Laskettelua sadepilvessä

Menneenä viikonloppuna päätimme nauttia ensi kertaa uuden kotikaupunkimme tarjoamista ulkoilumahdollisuuksista ja niinpä pakkasimme lauantaina tavarat autoomme ja ajoimme North Vancouveriin. Kaupungin pohjoispuolella sijaitsevien North Shore Mountainsien yksi huippu on nimeltään Mount Seymour, jolla sijaitsee yksi Vancouverin lähialueen  kolmesta laskettelukeskuksesta, kahden muun ollessa Grouse Mountain sekä Cypress Mountain. Näistä kolmesta Mount Seymour on kaikkein kesyin, mikä oli hyvä alku lasketteluun.

Jatka lukemista ”Laskettelua sadepilvessä”

 

Laskettelua, off-roadia sekä vatsatanssia kuumalla aavikolla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain toinen aamumme valkeni kauniina ja helteisenä. Päivän sääennuste oli edeltävän päivän identtinen kopio: poutaa kera +35 celsiusasteen. Aamuinen näkymä 34. kerroksen hotellihuoneestamme oli hieno, sillä siihen kuuluivat niin vieressä kohoava toimistopilvenpiirtäjä, kaukana alempana vilisevä vilkas Sheikh Zhayed Road sekä Dubain vanhan keskustan sekä kansainvälisen lentokentän suunnat. Vaikka maisema olikin hieno, harmitti meitä silti pienesti, sillä rakennuksen toisella kyljellä maisema olisi ollut vieläkin hienompi. Tuolloin maisemaan olisivat mahtuneet niin Sheikh Zhayed Roadin varren pilvenpiirtäjät kuin Burj Khalifakin.

Jatka lukemista ”Laskettelua, off-roadia sekä vatsatanssia kuumalla aavikolla”

 

Laskettelureissu Alpeille

Kerrotaanpa heti tuoreeltaan edellisestä viikonlopusta, jonka vietimme Keski-Itävallan Alpeilla lasketellen. Kuten ennen reissua kerroin, idea matkasta tuli eteen sangen pienellä varoitusajalla työkavereidemme toimesta. Onneksi tartuimme tilaisuuteen, sillä matka oli raskas mutta todella mahtava. 🙂

Jatka lukemista ”Laskettelureissu Alpeille”