Kameralaitteisto: Canon EOS 5D Mark III

Valokuvaus on kiinnostanut minua jo pitkään ja todellinen innostus alkoi siitä kun ostin vuonna 2002 itselleni pienen Canon Powershot A40 digitaalikameran. 3,2 megapikselin pikkupokkarin rajat tulivat nopeasti vastaan, mutta siitä huolimatta se palveli koko opiskeluajan sekä ensimmäiset pari vuotta Saksassa. Mielessä oli kuitenkin koko ajan paljon totisemman, oikean järjestelmäkameran ostaminen. Sen aika koitti Toronton matkallamme vuonna 2009, jolta tuli mukana kotiin Canon EOS 500D pienen kittilinssin kera. 🙂

Pokkarista kunnon kameraan siirtyminen sai minut innostumaan valokuvauksesta aivan uudella tavalla ja pian kittilinssin rajat nähtyäni päätin panostaa kunnon ammattilaislinsseihin. Ensimmäisenä kamerakalustoon liittyi Canon EF 70-200mm f/4 L IS USM telezoom-linssi, minkä jälkeen linssikokoelma on kasvanut huomattavasti lisää. Huippulaatuisten linssien parittaminen halvan perusrungon kanssa oli pitkään tyydyttävä ratkaisu, sillä hyvälaatuinen optiikka takasi tarkat ja sävykkäät valokuvat. Kuitenkin ongelmiakin oli, kuten aina silloin tällöin tarkennuksen epäonnistuminen sekä kroppirungon rajoittama laajan polttovälin uupuminen.

Päätinkin joskus vuonna 2011, että haluan täydentää kameralaitteistoani huippulaatuisella kamerarungolla ja valinta tulisi olemaan helppo. Canonin 5D-sarja on ollut todella suosittu ja kehuttu täyden kennon ammattilaiskamera ja Mark II versio oli erityisesti videokuvaajien suuri suosikki. Koska kakkosmalli ilmestyi jo vuonna 2008, päätin jäädä odottamaan kolmosversiota, joka ilmestyikin vuonna 2012. Kyseinen vuosi oli kuitenkin elämässämme myllerrysten vuosi, joten kameran ostaminen lykkääntyi lopulta kevääseen 2013.

Canon EOS 5D…

Niinpä viimeiset puolitoista vuotta ensisijainen kamerani on ollut Canon EOD 5D Mark III, josta riittää vain hyvää sanottavaa. Tietysti uutena 2500 euroa maksavalta pelkältä kamerarungolta odottaakin paljon, mutta on pakko sanoa että tähän saakka 5D Mark III on täyttänyt kaikki odotukseni. 😮

…Mark III

Kaikkein suurin syy uuden kamerarungon hankintaan oli sen aivan eri tasolla oleva automaattitarkennus. Kun vanhassa 500D:ssä kameran käytössä on vain yhdeksän tarkennuspistettä, on niitä 5D:ssä peräti 61. ❗ Tämä sekä paljon uudempi tarkennuslogiikka tarkoittaa, että kamera pystyy mittaamaan kohteen etäisyyden erittäin tarkasti ja varmasti. Huomasin eron vanhaan välittömästi ja käsittämätöntä on myös miten nopeasti tarkennus toimii vanhaan verrattuna. Tarkennuksen tarkkuudessakin on eroa, sillä vanha runko ei pysty edes jalustalta (itselläni mallia Gitzo GT2541) kuvatessa tarkentamaan kaikkein etäisimpiin kohteisiin täysin tarkasti, mikä ei tuota ongelmia 5D:lle.

Kaikkein selkeiten eron tarkennuksen varmuudessa huomaa Canon EF 16-35mm f/2.8 L II USM laajakulmalinssilläni, joka oli 500D:lle aina haastava pala ja toisinaan jopa kolmasosa kuvista muodostui epätarkaksi. Erityisen haastavaa oli kuvaaminen vastavalossa, mutta 5D:lle kumpikaan tilanne ei tuota ongelmia. Toki 5D:nkin kanssa voi joskus ottaa epätarkkoja valokuvia, mutta yleensä tällöin valotusolosuhteet ovat erittäin haastavat ja itse valotusaika aiheuttaa epätarkkuuden, eikä tarkennuksen epäonnistuminen.

