Nauhakaupungin kolme keskustaa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Toinen aamu Atlantassa valkeni kauniina ja lähdinkin liikkeelle aikaisin aamulla. Kävelin vielä rauhallisesti Downtownin halki ja kuvasin matkalla näkyviä pilvenpiirtäjiä ja kaupunkimaisemia. Reittini tarjosi minulle aiempaa paremman käsityksen keskustan rakenteesta, mutta vieläkään en kohdannut matkallani montaakaan ihmistä. Autoja kyllä kulki ohitse runsaasti, mutta kävelyliikenne oli hyvin vähäistä.

Herätys kauniiseen päivään


Vielä aamu-uninen Downtown

Keskustan korkeita maamerkkejä

Suuntasin kaupungin metroverkoston solmuasemalle nimeltä Five Points, joka on keskustan hieman epämääräisempää seutua. Mäkkärillä syödyn aamupalan jälkeen kävelin katsomaan uuden Mercedes-Benz Stadiumin nosturien pyörintää suurella rakennustyömaalla. Tämä uusi stadion tulee korvaamaan vieressä sijaitsevan Georgia Domen, joka on kärsinyt katto-ongelmista aina valmistumisestaan saakka vuonna 1992. Uudella areenalla tulevat sen valmistuttua pelaamaan sekä Atlanta Falcons (amerikkalainen jalkapallo) että Atlanta United FC (eurooppalainen jalkapallo), joidenka fanit tuskin malttavat odottaa uudelle areenalle pääsyä.

Tikasauto

Uusi Mercedes-Benz Stadium

Loppu aamupäiväni kului edellisessä kirjoituksessa kertomallani zombie-kierroksella The Walking Deadin kuvauspaikoilla. Sieltä palattuani kello olikin jo kaksitoista ja oli aika suunnata lounaalle. Koska keli oli kaunis, päätin lounastaa keskustassa sijaitsevan Westin Peachtree Plaza -hotellin kuuluisassa pyörivässä Sun Dial -ravintolassa. Tämä 73-kerroksinen ja 220-metrinen sylinterin muotoinen hotelli avautui vuonna 1976 ja se oli hetken aikaa sekä kaupungin korkein rakennus että koko maailman korkein hotelli. Nykyisin pilvenpiirtäjä on Atlantan viidenneksi korkein rakennus, mutta huipulla sijaitseva näköalatasanne on edelleen korkein paikka nähdä maisemia. Ylös on pääsy ihan pelkästään turistinakin, mutta rento tapa nauttia maisemista on syödä ylhäällä lounas ja nauttia tunnin kestävästä pyörähdyksestä. 🙂

Yksityiskohta lyhtytolpassa

Keskustan hiljaisia maisemia

Westin Peachtree Plaza

Hissi kuljettaa nopeasti hotellin aulasta 73. kerrokseen, josta aukeaa todella upea maisema. Rakennuksen vieressä kohoavat Downtownin kolme muutakin korkeaa pilvenpiirtäjää ja hieman etäämpänä Midtownin alueella seisoo kaupungin korkein rakennus, peräti 312-metrinen pilvenpiirtäjä nimeltä Bank of America Plaza.

Pyörivä ravintola hotellin huipulla

Atlantan upeita pilvenpiirtäjiä

Maisemia 73. kerroksesta

Etelän suuntaan näkymä yltää utuisena aina lentokentälle asti. Paljon lähempänä näkyy Georgian osavaltion valtiopäivätalon kultainen katto ja melkein rakennuksen juurella CNN Center. Viereisen pienen Centennial Olympic Park puiston toisella puolella sijaitsee World of Coca-Cola ja hieman etäämpänä varsinainen The Coca-Cola Companyn maailmanpääkonttori.

Lentokenttä ja liikennettä etelän suuntaan

World of Coca-Cola sekä yhtiön pääkonttori

CNN Center ja ympäröiviä puistoja

Valtiopäivätalo sekä stadionin työmaa

Maisema on kaikkein näyttävin suoraan pohjoisen suuntaan, sillä Atlanta on kolmen keskuksen muodostama nauhakaupunki. Downtownin pohjoispuolella sijaitsee Midtown ja siitä viitisen kilometriä pohjoiseen Buckheadin kukoistava keskus. Kaikissa keskuksissa kohoaa korkeita tornitaloja sekä pilvenpiirtäjiä, jotka asettautuvat hienosti samaan maisemaan. Keskuksia yhdistävät sekä metro, että Atlantaa halkova massiivinen Downtown Connector nimellä tunnettu moottoritie.

