Ki

Vancouver on täynnä hyviä ravintoloita ja uusia tulee käytyä kokeilemassa aina välillä. Eilen kävimme nyt jo toista kertaa Downtownin keskustassa, aivan Shangri-La hotellin vieressä sijaitsevassa, modernia japanilaista ruokaa tarjoilevassa Ki ravintolassa. Kävimme ravintolassa ensimmäistä kertaa joskus alkukesästä ja pidimme molemmat tuolloin paikan ruoasta ja tunnelmasta. Ravintola sijaitsee vähän piilossa, sillä sinne pitää kivuta katutasolta portaita halki pienen bambumetsän. Kipuaminen kuitenkin kannattaa, sillä ylhäältä löytyy erittäin tunnelmallinen ravintola. Ravintolan sisustus on varsin trendikäs ja muodostuu hyvin tummasta puusta. Lisäksi valaistus on hämärä, mikä tekee paikasta hyvin tunnelmallisen.

Tunnelmallinen hämärä sisustus

Monet ravintolat Vancouverissa ovat hyvin äänekkäitä, mutta Ki on miellyttävän rauhallinen kokemus. Pöytäseurueet istuvat pieneissä looseissaan, eivätkä siten häiritse toisiaan. Liekö aikaisen illallisemme syytä, mutta molemmilla vierailuillamme on ravintola ollut varsin hiljainen, eikä muita asiakkaita ole ollut monia. Ainakin palvelu on ollut hyvää ja ripeää molemmilla kerroilla, kun asiakkaita ei ole niin paljon.

Ki:n herkullista sushia

Kampasimpukoita ja juustokakkuja

Ravintolan ruokalista edustaa modernia japanilaista keittiötä. Tarjolla on sushia, sashimia sekä muita perinteisiä japanilaisia annoksia. Niiden lisäksi tarjolla on ”fuusioruokaa”, joissa on yhdistetty makuja ja ideoita eri keittiöistä. Alkuruokana söimme teriyaki-kastikkeella siveltyjä lihapaloja. Niina kokeili pääruokana ravintolan sushitarjontaa, joka olikin hänen mielestään oikein hyvä. Itse nautin puolestani pannulla paistettuja tuoreita kampasimpukoita kera maukkaan kastikkeen sekä sienien. Jälkiruokana jaoimme kolmen pienen juustokakun lajitelman.

Kahden kerran perusteella Ki:tä voi suositella, sillä ruoka on hyvää ja paikan tunnelma erinomainen, varsinkin näin sateisen hämyisinä syysiltoina. Ravintolan voinee sanoa olevan keskihintainen, mutta mielestäni ruoka on laatuunsa nähden edullisa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kokemus.

Ki
310-1121 Alberni Street
V6E 4T9 Vancouver-Downtown

Näytä suurempi kartta

(Yhteensä 169 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Ki”

  1. Olipas harmillista kuulla, että Ki on sulkenut ovensa joulukuussa. Näemmä hieman hankalasti löydettävä sijainti aiheutti sen, etteivät ihmiset löytäneet ravintolalle, vaikka sen ruokaa yleisesti kehuttiinkin.

    Kiintoisa nähdä mikä tai kuka ottaa tämän erikoisen tilan käyttöönsä seuraavaksi.

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.