Olen erittäin ilahtunut että tämä kaikkein tärkein ostoskriteerini täyttyi uuden kameran myötä. Toiseksi merkittävin ostopäätökseeni vaikuttanut seikka oli jo mainitsemani täyden kennon tuoma ”laajuus”. Kroppirunko nimittäin tuo kameran polttoväliin mallista riippuen 1,3-1,6 kertaisen lisän, mikä tarkoittaa että esimerkiksi yleislinssini Canon EF 24-70mm f/2.8 L USM polttoväli onkin todellisuudessa 24-70 millimetrin sijaan 38-112mm. Pidentyneessä etäisyydestä on iloa telezoomilla kuvatessa, mutta laajakulmalinssille se on myrkkyä. Itse kuvaan paljon korkeita rakennuksia ja aavoja kaupunkimaisemia, joten 500D:n kanssa oli usein tilanteita jossa oli yksinkertaisesti mahdotonta mahduttaa kuvaan koko kohdetta. 😕

Yleislinssin parina

Tämä korjaantui uuden kameran myötä kertarysäyksellä ja 5D:llä kuvatessa kuvaan mahtuu aivan käsittämättömän aavoja näkymiä jopa ahtaissa sisätiloissa. Tälläkin on toki seurauksensa ja ultra-laajakulmaisella linssillä kuvatessa kuva kiertyy voimakkaaasti ja korkeat talot ”kaatuvat” voimakkaasti. Efekti on tietenkin toisinaan täysin haluttu, mutta joskus harmillinen ja vaatii jälkikäteen korjausta kuvaa käsiteltäessä. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään itse rungon vika ja riippuu täysin käytettävästä linssistä. Yleis- tai zoomilinsseillä kuvassa ei tietenkään ole minkäänlaista vääristymää.

Edestä nähtynä

Kolmas merkittävä tekijä on kennon ”väriherkkyys”, mikä tuottaa erittäin sävykkäitä valokuvia. Kuvien sävyissä on miellyttävää kontrastia ja on pakko sanoa, että kesti pienen hetken tottua uuteen sävymaailmaan. Mutta nyt kun siihen on tottunut, tuntuvat vanhalla rungolla otetut valokuvat hailakoilta. Itse asiassa 5D:n kuvat ovat mielestäni niin miellyttäviä, että niitä tarvitsee jälkikäsitellä vain kevyesti. Jälkikäsittelyllä saa valokuvista aina enemmän irti, mutta nyt sen tarve on monesti hyvin kevyttä.

Erikoismaininnan ansaitsee myös 5D:n JPEG-pakkausalgoritmi, joka tuottaa niin miellyttäviä kuvia, että olen tuntenut sangen vähän tarvetta kuvata RAW:ina. Oikeastaan kuvaan RAW:ina ainoastaan tietynlaisissa olosuhteissa, kuten metsässä, auringonlaskun aikaan sekä muualla missä kontrastierot saattavat vaatia voimakkaampaa jälkikäsittelyä. Joku hifisti voi toki kokea tarvetta kuvata 5D:lläkin kaikken RAW:ina, mutta itse olen todennut sen turhaksi kiintolevytilan haaskaamiseksi monin paikoin. 💡

5D Mark III sisältää tietysti satoja ellei jopa tuhansia pieniä ominaisuuksia, jotka mahdollistavat melkeinpä rajattomat mahdollisuudet. Puolentoista vuoden aikana olen kerennyt vasta raapaista kameran ominaisuuslistan pintaa, mutta mainitsen seuraavassa muutaman käteväksi osoittautuneen ominaisuuden 5D Mark III:ssa.

