Kanadan työllisyystilanne (2019)

Vuosittainen loppukesän perinteeni on ollut tarkastella Kanadan työllisyystilastoja, antaen kevyen näkymän siihen miten maan taloudella tällä hetkellä menee. Kanadan tilastokeskus Stats Can julkistaa työllisyyslukemia joka kuukausi ja tuoreimmat lukemat löytää aina keskuksen nettisivuilta.

💡 Lue viimeisin kirjoitus Kanadan työllisyystilanteesta täällä.

Vuoden takaiseen verrattuna Kanadan taloudella menee pääpiirteiltään edelleen hyvin ja loppukeväästä koko maan työttömyysprosentti kävi alimmillaan 5,4%:ssa, joka on alhaisin lukema sitten vuoden 1976. Kesän aikana työttömyys on kuitenkin kohonnut ja oli heinäkuussa 5,7%. Tämä on kaksi kymmenystä vähemmän kuin vuosi sitten ja vuodessa työllisten määrä on kasvanut 353 000:lla, mistä iso osa täysiaikaisia työpaikkoja.

Työpaikkojen lisääntyminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita työttömyyslukujen parantumista, sillä Kanadan työikäinen väestö kasvaa sadoillatuhansilla joka vuosi. Kehitys on silti rohkaisevaa, joskin huolestuttavaa on, että varsinkin viime kuukausina työpaikkoja on syntynyt eniten julkiselle puolelle, yksityisen puolen uusien työpaikkojen ollessa  aiempaa enemmän osa-aikaisia. Myös itsensä työllistävien osuus on lisääntynyt kymmenillätuhansilla, mihin on vaikuttanut erilaisten mobiilipalveluiden kuten Skip the Dishes ja Uber suosio, joiden työntekijät ovat työsuhteeltaan ”yksityisyrittäjiä”.

Koko maan työttömyys on sahannut

Tasan ei käy onnen lahjat myöskään Kanadan provinssien välillä, sillä työllisyystilanne eri puolilla maata ja usein myös provinssien sisäisesti on hyvin vaihteleva. Oma British Columbiamme omaa jo kolmatta vuotta peräkkäin Kanadan parhaan työllisyystilanteen, työttömyysprosentin ollessa heinäkuussa alhaiset 4,4%. Alkuvuonna lukema kävi jopa 4,2%:ssa, jossa on eroa kolmen vuoden takaiseen peräti kaksi prosenttiyksikköä.

Kasvu on kuitenkin keskittynyt voimakkaasti Vancouverin metropolialueelle, kun samaan aikaan sisämaan metsäteollisuudella on ollut tiukkaa puutavaran alhaisten hintojen sekä heikon kilpailukyvyn kanssa. Myös aiemmin vahvassa rakentamisessa voi olla edessä vaikea ajat nyt, kun asuntomarkkinat ovat hidastuneet huomattavasti.

Rakentaminen on edelleen kiivasta

Naapuriprovinssi Albertassa tilanne näyttää meihin verrattuna hyvin erilaiselta ja työttömyysprosentti on 7%. Siellä positiiviset uutiset ovat liittyneet rakennusteollisuuden vahvaan vireeseen etenkin Calgaryssä ja Edmontonissa, mutta provinssin merkittävä energiateollisuus ei ole vieläkään toipunut öljyn maailmanmarkkinahinnan romahduksesta vuonna 2015, jonka seurauksena provinssin työttömyys kaksinkertaistui lyhyessä ajassa. Asiaa ei ole auttanut edes se, että me täällä naapurissa maksamme osin Albertastakin saatavasta polttoaineesta sikamaisia hintoja.

British Columbian jälkeen toiseksi parhaiten pyyhkii Quebecillä (4,9%) perässään piskuinen Saskatchewan (5,4%). Kanadan suurimmassa provinssissa Ontariossa työttömyysprosentti oli heinäkuussa 5,7% mitä sitäkin on kannatellut jo vuosia jatkunut voimakas rakentaminen. Samaan aikaan perinteisellä teollisuudella on ollut vaikeaa, kun Trudeaun liberaalihallituksen ei ole onnistunut pitää yllä hyviä taloussuhteita Kanadan suurimpaan kauppakumppaniin Yhdysvaltoihin. Suhteet ovat takkuilleet myös toiseksi suurimpaan kumppaniin Kiinaan, maan jouduttua osalliseksi teknologiayhtiö Huawein kiistoja.

Vaikeuksia on ollut myös valtiontalouden uudeksi lypsylehmäksi povattujen kannabismarkkinoiden käynnistämisessä, mikä on takkuillut ensimmäisen vuoden aikana pahasti lupaprosessien kankeuden vuoksi.

Kannabiksesta on povattu tuloja

Työllisyystilanne on perinteiseen tapaan synkin Atlantin rannikon pienissä provinsseista, joista maan korkein työttömyysprosentti on Newfoundland ja Labradorissa (12,8%). Siellä työttömyys ei ole alittanut 10% maagista rajaa vuosikausiin ja pahimmillaan se on käynyt jopa 15% yläpuolella. Toiseksi pahin tilanne on New Brunswickissä, jossa ollaan sentään kelvollisessa 8,5% lukemassa.

Yhdysvaltoihin verrattuna Kanadan lukemat ovat edelleen varsin kelvolliset, siitäkin huolimatta että Amerikan talous kasvaa Kanadan taloutta huomattavasti nopeammin. Vertailukelpoiseksi muunnetuilla lukemilla tarkasteltuna Kanadan työttömyysprosentti oli heinäkuussa 4,6% (USA 3,7%). Työikäisten työllisyysaste oli meillä 62,4% (USA 60,7%) ja koko väestön osallistumisaste 65,5% (USA 63,0%).

Heinäkuun talouslukemien paras tarina löytyy kuitenkin palkkakehityksestä, jonka mukaan palkat ovat nousseet viimeisten 12 kuukauden aikana peräti 4,5%. Tämä on nopeammin kymmeneen vuoteen ja tätä on varmasti kirittänyt hyvä työllisyystilanne British Columbian kaltaisissa provinsseissa, joissa osaajista on monilla aloin pulaa.

Eri provinssin työttömyyslukemat suluissaan vuoden takainen tilanne:

— Newfoundland and Labrador 12.8% (15.0)
— Prince Edward Island 8.4% (9.4)
— Nova Scotia 7.4% (8.0)
— New Brunswick 8.5% (7.7)
— Quebec 4.9% (5.5)
— Ontario 5.7% (5.4)
— Manitoba 5.8% (6.0)
— Saskatchewan 5.4% (6.5)
— Alberta 7.0% (6.7)
— British Columbia 4.4% (4.9)

(Yhteensä 474 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.