Oakridgeen kasvaa Vancouverin toinen keskusta

Vaikka Vancouverin Downtown onkin edelleen sitä ympäröivän 2,5 miljoonan asukkaan  metropolialueen ehdoton ykköskeskus, hajauttaa voimakkaana jatkuva kehitys ja rakentaminen asuntoja sekä työpaikkoja koko ajan myös alueen muihin kaupunkikeskuksiin. Yksi edelläkävijä tässä kehityksessä oma kotikaupunkimme Burnaby, jolla ei ole vain yksi tai kaksi keskustaa, vaan peräti neljä voimakkaasti kehittyvää ja tulevaisuudessa kymmenientuhansien ihmisten metropolikeskusta.

Vancouverin kaupungin alueella Downtownia uhmaavaa toista merkittävää keskusta ei ole oikein syntynyt, vaikka Broadwayn käytävä sekä Commercial Streetin alue omanlaisia pieniä liikenteen ja työpaikkojen solmukohtia ovatkin. Oikeastaan lähin tällainen on aivan kaupungin etelälaidalle parhaillaan kohoava Marine Gatewayn alue, jonne on muodostunut pienehkö kaupan sekä kohta puoleen kymmenen tornitalon keskittymä.

Alkuperäinen kauppakeskus

Nykytilanne tulee kuitenkin muuttumaan huomattavasti seuraavan kuuden vuoden aikana, ainakin jos uuden Oakridgen kaupunkikeskuksen kehittäjiä on uskominen. Heidän visionsa mukaan alueella sijaitsevan 50-luvulta peräisin olevan ostoskeskuksen paikalle nousee lähivuosina massiivinen 14 tornin sekä hulppean ostoskeskuksen yhdistelmä, jonka tulee olemaan uuden jopa 50 000 asukkaan ympäröivän asutusalueen ydin.

Oakridge Centre vain kuuden vuoden päästä

Suunnitelma on ollut työn alla pitkään ja sen ensimmäinen versio esiteltiin  jo kolme vuotta sitten. Työryhmä joutui kuitenkin takaisin suunnittelupöydän ääreen ja hankkeen omistajakin ehti vaihtua, sillä alueen maaperästä löytyi suuri pohjavesikerros, mikä teki alkuperäisistä suunnitelmista taloudellisen mahdottomuuden. Suunnittelyryhmä joutuikin vähentämään kauppapinta-alaa kolmanneksella, mikä vähensi huomattavasti tarvittavien parkkipaikkojen määrää, välttäen näin kaivautumisen liian syvälle maaperään. Muutoksesta huolimatta keskukseen suunnitellaan edelleen 6500 sähköautoille valmista parkkipaikkaa (sama määrä kuin uudella Tsawwassen Millsillä), joista noin puolet tulee kuulumaan tornitalojen 2600 asunnon yhteyteen.

Aasian megakaupunkien vaikutteita

Itse torneista ei tule erityisen korkeita, korkeimpien yltäessä noin 45 kerroksen korkeudelle. Tornien ulkonäköön suunnitellaan kuitenkin panostettavan merkittävästi ja vaikutteita on haettu Singaporen ja Hong Kongin yleellisistä megaprojekteista, sisältäen tornien juurelle tulevia suuria porrastasanteita, futuristisesti kaartuvia muotoja sekä puita ja vehreää aivan kaikkialla. Tämä näyttää hyvältä havainnekuvissa, mutta laajojen viherympäristöjen ylläpito tulee olemaan taloyhtiöille painajaismaisen kallista. 🙄

Runsaan 6000 asukkaan lisäksi alueelle tulee myös 3000 uutta toimistotyöpaikkaa sekä 1000 kaupanalan ammattia, joille sijainti Canada Linen varrella on erittäin kätevä erityisesti Vancouverissa ja Richmondissa asuville. Canada Linen voi kuitenkin ennustaa näkevän vielä nykyisiä paljon suurempia ruuhkia, sillä lisäjunista huolimatta radan varrella on rakenteilla kymmeniätuhansia asuntoja ja jopa 100 000 uutta asukasta.

Kaksi eri versiota samasta suunnitelmasta

Myös autoliikenteestä voi povata haastavaa, sillä nelikaistaiset Cambie Street sekä 41st Street ovat jo nykyisin lähellä kapasiteettiaan ruuhka-aikaan. Molemmista kaduista on kuitenkin mahdollista tehdä uudelleen kuusikaistaiset, mutta tämä vaatisi Vancouverissa pyhien pyöräilykaistojen poistoa, mitä on vaikea nähdä tapahtuvan.

Alueen yleissuunnitelma

Jotta puheet uudesta kaupunkikeskustasta olisivat oikeasti uskottavia, kuuluu hankkeeseen myös uusi, Vancouverin toiseksi suurin, kirjasto. Keskukseen tulee myös jättimäinen yhteisötila sekä suuri puisto peräti kilometrin mittaisella lenkkipolulla. Kompleksi katolle tulevaa puistoa voidaan myös käyttää jopa 3000 ihmisen konserttitilana, minkä lisäksi keskuksen tiloihin tulee suuri balettiakademia.

Suunnitelmat ovat siis melkoisen kiehtovia ja on uskomatonta, että rakentamisen arvioidaan alkavan jo tänä syksynä. Kolmeen vaiheeseen jakautuvan megahankkeen ennakoidaan valmistuvan kokonaisuudessaan vain kuudessa vuodessa eli vuoteen 2025 mennessä. Siihen mennessä metropolialueemme näyttääkin hyvin erilaiselta, kun monta uutta aluekeskusta aloittaa kilpailun kuluttajien sieluista sekä kukkaroista. Oakridgelle voi kuitenkin povata menestystä, sillä nykyinen kauppakeskuksen on pinta-alaan suhteutetulta myyntimäärältään Kanadan toiseksi menestynein keskus.

(Yhteensä 213 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.