Maisema pohjoiseen

Kaupungin jakava Downtown Connector

Nauhakaupungin panoraama

Idässä näkyvät puolestaan hotellimme ja ympäröivät asuinseudutn. Kaukana idässä metsän keskeltä erottuu Stone Mountainin jättimäinen kallio, joka kohoaa yli puolen kilometrin korkeuteen muuten melkein tasaisen maaston ylle. Ympäröivä maisema paljastaa miten metsäinen kaupunki Atlanta on. Peräti 36% kaupungista on sankan metsän peitossa, mikä on enemmän kuin yhdessäkään muussa Pohjois-Amerikan kaupungissa. Georgian sijainti lämpimässä ja kosteassa etelässä mahdollistaa puille pitkän kasvukauden ja tekee alueesta erittäin vihreän. Atlantaa kutsutaankin nimellä City in the Forest eli ”kaupunki metsässä”, mikä kuvaa osuvasti kaunista kaupunkikuvaa. Vehreys on paitsi kaunista, se myös imee liikenteen hiukkaspäästöjä, pitäen kaupungin ilman sangen puhtaana.

Downtownin rakennuksia alapuolella

Valtava Stone Mountain Atlantan itäpuolella

Hyvän lounaan ja upeiden maisemien keskellä vierähti rauhallinen tunti. Aina ei meno ole kuitenkaan näin rauhallista, sillä Atlantaa koettelevat toisinaan poikkeuksellisen rankat sääolot. Pahin koettiin maaliskuussa 2008, kun Downtownin poikki kulki kahden päivän aikana useita tornadoja. On sangen harvinaista että tornado iskee suurkaupungin keskustaan ja rankat tuulet aiheuttivatkin alueella pahoja tuhoja. CNN Centerin katto vaurioitui myräkässä ja kompleksin aula tulvi veden syöksyessä sisään. Keskustan pilvenpiirtäjistä hajosi yhteensä tuhansia ikkunoita, joista putoava lasi aiheutti vammoja useille. Westinin lasitorni kärsi erityisen pahasti ja voimakkaat tuulet särkivät yli 500 ikkunaa, jotka saatiin kaikki korjattua vasta toista vuotta myöhemmin. Kerrotun mukaan voimakkaimpien puuskien aikana pilvenpiirtäjä heilui yli puoli metriä puolelta toiselle, mutta kaikki rakennuksessa olleet saatiin evakoitua turvallisesti, eikä koko tornadosta aiheutunut kuin muutaman kuoleman Atlantan alueella. Vahinkojen hinta nousi kuitenkin satoihin miljooniin dollareihin. 😐

Downtown alkoi olla nyt aika hyvin nähty, joten kävelin seuraavaksi katsomaan keskustan pohjoispuolella sijaitsevaa Midtownin aluetta. Paikalle on helppo löytää, sillä kynää muistuttava komea Bank of America Plazan punertava pilvenpiirtäjä näkyy kaikkialle. Atlantan puolesta on todettava, että vaikka kaupungin korkeat rakennukset sijaitsevatkin aika hajallaan, edustavat ne silti todella erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä ja monissa on kauniita yksityiskohtia sekä hienot kruunut katolla. Eivätkä rakennukset ole edes vanhoja, vaan suurin osa on rakentunut 80-luvun lopun buumin aikana. Ne on vain rakennettu hyvällä maulla (ja paksulla kukkarolla). En pistäisi ollenkaan pahitteeksi jos tällaista arkkitehtuuria nähtäisiin enemmän myös täällä Vancouverissa. 😛

Kokka kohti Midtownia

Upea Bank of America Plaza


Erilaisia arkkitehtuurisuuntauksia

Midtownissa sijaitsee myös Atlantan suurin yliopisto, Georgia Tech. Tämä vuonna 1885 perustettu teknillinen korkeakoulu on arvostettu ja sillä opiskelee noin 25 000 opiskelijaa. Yliopiston kampus sijaitsee aivan Midtownin kupeessa ja täältä löytyi vihdoinkin sitä Downtownista puuttunutta katuvilinää, opiskelijoiden kiiruhtaessa luennolta toiselle. Kampusalue toimi myös urheilijoiden majoituspaikkana Atlantan kesäolympialaisten aikaan vuonna 1996. Olympialaisista muistuttaa nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin enää valkea soihtua muistuttava rakennus Downtown Connectorin varressa. Rakennukseen on päässyt joskus sisälle, mutta nykyisin se on aidattu.

