Viikonloppu Okanagan rinteissä

Helmikuun alkuun sijoittuva Family Dayn pitkä viikonloppu on yksi talven suosituimpia lasketteluviikonloppuja. Kelit ovat yleensä tuolloin kaikkein parhaimmillaan ja ylimääräinen vapaapäivä mahdollistaa lapsiperheiden matkata lumen perässä hieman kauemmaskin. Meillekin viikonlopusta on muodostunut perinne lähteä hieman lähivuoria kauemmas ja esimerkiksi viime vuonna etsimme parempaa lunta Kamloopsin lähellä sijaitsevalta Sun Peaksilta. Sitä edeltävänä keväänä olimme puolestaan Kelownan lähellä sijaitsevassa Big Whitessä, joka miellytti meitä molempia niin paljon, että tiesimme palaavamme sinne vielä uudelleen. 🙂

Jatka lukemista ”Viikonloppu Okanagan rinteissä”

 

Voimakkaan amuletin mysteeri

Lokakuussa vierailimme ensimmäistä kertaa tällä hetkellä kovin trendikkäässä Espace Roomissa, kun ratkoimme hämyisän yksityisetsivän mysteeriä. Kokemus oli todella hauska ja niinpä kävimmekin eilen kuuden hengen suomalaisporukan voimin kokeilemassa kilpailevan Find + Seekin pakohuonetta. Yrityksen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa huone sijaitsee Chinatownissa International Village Mall kauppakeskuksen toisessa kerroksessa ja tarjoaa jännän juonen suuria voimia hamuavan taikurin ympärillä, jonka voimien lähde on jonnekin piilotettu riipus. 😮

Jatka lukemista ”Voimakkaan amuletin mysteeri”

 

Matka Kiinan erityishallintoalueille

Pöly on tuskin ennättänyt laskeutua matkalaukkujen päältä Suomen ja Chilen kaukomatkojen jäljiltä, kun seuraava matka on jo edessä. Lähden nimittäin ensi viikolla Kiinaan, tosin en itse Manner-Kiinaan, vaan maan kolmelle itsehallintoalueelle! Lennän ensi viikon torstaina Air Canadan kyydissä pitkän lennon Aasian talouskeskus Hong Kongiin, jonka urbaanissa vilinässä vietän matkani ensimmäisen viikon. Suunnitelmani on myös tehdä Hong Kongista päivämatka aivan naapurissa sijaitsevaan Macaoon.

Hong Kongin viikon jälkeen lennän matkan jälkimmäiseksi ajaksi Kiinan naapurisaari Taiwaniin, jonka pääkaupunkia Taipeita tutkin kuuden päivän ajan ennen paluuta takaisin Vancouveriin. Edessä on siis melkoinen matka kolmeen erittäin mielenkiintoiseen paikkaan, joista jokaisella on oma pitkä historiansa monen eri vallan alusmaana. Matkasta lisää sen aikana sekä tietenkin sen jälkeen kirjoitettavassa matkakertomuksessa! 😛

 

One day in Berlin

Kaksi vuotta sitten esittelin kaksi upeaa hyperlapsea Berliinistä ja Potsdamista. Sama valokuvaajaryhmä on sittemmin julkaissut myös toisen Berliiniin liittyvän hyperlapsensa, jossa esitellään yhtä päivää kaupungissa. Kaunis kuvamateriaalia näyttää kesäisen Berliinin sen kaikilta laidoilta. 🙂

Kesäpäivä Berliinissä

 

Tuoreita latuja

Laskettelupäiviä kertyy tänä vuonna liukuhihnalta ja viime lauantaina suuntasimme jo kolmannen kerran Whistleriin. Kuten alkukaudesta kerroin, ostimme alun pitäen kolme laskettelupäivää Whistleriin, joista viimeinen tuli nyt käytettyä. Lisäpäiviä joutuukin varmaan ostamaan, sillä tämä kausi vaikuttaa olevan paras vuosiin. 🙂

Jatka lukemista ”Tuoreita latuja”