Kamerarunko päältä

Kameran sisäänrakennettu HDR-kuvaus on hauska toiminto, mutta on pakko sanoa että olen vähentänyt sen käyttöä paljon alun innostuksen jälkeen. Syy on että pidän normaalisti tarkoista ja mahdollisimman totuudenmukaisista valokuvista ja HDR:n värimaailma (eritoten äärimmilleen vietynä) ei miellytä silmääni. On kuitenkin kätevää, että omainaisuus löytyy kamerasta sisäänrakennettuna.

Kameran LCD-näyttö on äärimmäisen tarkka ja 32 gigatavun nopealla UDMA7-muistikortilla kuvatessa kuvien selaaminen on äärettömän nopeaa. Kamera pystyy myös ottamaan peräti 6 kuvaa sekunnissa, mutta tämä on itselleni täysin tarpeeton ominaisuus, koska en kuvaa urheilutapahtumia, missä omaisuudesta on eniten hyötyä. 100%:in etsin on kuitenkin mukava asia, sillä nyt etsimen läpi nähty on tarkalleen tallentuva valokuva.

Tarkka joskin likainen näyttö 🙄

Kameran kennon 22,1 megapikseliä saattavat tuntua pieneltä Nokia Lumia 1020 41 megapikseliin verrattuna, mutta resoluution on enemmän kuin riittävä. Uskomattoman vähäkohinainen ISO-herkkyys on tätä paljon merkittävämpi ominaisuus esimerkiksi Havajilla Linnunrataa tai Othello Tunnelsilla käsivaralla kuvatessa. 🙂

Myös kameran video-omaisuudet ovat loistavat. Vaikka tämä saattaakin olla monelle 5D Mark III:sen ostajalle se kaikkein tärkein ominaisuus, on tällä minulle sangen vähän merkitystä. Olen nimittäin täysin aloitteleva videokuvaaja ja videokuvaus on ihan oma maailmansa, johon minulla ei ole aikaa eikä niin kiinnostustakaan perehtyä. Toki kameralla tulee aina välillä kuvattua videotakin, mutta näin tulee tehtyä niin harvoin, etten keksi siitä mitään mainitsemisen arvoista ja suosittelenkin perehtymään tähän puoleen toisaalla.

Viimeinen, muttei missään nimessä vähäisin fyysinen ominaisuus on kamerarungon jämäkkä rakenne sekä miellyttävä paino. Magnesiumrunko tuntuu käsissä hyvältä ja kestävältä ja 860 gramman painoon tottuu nopeasti. 5D:n käsittelyn jälkeen 475 grammaa painava 500D tuntuukin heppoiselta ja kovin muoviselta. Painolla on myös kuvaukseen vaikuttava merkitys, sillä painavien huippulinssien kanssa kuvatessa kokonaisuus tuntuu tasapainoisemmalta, kun rungollakin on hieman painoa. Vaikka linssin kanssa yhteispaino läheneekin vähän linssistä riippuen kahta kiloa, ei se ole silti minkäänlainen este hankinnalle. Järkkärin kantaminen jokaiseen niemeen ja notkelmaan vaatii kuitenkin aina motivaatiota, mikä ei muutu oli painoa vähän tai paljon. Lisäpaino onkin tässä mielessä vain plussaa. 💡

Kookas Canon EOS 5D Mark III

Kirjoitukseni perusteella Canon EOS 5D Mark III voi vaikuttaa melko täydelliseltä kamerarungolta ja minun onkin pakko sanoa, etten ole keksinyt siitä vielä mitään huonoa puolta. Se on juuri sitä mitä siltä odotinkin ja taitojen karttuessa se tulee olemaan aina vain enemmän. On pakko myöntää, että olin yllättynyt miten paljon huippulaatuinen kamerarunko voi vielä lisätä lopputulokseen jo huippulaatuisen optiikan päälle. Näin kuitenkin on ja on pakko sanoa että paluu halvempaan olisi erittäin vaikea. Tottakai ymmärrän että vain harva tarvitsee näin kallista kameraa valokuvaukseen, mutta jos on innostunut valokuvauksesta ja raha ei ole este, suosittelen ehdottomasti sellaisen harkintaa. Kokemukseni perusteella kameralaitteistoon panostettavalle rahalle saa hyvin vastinetta ja kyse on vain siitä miten korkealle riman haluaa asettaa.