Georgia Techin kampusta

Olympiasoihtu Downtown Connectorin vieressä

Atlantan kaupunkia halkova Downtown Connector on melkoinen väylä ja todellinen supermoottoritie. Viralliselta nimeltään I-75/85 Connector on Atlantan pääasiallinen sisääntuloväylä etelän ja pohjoisen suunnista. Alunperin kuusikaitaista tietä levennettiin reilusti 80-luvulla Freeing the Freeways -liikennehankkeen yhteydessä ja tien leveys on nykyisin paikoin jopa 16 kaistaa. Ajatuksena oli, että mitä enemmän kaistoja, sitä sujuvampi liikenne. Käytäntö on kuitenkin osoittanut yhä uudestaan, ettei autoruuhkia voi rakentaa pois ja leveämpi väylä houkuttelee aina vain enemmän liikennettä. Ja juuri näin on käynyt, sillä tänä päivänä jättimäistä alfalttimattoa kulkee noin 300 000 autoa vuorokaudessa, tehden siitä yhden Yhdysvaltojen ruuhkaisimmista moottoriteistä. Atlantan pahasti hajautunut kaupunkirakenne ja autoiluun painottuva kaupunkisuunnittelu ovatkin tehneet juuri päinvastaisen mitä oli tavoitteena ja nykyisin atlantalainen on yksi eniten autoruuhkissa istuvista amerikkalaisista. 🙄

Loputtomasti liikennettä

Amerikkalainen unelma josta tuli painajainen

Vaikka jättimäinen moottoritie onkin ruma ja kaupungin pahasti jakava näky, on siinä myös jotain kiehtovaa. Se kun edustaa periamerikkalaista ihannetta sujuvasta autokaupungista, vaikka unelmasta onkin tullut painajainen. Leveä tie taustallaan keskustan pilvenpiirtäjät on kuitenkin erittäin urbaani näky, mutta harmillisesti korkeat itsemurhia estävät verkkoaidat tekevät valokuvaamisesta hankalaa.

Kaistoja mistä valita

Ympäröivä Midtown on voimakkaasti kehittyvää aluetta ja keskeinen sijainti houkuttelee autoruuhkiin kyllästyneitä ihmisiä asumaan lähelle työpaikkoja. Alueella on rakenteilla lukuisia uusia asuintorneja, joten kehitys on Atlantassakin kääntymässä hiljalleen takaisin kohti kaupungin keskustaa. Jo nyt Midtown vaikuttaa paljon elävämmältä ja houkuttelevammalta paikalta asua kuin kuollut Downtown ja alue tulee vain paranemaan asukastiheyden noustessa. 💡

Four Seasons -hotelli Midtownissa

Vehreä ja viihtyisämpi Midtownin alue

Kaunis päivä oli lämmin ja noin kymmenen kilometrin hujakoille venähtänyt kävelymatkani alkoi uuvuttamaan siinä mitassa, että otin Midtownista metron takaisin hotellille. Illalla kävimme Niinan kanssa ruokailemassa Hiltonin alakerrassa sijaitsevassa Trader Vic’s -ravintolassa, jossa on mukava polyneesialainen sisustus. Pettymykseksemme itse ruokalista oli kuitenkin todella periamerikkalainen, varmaankin paremmasta menekistä johtuen. Söimme kuitenkin hyvin mukavan rauhallisessa ympäristössä.

Polyneesialainen sisustus ilman polyneesialaista ruokaa

Illallisen jälkeen ihailimme hetken aikaa Hiltonin aulaa, jossa 28 kerroksen korkuinen tila on jaettu kolmeen suureen osaan, muodostaen kiintoisan kokonaisuuden. Todellinen nähtävyys on kuitenkin naapurissa sijaitsevan Marriott Marquis -hotellin aula. Tämä 52-kerroksinen ja 169 metriä korkea hotelli näyttää alaosastaan pullistuvalta, minkä vuoksi rakennus tunnetaan lempinimellä ”raskaana oleva rakennus”. Syy erikoiseen ulkomuotoon paljastuu sisällä, missä sijaitsee valtava koko rakennuksen mittainen suuri ja avara aula. Näky on sanallasanoen mykistävä, sillä jättimäinen aula vain jatkuu ja jatkuu korkeuksiin. Suomalaiselle tulee heti mieleen etteikö hotellissa tapahdu paljon itsemurhia, mutta ehkäpä mykistävä näky saa epätoivoiset ihmiset unohtamaan synkeät ajatuksensa. 😮

