Kartta Berliinin joulumarkkinoista

Marraskuun loppu on joka vuosi ihanaa joulumarkkinoiden avautumisen aikaa. Täällä Vancouverissa joulumarkkinoita on vain yksi pieni, mutta Saksan kaupungeissa ja varsinkin Berliinissä erilaisia joulumarkkinoita on jopa kymmeniä. Vuonna 2012 kirjoittamani Berliinin joulumarkkinaopas on ollut yksi blogini luetuimmista kirjoituksista sen ilmestymisestä saakka ja se on tarjonnut monenlaisia vinkkejä Berliiniin matkustaville joulutunnelman hakijoille. 🙂

Nyt apuun rientää myös Berliner Morgenpost -sanomalehti, joka on julkaissut näppärän kartan, missä kaikki Berliinin merkittävimmät joulumarkkinat on sijoitettu kaupungin raideliikennekartan yhteyteen. Kyseinen kartan perusteella joulumarkkinavieraan onkin oivallista suunnitella optimaallisin reittiä markkinalta toiselle kaupungin laajaa julkista liikennettä hyödyntäen.

Kiinnostavimpia uutuuksia (ainakin sitten meidän Berliinissä asumisen jälkeen) ovat kartan perusteella sinkuille hipstereille kohdennettu Holy.Shit.Shopping joulutapahtuma U8-linjan Heinrich-Heine-Straßen aseman luona vanhalla voimalaitoksen alueella. Myös Kreuzbergissä U7-linjan varrella Gneisenaustraßen aseman luona sijaitseva Finnischer Weihnachtsmarkt kuulostaa kiintoisalta, sillä sen tarjonta muodostuu suurimmaksi osaksi suomalaisista tuotteista – Berliinissä! Olettaisin silti, että myös Prenzlauer Bergin Kulturbrauerein vanhan teollisuusalueen joulumarkkinoilta saa tänäkin vuonna suomalaista glögiä. 💡

Ai ai, tässä kun muistelee kaikkia niitä ihania joulumarkkinoita Berliinissä, alkaa oikein harmittamaan ettei niitä pääse kiertämään tänäkään vuonna. Apua ikävään pitääkin hakea paikallisilta Vancouverin joulumarkkinoilta, mutta eihän se ole siltikään sama juttu kuin Saksassa… 🙄

(Yhteensä 1 222 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

4 vastausta artikkeliin “Kartta Berliinin joulumarkkinoista”

  1. Mitä kaikkea viisi Berliinissä tehdä joulun aikana? Ajatus olla viikko jouluaaton aatosta lähtien. Miten aattona ovat kaupat auki? Ilmeisesti museot ovat auki joulupäivinä, mutta entä muut paikat? Kauppojen aukiolo? Tietysti myös joulutoreja on avoinna yli pyhienkin. Vinkit tervetulleita!

     
    1. Hei Eveliina,

      Emme ole koskaan viettäneet joulua Berliinissä, joten minulla ei ole nyt muistikuvaa siitä miten kaupat olisivat auki jouluna. Suosittelen katsomaan Galeria Kaufhofin ja Karstadin kaltaisten tavarataloketjujen sivuilta tietoa joulun aukioloajoista.

      Joulumarkkinoiden aukioloajat jouluaaton ja -päivän ympärillä vaihtelevat markkinoittain. Osa on auki molempina (tosin lyhyemmän aikaa) ja osa on kokonaan kiinni. Suosittelen tässäkin tilanteessa etsimään sinua kiinnostavien joulumarkkinoiden omat nettisivut ja katsomaan aukioloajat.

      Jouluaatto ja joulupäivä voivat olla sangen hiljaisia Berliinin kaltaisessakin suurkaupungissa, sillä suurin osa ihmisistä hiljentyy viettämään joulua perheen kesken Suomen tapaan. Hauskaa joulumatkaa teille Berliiniin! 😛

       
  2. Hei, olen ahkerasti etsinyt tietoja. Museot ja oopperat ovat suljettuja ainoastaan aaton, mutta ovat avoinna heti joulupäivänä. Osa joulumarkkinoista samoin. Luulen, että puuhaa riittää! Yritän muistaa kirjoittaa tänne kokemuksista, kunhan reissu on ohi. Ilmeisesti julkinen liikennekin toimii jotensakin. Berliini on kuulema suomalaisten neljänneksi suosituin joulukohde, joten kai siellä jotain tapahtuu :).

     
    1. Juu, eiköhän suurkaupungissa ole joulunakin monet paikat auki ja liikenne kulkee, ehkä vain hieman harvemmin. Kyllä Berliinissä on paljon nähtävää, joten hyvää matkaa teille ja mukava jos palaat kertomaan miten reissunne onnistui!

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.