Tämän talven sangen kohtuullinen laskettelukausi on vienyt meidät suurimmaksi osaksi tuttuun Whistleriin, mutta helmikuun hiihtolomalla kävimme myös Seattlen seudulla kokeilemassa sikäläisiä rinteitä. Valitettavasti työkuviot ovat kuitenkin pitäneet meidät niin kiireisenä, ettemme ole kerenneet ollenkaan normaalisti useita kertoja talvessa nautittavaan työpäivän jälkeiseen iltamäkeen lähivuorilla.
Avainsana: Mount Seymour
La Niña talven lopputulos
Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.
Keväthangilla Cypress Mountainilla
Kevät on kääntynyt jo huhtikuun puolelle, mutta erittäin luminen La Niña -talvi jatkaa aina vain loistavien laskettelukelien tarjoamista. Olimme jo Niinan kanssa päättäneet laittaa suksemme kesäteloille, mutta sunnuntaille osunut kaunis kevätpäivä sai silti meidät lastaamaan sukset vielä kertaalleen autoon ja suuntaamaan West Vancouverissa sijaitsevalle Cypress Mountainille.
Kun lumilautailu saapui Vancouveriin
Lumilautailijat ja laskettelijat ovat kaksi ryhmää, jotka eivät tule aina keskenään toimeen. Näin on ollut iät ja ajat ja näin laskettelukauden avajaisten alla olikin hauska löytää yleisradioyhtiö CBC:n vanha uutisjuttu Vancouveriin rantautuneesta uudesta ”lumisurffaus” ilmiöstä paikallisilla vuorilla vuodelta 1985. Kaliforniasta rantautunut uusi villitys sai aluksi kylmän vastaanoton paikallisilta laskettelukeskuksilta ja koko puuha olikin jonkin aikaa laitonta! Video on kuvattu Mount Seymourilla.
El Niño talven lopputulos
Menneen talven aikana meillä kertyi ennätysmäärä laskettelupäiviä, kun kävimme mäessä yhteensä yhdeksän kertaa. Se on meille monta päivää yli normaalin määrän, varsinkin kun ehdimme yleensä laskettelemaan lähinnä viikonloppuisi ja aivan kehnolla säällä mäkeen ei tule lähdettyä. Mennyt talvi oli kuitenkin lumentuloltaan hyvä tai ainakin tulin moneen otteeseen sanoneeksi näin, mutta miltäpä tilanne näyttää nyt kauden jälkeen yhteen ynnättynä?
