Kesäloma voi tuntua monista jo kaukaiselta ajatukselta, mutta meidän 12 päivän mittainen kesälomamme alkoi vasta eilen. Lykkäsimme tarkoituksella lomaamme aina tänne loppukesään, sillä tähän aikaan majoitus on halvempaa ja liikkeellä on vähemmän väkeä, minkä lisäksi lämpötilat ovat maltillisempia kuin heinä-elokuussa. Tämä on erittäin tärkeää tämän vuoden matkakohteessamme, joka on Yellowstonen kuuluisa kansallispuisto Wyomingissa.
Lähdimme matkaan eilen iltapäivällä ja suuntasimme Vancouverista suoraan Amerikan rajalle. Pääsimme rajan yli ainoastaan viidessä minuutissa ja ajoimme sieltä Seattleen, jossa käänsimme kurssin kohti sisämaata. Ensimmäinen yöpaikkamme oli noin 450 kilometrin ajomatkan jälkeen pieni 93 000 asukkaan Yakima Keski-Washingtonissa, mistä matka jatkui tänään 570 kilometrin hujauksen tänne Idahon osavaltion pääkaupunki Boiseen, josta kirjoitan tätä viestiä paraikaa. Boise on kuitenkin ainoastaan välietappi matkallamme kohti Yellowstonea sekä muutamaa muuta kiintoisaa reissumme välikohdetta.
Kyseessä on melkoinen road trip, sillä reissullemme kertyy mittaa peräti 5000 kilometriä ja se vie meidät läpi yhteensä seitsemän osavaltion. Autossa tulee siis istuttua tällä reissulla, mutta ainakin maisemat ovat kiintoisan erilaisia. Täkäläiset etäisyydet ovat Suomeen verrattuna valtavia ja maisemat ovat olleet vuoroin maaseutua sekä silmän kantamattomiin yltäviä aroheinikkoisia kukkuloita. Kaikkialla on rutikuivaa, sillä lämpötilat ovat olleet tänäisen +35 asteen tienoilla jo viikkokausia, eikä sadetta ei ole saatu alueella aikoihin. Lähiseuduilla roihuaakin lukuisia maastopaloja ja Boisen ilma on siksi savuisen utuista.
Huomenna matkamme jatkuu kohti kaakkoa ja Nevadan sekä Utahin osavaltioita. Yritänpä ehtiä laittamaan päivitystä tänne blogiinkin taas jossain vaiheessa.
