Maatilaretki Maple Ridgeen

Kuluvan kesän perheseikkailuidemme seuraava osa oli viime viikonloppuna tehty päiväretki Maple Ridgessä sijaitsevalle elämystilalle. Lapsemme rakastavat eläimiä, joten halusimme lähteä ruokkimaan hevosia ja lampaita mukavassa maaseutuympäristössä. Vancouverin alueelta ei tarvitse lähteä kovin kauas eläimiä nähdäkseen ja valitsimme kohteeksemme mukavalta vaikuttaneen Meadows Family Farmin.

Jatka lukemista ”Maatilaretki Maple Ridgeen”

Uudistuva Tsawwassen Mills

Vuonna 2016 avautunut massiivinen Tsawwassen Mills on löytänyt kymmenessä vuodessa paikkansa Vancouverin alueen yhtenä kaupallisena keskuksena. Vaikka ajatus jättimäisestä peltomarketista kaukana kaupungista tuntuikin aluksi älyttömältä, on meille muodostunut tavaksi ajaa pari kertaa vuodessa ostoksille juuri sinne.

Jatka lukemista ”Uudistuva Tsawwassen Mills”

Keväinen päiväretki eläintarhaan

Tällä viikolla päiväkotimme oli kiinni keskiviikkona, joten minä sain viettää päivää tyttöjemme kanssa. Keli oli kaunis ja niinpä mielessäni olikin tehdä päiväretki kolmistaan ja retken kohteeksi valikoitui Aldergrovessa sijaitseva Greater Vancouver Zoo, jossa olemme vierailleet muutamaan otteeseen lasten kanssa.

Jatka lukemista ”Keväinen päiväretki eläintarhaan”

Kadonnut keijumetsä

Sunnuntaina vietettiin äitienpäivää kauniissa kevätsäässä ja lämpötila kurkottikin viikonloppuna aina hellerajan tuntumaan saakka. Päätimmekin lähteä koko perheen voimin ulkoilemaan ja kohteeksi valikoitui Etelä-Surreyssä sijaitseva pieni Redwood Parkin puisto.

Jatka lukemista ”Kadonnut keijumetsä”

Poukkoileva kevät

Mennyt talvi on ollut Vancouverissa hyvin leuto ja vaikka vettä onkin tullut runsain mitoin, on se satanut lähes poikkeuksetta vetenä lumen sijaan. Tämä on ollut huono uutinen kaikille tänä talvena laskettelurinteisiin pyrkineille ja lumitilanne oli hieman heikko myöskin kaksi viikkoa sitten, kun Suomi-muskarimme lapsilla oli lumileikkipäivä aurinkoisella Cypress Mountainilla.

Jatka lukemista ”Poukkoileva kevät”