Hiltonin aula

Aula on jaettu kolmeen osaan

Raskaana oleva Marriott

Maailman toiseksi korkein aula on huikea

Mykistävä Marriott Marquisin aula

Aula oli maailman korkein ennen Dubaihin vuonna 1999 avautunutta ”seitsemän tähden” Burj Al Arabia. Minun on kyllä pakkoa sanoa, että Burj Al Arabin aula ei tehnyt lainkaan samanlaista vaikutelmaa kuin Marriott. Alapuoleinen video selventää paikan kokoa jonkin verran, mutta se on pakollinen nähtävä Atlantassa vierailevalle. Aulan hotellikerrosten muotoilu muistuttaa jollain tapaa rintakehän luita, jotka kaareutuvat suuren avoimen tilan ympärillä. Erittäin kiintoisa rakennus!

Pimeän jälkeen

Pilvenpiirtäjät hieman lähempää

Hotellihuoneen yömaisema ei ole hassumpi

Torstaina olimme molemmat vapaat tutkimaan kaupunkia ennen paluulentomme lähtöä ja niinpä lähdimme käymään kaupungin kolmannessa keskustassa, Buckheadissa. Tämä pohjoisessa sijaitseva alue on Atlantan ja koko kaakkosen USA:n vauraimpia asuinalueita, minkä vuoksi sitä kutsutaan joskus ”idän Beverly Hillsiksi”. Suurin osa rikkaista asuu metsäisen alueen rauhallisilla pikkukaduilla suurissa kartanoissa, mutta viime vuosina alueen keskustaan on noussut myös lukuisia yleellisiä asuintorneja. Buckheadissa sijaitsee paljon työpaikkoja sekä kaksi suurta ostoskeskusta, joista Lenox Square on Atlantan alueen suurimpia.

Enpä halua kokeilla…

Koska meillä oli aikaa vain pari tuntia ja matkalaukut mukanamme, kävelimme vain hieman Buckheadin keskustassa ennen kauppakeskukseen pujahtamista. Sielläkin lähinnä maleksimme pienen aikaa ilmaisen netin perässä, ennen paluuta metroasemalle. Alue vaikutti kyllä hyvältä asuinpaikalta ja olisi kiintoisaa kiertää varsinaisia asuinalueita auton kanssa.


Pikavisiitti Buckheadissa

Kun makean himo todella iskee…

Buckheadista matkasimme metrolla suoraan lentokentälle, josta paluulentomme kohti Vancouveria lähti iltaviiden aikaan. Paluumatkan vaihto oli Denverissä, jonne saavuimme ilta-auringon aikaan. Matkalla laskeva aurinko värjäsi Coloradon ja Kansasin horisonttiin ulottuvat pellot kauniin keltaisiksi.

Loputon preeria Keskilännen yläpuolella

Denver oli miellyttävä ja helppo kenttä vaihtaa lentoa. Moderni kenttä on United Airlinesin yksi keskuksista ja sieltä pääsee kaikkialle Yhdysvaltoihin. Kentän erikoisuus ovat tornadosuojiin opastavat kyltit joka puolella lentokenttää, joille lienee sitten tarvetta täällä preerian laitamilla.

Harmillisesti aurinko ehti laskea ennen jatkolentoa Vancouveriin, joten itse Denver ja Kalliovuoret jäivät yön pimeyteen. Olimme takaisin kotona hieman ennen iltakymmentä ja takanamme oli lyhyt mutta antoisa matka. Harmi vain että Niinalla kyse oli pelkästään työmatkasta ja oikeastaan vain minä ehdin nähdä Atlantaa. Kaupunki vaikutti kuitenkin kiintoisalta ja sinne jäi vielä monenlaista nähtävää toiseen kertaan. Varmaan Atlantaan tuleekin vielä palattua, sillä onhan siellä jo mainittu maailman vilkkain lentokenttä, joten matkustaminen kaupungin kautta ennemmin tai myöhemmin on enemmän kuin todennäköistä. 🙂

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 754 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.