Varautumista The Big Onen varalle

Usein on vaikea muistaa, mutta Vancouver on aktiivista maanjäristysaluetta. Ennusteiden mukaan länsirannikolle iskee seuraavien 50 vuoden aikana yhdeksän Richterin The Big One 10-14% todennäköisyydellä. Se voi tapahtua huomenna tai sitten sadan vuoden päästä, mutta 100% varmuudella se iskee jossain vaiheessa. Kukaan ei voi kuitenkaan tietää aikataulua ennalta.

Maaperä kuitenkin muistuttaa itsestään aina aika ajoin. Viime vuoden lokakuussa maa järisi vain noin 600 kilometriä meiltä koilliseen ennätysmäisellä 7,7 Richterin voimakkuudella ja tämän vuoden tammikuussa koettiin 7,5 Richterin järistys. Koska järistystä ei voi kukaan estää, voi siihen vain varautua

Jokaisen pienen maanjäristyksen jälkeen ihmiset ovat aina hetken aikaa tietoisia uhasta ja puhuvat siihen varautumisen tärkeydestä, mutta harva kuitenkin koskaan tekee asialle mitään ja asia unohtuu aina seuraavaan kertaan saakka. Me kuitenkin otimme tammikuisesta järistyksestä onkeemme ja päätimme varautua epätodennäköiseen pahimpaankin tapaukseen tilaamalla kotiimme maanjäristyspakkauksen.

Pienen nettiselauksen perusteella totesimme näppärimmäksi vaihtoehdoksi Turtle Disaster Kitin. Paukkausta myy pieni paikallinen yritys, jonka on perustanut kaksi vancouverilaista. Toinen perustajista, kanadanjapanilainen Brad Nishimura sai liikeidean pari vuotta sitten omakohtaisen kokemuksen perusteella. Maaliskuun 2011 tuhoisa maanjäristys Japanin itärannikolla nimittäin tuhosi hänen perheensä kodin, jättäen perheen kymmenientuhansien muiden tavoin kodittomaksi. Kokemuksesta selvinneenä Brad päättikin varmistaa ettei sama tapahtuisi koskaan perheen uudessa kodissa Vancouverissa. Hänelle valkeni kuitenkin pian, ettei varautuminen pahimpaan olisi helppoa, sillä täkäläisillä markkinoilla ei ollut ollut tarjolla kunnollista varautumispakkausta. Tästä syntyi idea kilpikonnapakkauksista, joita hän alkoi kasaamaan ystävänsä kanssa ja myymään netin kautta. Kilpikonna on loistava symbolia yritykselle, joka auttaa ihmisiä suojautumaan erilaisilta hätätilanteilta ja missä sitä olisi suojaisamaa kuin kilpikonnan panssarin sisällä.

Koko varautumispakkauksemme

Pakkaus monenlaiseen hätään

Kuten yrityksen sivuilta näkee, on saatavilla monenlaisia pakkauksia. Kanadan virallinen ohjeistus on, että hätätilanteessa apua voi joutua odottamaan 72 tuntia, minkä ajan voi joutua tulemaan toimeen omillaan. Pakkaus sisältääkin vettä, energiapatukoita, ensiaputarvikkeita, veivattavan radion, taskulampun, suojapeitteen sekä -välineitä ja monenlaista muuta noin kolmen vuorokauden ajaksi. Kyse on isosta ämpärillisestä tavaraa (kirjaimellisesti), jolla on hintaa kahden henden 72 tunnin versiolla $140 eli noin 105 euroa.

Tarpeita hätätilanteeseen

Ruoka- ja vesiannoksia 72 tunniksi

Pakkaus toimitettiin parissa päivässä kotiimme saakka ja sen saatuamme kävimme sen sisällön lävitse. Tämän jälkeen sijoitimme pakkauksen helposti saavutettavaan paikkaan asunnossamme. Meillä on asunnossamme paketin lisäksi myös kaksi 10 litran vesikanisteria kahteen eri paikkaan sijoitettuna, joten katsoisimme varautuneemme epätodennäköiseen pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen sangen hyvin. On tietenkin vaikea sanoa josko tuollaisessa tilanteessa osaa sitten kuitenkaan toimia ohjeiden mukaan ja hyötyä pakkauksesta, mutta toivon mukaan tätä ei ole koskaan tarve kokeilla.

(Yhteensä 346 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.