Whyte Lake

Puolipoutainen sunnuntai tarjosi mitä parhaimman kelin lähteä tallaamaan polkuja metsään ja tällä kertaa kohteemme oli West Vancouverissa sijaitseva pieni Whyte Laken metsälampi. Kyseinen reitti ei ole ollut tiedossamme vielä pitkään, mutta se on ollut jo pitkään paikallisten suosima ulkoilureitti ja polku on hyvässä kunnossa.

Ison tien alitus

Polku lammelle lähtee aivan Upper Levels Highwayn viereltä ja alittaa ensiksi tien. Tien toisella puolella reitti kulkee hetken aikaa ylös jyrkkää huoltotien laitaa, ennen sujahtamistaan sisälle metsään. Metsässä valtatien melu alkaa hiljalleen jäädä taakse ja pian ollaankin rauhallisen metsän keskellä. Polkua on helppo seurata, sillä pääosan matkasta se kulkee hyvin merkittyä reittiä Nelson Canyonin pohjaa pitkin.


Mukava polku Whyte Lakelle

Matkaa lammelle kertyy noin kaksi ja puoli kilometriä, ja nousua sellaiset 160 metriä. Perillä odottaa pieni metsälampi, jonka rantaan on rakennettu kaatuneiden tukkien päälle lyhyt laituri. Matkalla ylös kohtasimmekin jatkuvasti vastaantulevia ihmisiä, mutta itse lammella saimme viettää hetken ihan vaan kahdestaan.

Rauhallinen metsälampi

Viiden kilometrin pituinen lyhyt vaellus oli oikein mukava ulkoilu lupsakassa kelissä. Whyte Lakelta on myös mahdollista jatkaa matkaa vielä eteenpäin ja nousta aina Eagle Bluffsille saakka, tosin nousu kielekkeelle lienee jyrkkä ja vaatii kulkijalta vielä runsaasti lisämotivaatiota. 🙂

(Yhteensä 402 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.