Itse en ole nykytaiteen ystäviä, mutta en voinut vastustaa kutsua käydä tutustumassa muutamien työkavereideni kanssa Berliinin Moabitin kaupunginosassa sijaitsevalla Hamburger Bahnhofilla esillä olevaa nykytaiteen näyttelyä. Oikeastaan oma intressini oli nähdä tämä historiallinen rakennus sisältä ja ehkä jotain nykytaidetta siinä samalla. Ehkä. Jos on ihan pakko.
Hamburger Bahnhof on Berliinin ainoa entisaikojen rautatieasema, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Rakennus valmistui vuonna 1847 ja toimi nimensä mukaisesti Berliinin ja Hampurin välisten junien pääteasemana. Asema kuitenkin menetti merkityksensä jo vuonna 1884, kun vain 400 metrin päähän rakennettu Lehrter Bahnhof (nykyisin paikalla sijaitsee Berlin Hauptbahnhof) korvasi sen Hannoverin suuntaan olevilla junayhteyksillään, sekä kulkuyhteydellä Berliinin keskustan halkaisevaan Stadtbahniin (nykyinen S-Bahn).
Hamburger Bahnhof 1800-luvulla
Hamburger Bahnhof löysi kuitenkin uuden tarkoituksen vuonna 1906, kun sinne avattiin sen aikaisen Preussin Valtionrautateiden rautatie- ja liikennemuseo. Rakennus säästyi sangen hyvin toisen maailmansodan pommituksista, mutta 80-luvun lopulla sen kokoelmat siirrettiin käytännössä kokonaan nykyiseen Berliinin teknilliseen museoon. Hamburger Bahnhof oli jälleen tyhjillään, kunnes sitä pari vuotta myöhemmin alettiin käyttämään vaihtuvien näyttelyiden museona. Vuosien 1990 ja 1996 välillä rakennus ehostettiin entiseen loistoonsa ja sittemmin se on toiminut Museum für Gegenwartin (nykytaiteenmuseo) gallerioiden esittelytilana.
Entinen rautatierakennus nykyään
En tullut ottaneeksi järjestelmäkameraa museoon mukaan, mutta Nokia N8:n läpikin Hamburger Bahnhofin rakennuksen julkisivu näyttää upealta. Sisällä oli paraikaa esillä kuusi tai seitsemän nykytaiteen näyttelyä, jotka kiersimme kaikki. Ensimmäinen näyttely sisältää amerikkalaisen Andy Warholin pop art teoksia, jotka kuitenkin näyttivät omaan silmääni samalta kuin itse tuotan huonoilla Photoshopin käyttötaidoillani. Myös jäljitelmä 100 miljoonaa maksetusta Warholin Eight Elvis -taulusta on nähtävissä. Harva tämän näyttelyn tauluista esitti mitään, jos valtava Mao Zedongin kuva jätetään huomiotta. Salin perällä homma menee sitten aivan överiksi ja siellä on seinillä tauluja, jotka ovat kuin päiväkodin suttupapereita. Siis todellakin, taulujen sisältö on juuri samanlaista. Täyttä roskaa siis.
Puhemies Mao
Suttua ja roskaa
Noh, yläkerrassa homma ei ole parempi. Siellä mieleenpainuvimpia ovat ilmassa leijuva lumilapio (???) sekä kaksi Valeska Gertin Baby nimistä videota. Niissä tämä vanha nainen ääntelee ja imee peukkuaan kuin vauva – melkoista taidetta! Videota ei kestänyt katsoa 30 sekuntia pidempään, joten palasimme alakertaan. Rakennuksen länsipuolella oli nähtävissä lisää videoinstallaatioita. Videot olivat täysin pimeitä ja yhdessä muun muassa etäällä oleva alaston nainen hetkuttelee päättymättömällä nauhalla. Vieressä olevan tekstin mukaan päätös kyllä tulee, kuuden tunnin jälkeen, jolloin ”taiteilija” menetti tajuntansa. Lähettyvillä on myös muun muassa videot miehestä istumassa tuolilla ja iskemässä itseään nyrkkeilyhanskalla, sekä kokoelmavideo kissoista ja hamstereista juoksemassa pianon näppäimillä. Ei helkutti…
Leijuva lumilapio
Taidetta
Peremmällä on esillä kivipaaseja lattialla (ok?), ratapalkkeja ja muuta metalliroinaa keossa lattialla (häh?) sekä urheilukeihäs sojottamassa kankaasta (wtf?). Yläkerrassa puolestaan on jonkinlainen musacorneri, sillä siellä pauhaa kakofoniana monenlaisia huuhaavideoita, joissa riittää ainakin välkettä. Nurkassa on myös pausella oleva Guitar Hero -peli, mikä lienee näyttelykappale – siis ihan vain pausella ollessaan!
Etsi kolme taideteosta
Suuresta pääaulasta johtaa pitkä käytävä toiseen, pitkulaan, rakennukseen, jossa on esillä lisää sekalaista shittiä. Valtavissa näyttelyhuoneissa on keskimäärin esillä 1-3 ”teosta”, joista monet ovat tasoa kaksi metallinpalaa päällekkäin. Suoraan sanoen viimeisessä 20 huoneessa ei ole mitään näkemisen arvoista ja 60-90 minuutin mittaiset videoinstallaatiot kädestä ottamassa kiinni putoavia pusseja, kaktuksen parturoinnista partakonella, sanan lipsync jatkuvasta hokemisesta sekä ylösalaisin oleva video pyörivästä miehen päästä eivät jaksaneet kiinnostaa ainakaan meitä kymmentä sekuntia pidempää.
Metallisia päitä
Kaiken kaikkiaan esillä olleen nykytaiteen anti oli äärimmäisen vähäistä ja suurin osa teoksista oli suoranaista paskaa. Suorastaan niin huonoa, ettei niistä tullut edes otettua valokuvaa todisteeksi. On käsittämätöntä miten olemattomilla kyvyillä voi väittää olevansa nykytaiteilija ja millaiseen roskaan taitelija-apurahoja valuu. En ole täysin taidevastainen, mutta minulle taide on jotain esittävää, jonkinlaista taitoa ja näkemystä vaativaa sekä oivaltavaa. Hamburger Bahnhofilla nähty ei ole mitään näistä.
Illan paras hetki
Jotta saisimme näyttelyn mielestämme, kävimme näyttelyn jälkeen Prenzlauer Bergissä illallisella. Ravintolaksi valikoitui muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa käymämme afrikkalainen Massai. Seepra sekä gnuu- ja hyppyantilooppi olivat jälleen hyvän makuisia tässä tunnelmallisessa ravintolassa. Hyvän ruoan myötä nykytaide katosikin nopeasti mielestämme ja uskomme ihmisen taiteelliseen kykeneväisyyteen palasi.
Seeprapihvi
