Ensivaikutelma Atlantasta

Ensimmäinen päivä Atlantassa on ohitse ja kirjoittelen tätä Hiltonin 24. kerroksesta. Ympärillä avautuu hieno maisema vaihtelevalla rakennuskannalla, mutta on kyllä pakko todeta että Atlanta on autokaupunki henkeen ja vereen! Keskustassa on lähinnä pilvenpiirtäjiä ja valtavia parkkihalleja, mutta itse katutila on ihan kuollutta jopa näin tiistai keskipäivällä. Ilta-aikaan keskustassa oli erittäin hiljaista, lähinnä kodittomien kansoittaessa katuja.

Tänään tuli käytä kaupungin kahdessa kuuluisassa nähtävyydessä eli kierroksella uutistoimisto CNN:n maailmanpäästudioilla sekä Coca-Colan päämajalla. Jälkimmäisellä aiheutti aluksi vain hieman irvistelyä kun piti hurrata Cokikselle ja huutaa yhdessä sen nimeä. Itse museo oli kyllä todella interaktiivinen ja hyvin toteutettu. Mahdollisuus maistaa kaikkia Cokiksen yli toistasataa tuotetta oli myös kiintoisa. Kierroksella näki myös holvin, jossa kuuluisaa salaista reseptiä väitetään säilytettävän. Mysteeriä sen ympärillä lypsetään hyvin museon näyttelyissä.

Huomenna ohjelmassa sitten The Walking Dead -kierros ja varmaan myös ajelu metrolla katsomaan Midtownin ja Buckheadin kaupunginosia. Ne ovat enemmän asuinalueita, joten ehkä siellä on vähän kävelijäystävällisempää kuin täällä Downtownissa. 🙂

(Yhteensä 156 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Ensivaikutelma Atlantasta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.