La Niña talven lopputulos

Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.

Jatka lukemista ”La Niña talven lopputulos”

 

Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla

Tämänvuotinen uskomaton laskettelutalvi päättyi monin paikoin tänä viikonloppuna ja vain harva laskettelukeskus on auki kuun loppuun tai toukokuuhun saakka. Syy keskusten sulkeutumiseen ei kuitenkaan ole lumitilanteessa, sillä vuorilla lasketellaan vielä monta metriä syvässä lumihangessa. Pääsiäisen jälkeen ihmisten mielenkiinto alkaa kuitenkin keskittyä kesäaktiviteetteihin, minkä vuoksi kausi tulee päätökseen.

Jatka lukemista ”Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla”

 

El Niño talven lopputulos

Menneen talven aikana meillä kertyi ennätysmäärä laskettelupäiviä, kun kävimme mäessä yhteensä yhdeksän kertaa. Se on meille monta päivää yli normaalin määrän, varsinkin kun ehdimme yleensä laskettelemaan lähinnä viikonloppuisi ja aivan kehnolla säällä mäkeen ei tule lähdettyä. Mennyt talvi oli kuitenkin lumentuloltaan hyvä tai ainakin tulin moneen otteeseen sanoneeksi näin, mutta miltäpä tilanne näyttää nyt kauden jälkeen yhteen ynnättynä?

Jatka lukemista ”El Niño talven lopputulos”

 

Mount Rainier omasta ikkunasta

Seattlessa sijaitsevan asunnon yksi halutuimpia maisemia on (ikonisen Space Needlen lisäksi) näkymä kaupungin taustalla kohoavasta 4392-metrisestä Mount Rainierista. Vancouverissa tällainen on näkymä kaupungista noin sadan kilometrin päässä Yhdysvaltojen puolella kohoavasta 3286-metrisestä lumihuippuisesta Mount Bakerista. Kummankin vuoren näkeminen on silti mahdotonta, sillä Vancouverista on matkaa Mount Bakerille linnuntietäkin lähes 300 kilometriä. Vai onko mahdotonta sittenkään? 😮

Jatka lukemista ”Mount Rainier omasta ikkunasta”

 

Mount Bakerin syvässä lumihangessa

Kuten tunnettua, kaikki on Amerikassa suurempaa. Lumihangetkin. Tämä pitää paikkansa ainakin kun puhutaan legendaarisesta Mount Bakerin uinuvasta tulivuoresta, joka sijaitsee 120 kilometriä Vancouverista kaakkoon, täpärästi Yhdysvaltojen puolella. 3285-metrinen Baker on Vancouverin ympäristön erottuvimpia vuoria ja sen paksu lumihuippu kimaltelee etäällä vuoden ympäri. Olemme vierailleet Bakerilla yhteensä kaksi kertaa, edellisen kerran edelliskesänä ja ylhäällä kesälläkin odottavat lumiröykkiöt ovat aina yhtä hämmästyttävä näky.

Jatka lukemista ”Mount Bakerin syvässä lumihangessa”