Parin viikon takainen suuri automatkamme Yellowstoneen oli tämän vuoden merkittävin lomamatkamme ja kahteentoista matkapäivään sekä lähes 5000 kilometrin matkaan mahtui monenlaista nähtävää. Koska perille oli niin pitkä matka, alkoi lomamme pitkillä ajomatkoilla yhteensä kolmen osavaltion halki.
Matkaan lähdettiin virkein mielin ja kuten matkalta kerrottua, pääsimme nopeasti rajan ylitse. Ensimmäinen etappimme oli ajaa Seattleen, jonne osuimme juuri ruuhka-aikaan. Onneksi ruuhka oli kuitenkin pääasiassa toiseen suuntaan ja käännyttyämme Interstate 90:lle kohti sisämaata, alkoi liikenteen määrä vähentyä nopeasti.
Seattlen alueen ruuhkaa
I-90 on suuri moottoritie Seattlesta länteen, joka ylittää länsirannikon korkean Kaskadivuoriston. Keli oli hetken aikaa tihkusateinen, minkä ansiosta matkaamme väritti kaunis sateenkaari vuorten keskellä. Noin 80 kilometriä Seattlen ulkopuolella moottoritie ohittaa Snoqualmie Passin laskettelukeskuksen, joka yksi Seattlen alueen talvikeitaista.
Kaskadien ylitys
Kesäaikaan vuoristossa ei kuitenkaan ole lunta kuin aivan vuorten huipulla ja pian maisema alkoikin muuttua kuivemmaksi, laskeutuessamme Washingtonin osavaltion suureen sisämaahan. Pidimme pienen jaloittelutauon Ellensburgin kaupungin lähistöllä ennen ajoa 93 000 asukkaan Yakiman kaupunkiin. Kyseinen kaupunki on tunnettu Washingtonin viinialueen keskuksena ja siellä valmistuu peräti kolmeneljännestä Yhdysvaltojen humalakasvituotannosta.
Maisema Ellensburgin lähistöllä
Kaupunki on poikkeuksellinen myös väestöltään, jonka enemmistö on latinalaista alkuperää. Korkeaa lukemaa selittää alueen laaja maataloustoiminta, joka tarvitsee runsaasti työvoimaa. Tästä syystä Yakimasta löytyy myös paljon meksikolaisia ravintoloita, joista yhdessä söimme illalla.
Meksikolainen ravintola Yakimassa
Seuraavana päivänä ohjelmassamme oli pitkä 580 kilometrin ajomatka naapuriosavaltio Idahon pääkaupunki Boiseen. Pitkän ajopäivän maisemat olivat pala kauneinta Amerikkaa, sillä näkymiä hallitsi joka suuntaan jatkuvat keinokastellut pellot sekä aavat tasangot. Suomessa pidetään Pohjanmaan peltoja aavana, mutta Amerikassa kaikki on isompaa ja Washingtonin itäosassa maatie johtaa kohti horisonttia sinitaivaan alla.
Aava ja avoin maantie
Päivä oli erittäin kuuma ja automme lämpömittari osoitti hetkittäin lähes +35C hellelukemia. Hieman ennen puoltapäivää ajamamme Interstate 82 ylitti Columbia Riverin, joka on Yhdysvaltojen luoteiskulman mahtijoki. Se erottaa myös Washingtonin ja Oregonin osavaltiot toisistaan, joten siirryimme nyt Oregonin puolelle.
Kuuma loppukesän päivä
Aakea laakea
Maisemat Itä-Oregonissa eivät eroa juurikaan Washingtonista ja Interstate 84 varsi on samaan tapaan loputtomalta tuntuvia peltotasankoja. Matka etenee vauhdilla viivasuoraa moottoritietä pitkin, jolla on runsaasti maata halkovaa rekkaliikennettä. Yllätykseksemme Amerikassakin liikennöi Australian sisämaan kaltaisia ”maantiejunia” ja kuorma-auto kolmella perävaunulla olikin normaali näky.
Tien päällä
Maantiejuna
Lähes kolmesataa kilometriä Oregonin alueella ajettuamme saavutimme Snake Riverin, joka on yksi mahtavan Columbia Riverin yläjuoksun haaroista ja erottaa Oregonin Idahosta. Osavaltioiden rajalta oli enää kolmen vartin ajomatka Boiseen, joka on 206 000 asukkaallaan Idahon suurin ja nopeasti kasvava kaupunki.
Saapuminen Idahoon
Koska Boise oli ainoastaan pysähdyspaikka pitkällä matkallamme, emme ehtineet tutustua siihen juuri keskustan alueella tehtyä ajelua enempää. Kaupunki sijaitsee Treasure Valleyna tunnetun alueen keskellä ja se on perustettu Boise Riverin varteen kultaryntäyksen aikaan vuonna 1863. Se sijaitsi myös historiallisen Oregon Trailin varrella, joka oli uudisasukkaiden merkittävä reitti Kalliovuorten halki tyynenmeren rannalle.
