempore päivämatkan naapurikaupunki Shenzheniin, joka on riisipelloille muutamassa vuosikymmenessä kasvanut yli kymmenen miljoonana asukkaan megakaupunki. Syy reissuuni Manner-Kiinan puolelle oli halu nähdä kaupunkiin juuri valmistuva maailman neljänneksi korkein rakennus, huikea 593-metrinen Ping An Finance Center. Tällä superpilvenpiirtäjällä olikin korkeutta aivan käsittämättömästi, eikä se ole edes ainoa todella korkea rakennus tässä jättikaupungissa! 😮

Toinen suunniteltu päivämatka Hong Kongin ulkopuolelle oli retki Macaoon, joka on Portugalin entinen siirtomaa ja Hong Kongin tapaan yksi Kiinan kolmesta erityishallintoalueesta. Macau on uskomaton paikka, josta löytyy aivan vierekkän siirtomaa aikainen historiallinen keskusta sekä upouusia luksuskasinoita! Macao onkin neljä kertaa Las Vegasia suurempi uhkapelaamisen keskus ja kasinot niin valtavia sokkeloita, että minulta kesti puoli tuntia löytää ulos maailman suurimmasta kasinosta! 😆

Hong Kongissa vietetyn erittäin aktiivisen ensimmäisen viikon jälkeen lensin sitten eilen perjantaina tänne Taiwanin pääkaupunki Taiwaniin, josta tätä viestiä nyt kirjoitan. Vähän alle puolentoista tunnin mittainen lento meni liiankin nopeasti, sillä lensin äärimmäisen hyvän tarjouksen johdosta bisnesluokassa ja nautin elämyksestä täysin rinnoin!

Ensimmäisen päivän perusteella Taipei vaikuttaa sangen erilaiselta kuin Hong Kong, vaikka molempien asukasluku onkin noin seitsemän miljoonaa. Taipeissakin riittää kuhinaa, mutta kaupungissa on nähtävissä enemmän japanilaisia vaikutteita ja luonto on vieläkin lähempänä. Tulevan sään perusteella ohjelmassani saattaa olla myös pienesti vaeltamista, tosin kroppani on jo nyt aika hellänä todella intensiivisen reissaamisen jäljiltä. Onneksi majapaikkani on sentään hyvä ja tarjoaa hyvät unet, mutta noin neljän neliömetrin kokoisessa huoneessa ei ole kyllä yhtään ylimääräistä tilaa!

Enemmän matkatunnelmia sekä kännykkäkuvia blogini Facebook sivulla, sekä myöhemmin varsinaisessa matkakertomuksessa. 😛

(Yhteensä 379 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.