Ysäritunnelmia Edmontonissa

Viikko Kalliovuorilla vierähti nopeasti ja ehti aiheuttaa meille pienen vuorimaisemien yliannostuksen. Onneksi eilen alkoi lomamatkamme toinen ja hyvin erilainen osuus, kun jätimme vuoret taaksemme ja laskeuduimme Albertan tasaiselle preerialle. Ensimmäinen pysähdyskohteemme täällä on Edmonton, jossa olemme tätä kirjoitettaessa toista iltaa. Edmontonissa keli oli eilen ensimmäistä kertaa reissumme aikana hieman sateinen, mutta onnistuimme silti saamaan kaupungista hyvän kuvan. Vancouverin vastaisesti Edmonton näyttää olevan melkoinen autokaupunki ja itse asiassa mekin suoritimme sightseeingin sateen vuoksi autosta käsin. 😳

Maanantai-ilta ei ole tunnetusti kaikkein tapahtumarikkain hetki missään kaupungissa. Onneksemme löysimme kuitenkin erään kiintoisan tapahtuman Edmontonin illasta, nimittäin Roxetten konsertin! Tämä 80- ja 90-luvuilla sangen suuressa suosiossa ollut ruotsalaisbändi on nimittäin tällä hetkellä ties monennellako maailmankiertueellaan ja jonka pysähdyspaikka oli eilen täällä Edmontonissa. Kyseessä oli bändin ensimmäinen vierailu kaupungissa yli 20 vuoteen, joten tarjolla oli täkäläisittäin hyvin harvinaista herkkua. Konsertin liputkaan eivät olleet hinnalla pilattuja (27,5 dollaria), joten päätimme että mikäpä sen parempi tapa viettää tuulinen syysilta!

Roxette lavalla

Konsertti ei ollut loppuunmyyty, mutta väkeä oli silti paikalla runsaasti. Ei niin yllättäen yleisön keski-ikä oli jossain kolmenkymmenen yläpuolella, mutta kaikilla tuntui olevan hyvä ilta. Itsekin orkesterin kymmeniä hittejä nuoruudessamme paljon kuulleina konsertti upposi meihin, varsinkin kun illan soittolista koostui melkein tyystin menneiden vuosien hiteistä – ja niitähän riitti! Normaalisti niin tylsä maanantai-ilta kuluikin täten vallan loistavasti ysäritunnelmissa. 🙂

Tänään tiistaina kävimme puolestamme tutustumassa Pohjois-Amerikan suurimman kauppakeskuksen titteliä kantavaan West Edmonton Malliin. Kauppakeskuksessa vierähti lopulta kuusi tuntia, joten kovin pieni ostos- ja viihdekeskittymä se ei todellakaan ole. Varsinkin maailman suurin sisävesipuisto oli loistavaa ajanvietettä ja näin arkena täysin ruuhkaton. Näin ollen myös tiistai kului mitä parhaimmissa merkeissä.

Huomenna matkamme kääntyy kohti etelää ja Albertan Badlandseja. Sieltä aloitamme loppuviikon kotimatkamme, joka kulkee Calgaryssä ja Kamploopsissa pysähtyen takaisin Vancouveriin. Kilometrejä on kertynyt bemariin tähän mennessä noin 2200 ja edessä saattaa olla vielä toinen mokoma ennen paluuta kotiin. Matka on siis pitkä, mutta ah niin upea! 💡

(Yhteensä 149 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.