Taivas aukeni viimeinkin

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin miten rutikuiva mennyt loppukesä on ollut Vancouverissa. Tuolloin ei ollut tietoakaan sateiden paluusta, mutta lopulta tällä viikolla, kahden ja puolen kuukauden melkein täydellisen kuivuuden jälkeen, taivas muuttui lopulta alkuviikosta pilviseksi ja perjantaista alkaen on saatu viimeinkin sadetta. Tämän vuoden kesän voinee siis julistaa päättyneeksi ja edessä on nyt enemmän tai vähemmän sateista talvikautta melkein kevääseen saakka.

Sateinen lauantaipäivä

Näin syksyn toisena päivänä ajatus ei vielä haittaa, vaikka maisema asunnostamme onkin melkoisen harmaa täällä pilvien korkeudessa. Lämpötilatkin ovat laskeneet syksyisiin lukemiin ja öisin on jo melko koleaa. Vuorilla on tietysti vieläkin kylmempää, jopa pakkasta, ja esimerkiksi Whistlerillä saadaan todennäköisesti tänä viikonloppuna vuorilla ensilumi. Laskettelukauden alkuun on silti vielä hetken matkaa, sillä normaalisti Whistlerissä pääsee rinteeseen marraskuun jälkipuoliskolla. Vielä kuukausi… 🙄

(Yhteensä 195 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.