Kukkuloita Boisen yläpuolella
Sijaitakseen syvällä kuivassa sisämaassa, Boise ja sen seutu ovat yllättävän vehreitä, kiitos vuolaasti virtaavien Boise ja Snake Riverin, jotka tarjoavat runsaasti vettä kasteluun. Kaupunkia ympäröivät kukkulat ovat kuitenkin kuivat ja puuttomat, minkä vuoksi niiltä aukeavat hienot maisemat Boiseen.
Metsäpalosavuinen Boise
Boisen keskustassa on ainoastaan muutama korkeampi rakennus ja sen näkyvin maamerkki onkin Idahon osavaltion hieno päärakennus, jonka 63 metriä korkea kupoli näkyy kauas.
Boisen keskusta
Näkyvä hallintorakennus
Harmillisesti Idahon alueella oli meneillään huomattavia maastopaloja, minkä vuoksi ilma oli savuinen käydessämme illalla kaupassa ennen hotellille majoittumista. Maastopalot ovat kesäkaudella yleisiä Washingtonin ja Idahon alueilla, ja niiden savu yltää useasti satojen kilometrien päähän aina rannikolle saakka.
Epäonnistunut pysäköinti
Matkamme kolmannen päivän ajomatka oli ainoastaan 205 kilometriä Etelä-Idahossa sijaitsevaan Twin Fallsin kaupunkiin. Ennen perille saapumista poikkesimme kuitenkin pienelle sivutielle, joka tunnetaan nimellä Thousand Springs Scenic Byway. Tämän Snake Riveriä seuraavan tien varrella on mahdollista nähdä erikoinen luonnonilmiö, jossa maaperän sisässä oleva pohjavesi ilmestyy pinnalle eri kohdista kanjoniseinämää, muodostaen pieniä vesiputouksia. Emme olleet nähneet vastaavaa aiemmin ja kiemurtelevan pikkutien varsi olikin pieniä vesiputouksia täynnä.
Matkalla kohti Twin Fallsia
Mutkitteleva Snake River
Itkevät kanjoniseinämät
Jossain päin Amerikan maaseutua
Yöpaikkamme sijaitsi Twin Fallsin kaupungissa, jonka kuuluisin nähtävyys ovat Snoshone Fallsin putoukset. 65 metriä korkeaa ja keväällä jopa 300 metriä leveää vesiputousta on kuvailtu aikoinaan ”lännen Niagaraksi” ja niiden läpi virtaa loppukesän kuivalla kaudellakin huikea määrä vettä. Vesi saa alkunsa itse Yellowstonesta, joka on Snake Riverin yläjuoksun lähde.
Snoshone Fallsin näyttävät putoukset
Korkeat putoukset ovat sellainen este, että niihin päättyy Snake Riveriä pitkin tapahtuva lohennousu, joka on 1490 kilometrin mitallaan yksi maailman pisimpiä. Putoukset ovatkin mahtava näky jopa näin kuivan kauden aikaan siitäkin huolimatta, että osa Snake Riverin vedestä ohjataan putousten kohdalla viereisen vesivoimalan kautta.
Loppukesän pieni virtaama
Snake River menettää myös osan vedestään yläjuoksun suunnalla oleviin kastelukanaviin, jotka rakennettiin 1900-luvun alussa muuttamaan alkujaan asuinkelvoton laakso yhdeksi Yhdysvaltojen parhaaksi viljelysalueeksi. Idaho on tunnettu erityisesti perunoistaan ja osavaltiossa tuotetaankin kolmannes koko maan perunasadosta. Merkittävä tuotantoalue on etenkin juuri Twin Fallsia ympäröivä Magic Valley.
Päivän viimeinen nähtävyys oli Snoshone Fallseilta viitisen kilometriä alajuoksulle sijaitseva Perrine Bridge, joka on vuonna 1976 valmistunut Yhdysvaltojen kahdeksanneksi korkein silta. 457 metriä pitkän sillan 303 metriä pitkä pääjänne ylittää Snake Riverin kanjonin 148 metrin korkeudella. Nykyinen kaarisilta korvasi aiemmin paikalla sijainneen alkuperäisen vuonna 1927 valmistuneen terässillan ja on nykyisin merkittävä turistinähtävyys.
Silta on erityisen suosittu BASE-hyppääjien keskuudessa, sillä siltä hyppääminen ei vaadi minkäänlaista lupaa ja sillalta hyppääkin vuosittain satoja ihmisiä, joista yksitoista on vuosien varrella menehtynyt.
Perrine Bridge
BASE-hyppääjien paratiisi
Vierailijoita kaikkialta
Sillan lähistöllä sijaitsee myös pieni huomaamaton maakumpare, joka oli vuonna 1974 merkittävän huomion kohde, kun kuuluisa hurjapää Evel Knievel yritti siltä kanjonin yli hyppäystä rakettiautollaan. Hyppy kuitenkin epäonnistui laskuvarjoon tulleen vian vuoksi, minkä vuoksi hurjapää päätyi autoineen kanjonin pohjalle, muttei menehtynyt rytinässä.
Epäonnistunut stunt-hyppy
Pitkä matkapäivämme päättyi paikallisessa hotellissa nukuttuihin hyviin yöuniin ja seuraavana päivänä ajaisimme pitkän matkan poikki Nevadan aina Utahissa sijaitsevaan Salt Lake Cityyn asti.
Twin Fallsin katukuvaa
