Merellinen pyöräretki Stevestoniin

Kesä ei vain hellitä otettaan Vancouverista. Viime viikon sunnuntai oli lukuisten edellisten tapaan pilvetön ja elohopea kohosi aina hellelukemiin saakka. Joten eikun jälleen kerran pyörät katolle ja suunnaksi ympäröivä valtava esikaupunkialue.

Tällä kertaa suuntasimme Vancouverin eteläpuoliseen naapuriin Richmondiin. Tämä Fraser Riverin suistoalueen muodostamalle suurelle saarelle rakentunut 190 000 asukkaan esikaupunki on lähinnä tunnettu siitä, että Vancouverin kansainvälinen lentokenttä sekä Vancouverin lähin IKEA sijaitsevat siellä. Richmondissa ei ole juurikaan pinnanmuotoja ja kaupunki on rakentunut pääasiassa pellolle. Tämän vuoksi se onkin Port Coquitlamin tapaan mitä oivallisin paikka pyöräillä ja Richmondiin onkin rakentunut laaja pyöräilyreittien verkosto. Yksi suosituimpia reittejä on kaupungin länsirajaa kulkeva noin yhdeksän kilometrin mittainen West Dyke Trail.

West Dyke Trail

Kyseinen reitti lähtee Richmondin keskustan lähettyviltä ja kulkee Fraser Riverin pohjoisen jokisuun rantaa, kaartuen puolivälissä kohti etelää ja Stevestonin kalastajakylää kaupungin lounaiskulmauksessa. Kuten reitin nimi antaa ymmärtää, on kulkee reitti pääasiassa rantavallin päällä. Maisemat ovatkin merelliset ja Vancouverin edustan Strait of Georgian lahti avautuu koko komeudessaan edustan matalikon kaislikon taustalla. Lahden vastarannalla noin viidenkymmenen kilometrin päässä puolestaan kohoavat utuisena Vancouver Islandin vuorijono.

Merellisiä maisemia

Rannan asukkeja

Kaunis sunnuntai-iltapäivä oli saanut liikkeelle satamäärin paikallisia ja ihmisvilinää riitti koko matkan varrelle. Stevestonin päässä oli jopa ruuhkaista, sillä pittoreski kalastajakylä houkuttelee viikonloppuisin tuhansia turisteja nauttimaan tuoreista merellisestä tunnelmasta sekä meren antimista. Kalastusalukset kelluivat ankkurissa kylän satamassa ja kauniin kelin täydensi kylän taustalla kohoava ja aina yhtä upea valkohuippuinen Mount Baker.

Kalastusta Stevestonin edustalla

Kalastajakylän satama

Paluumatkalla autolle pysähdyimme katsomaan hetkeksi Vancouverin lentokentän vilkasta lentoliikennettä. Muun muassa Air Canadan koneita nousi jonossa ilmaan matkalle kohti kaukaisia maita Aasiassa, Euroopassa ja Oseaniassa. Lentokentän ohessa sijaitsee myös Fraser Riverin rannassa vesitasojen terminaali, jolta on vilkas lentoliikenne Vancouver Islandille sekä rannikon sopukoihin.

Lähtevää ja saapuvaa lentoliikennettä

Vesitasoterminaali ja päärakennus

Vancouverin kansainvälinen lentokenttä

Yhteensä noin 18 kilometrin mittaiseksi venynyt sunnuntainen loppukesän pyöräretkemme olikin mitä onnistunein ja mahtava parituntinen upeissa merimaisemissa.

(Yhteensä 283 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.