Telezoom-linssi tuo pituutta

Canon 5D on merkin toiseksi paras ammattilaiskategoria. En kuitenkaan tunne minkäänlaista tarvetta astua enää kaikkein kalleimpaan 1D:n maailmaan, vaikka voinkin uskoa kyseisen rungon hiovan kaikki yksityiskohtia vielä hitusen pidemmälle. 5D on kuitenkin äärimmäisen monipuolinen kamerarunko ja minulle paras mahdollinen ykköskamera. Kakkoskameran asema on kuitenkin tätä kirjoittaessa vielä auki ja voikin olla, että 5D:n ominaisuuksien innoittamana tulen päivittämään Canon EOS 500D:n tulevaisuudessa astetta uudenaikaisempaan. Nykyinen kameralaitteistoni on lähellä täydellisyyttä, mutta pientä täydennettävää löytyy siis edelleen. Tai pitäisiköhän sanoa: aina. 🙂

Valokuvaus on yksi tämän blogin sivuteema ja ottamiamme valokuvia on näytillä tuhansia. Lieneekin paikallaan lausua muutama sana käyttössämme olevasta kuvaslaitteistosta. Tarkoitus ei ole esitellä tarkkaan mitään laitteiston osaa, sillä tämän tekevät paljon paremmin netin kymmenet kamerasivustot (tässä eräs itseäni miellyttävä). Sen sijaan kerron käytännönläheisesti omista käyttökokemuksestani ja huomioistani pitkän käytön jälkeen.

(Yhteensä 2 922 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Kameralaitteisto: Canon EOS 5D Mark III”

  1. Hei ostin juuri tämän CANON 5d III MARKIN ja laajakulmaobjektiivin 16-35 mm. En ole tyytyväinen. Ei mm tarkenna. Mikä avuksi??? Tv Sonja saisinko vastauksen pian.

     
    1. Hei Tuula,

      No jopas on harmillisen kuuloista. 😐 Tarkentaako kamera ollenkaan vai epäonnistuuko tarkennus vain joskus? Ilmeneekö ongelma vain 16-35mm linssin kanssa vai myös muilla linsseillä?

      Kuten varmaan tuosta yltä luitkin, myös minulla on Canon EF 16-35mm f/2.8 L II USM ja kyseistä linssiä oli toisinaan hankala saada tarkentumaan vanhalla EOS 500D -rungolla. Ongelma kuitenkin poistui lähes kokonaan kun päivitin 5D Mark III:een, sillä huomattavasti suurempi määrä tarkennuspisteitä epäonnistuu tarkennuksessa vain harvoin. Ongelmana on usein vastavalo, jossa halvemmat kamerarungot eivät aina onnistu tarkentamaan laajasti valoa keräävää linssiä.

      Olethan varmistanut että linssin kyljestä on napsautettu automaattitarkennus (AF) päälle (unohtuu helposti) ja että kameran asetuksissa ei ole käytössä vain yhtä tarkennuspistettä jostain etsimen laidalta? Jos perusasetukset ovat kunnossa ja ongelma esiintyy kaikilla linsseillä, niin silloin kamerassa on jotain vikaa. Jos ongelma ilmenee vain yhdellä linssillä, lienee linssi jotenkin vioittunut. Tosin linssin vioittuminen vaatii melkeinpä mekaanisen vian, minkä luulisi näkyvän ulkoa tai kuuluvan linssiä käytettäessä.

      Tämä on tietenkin vain spekulaatiota, mutta toivottavasti siitä on jotain apua! 😐

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.