Keväisiä polkuja

Kevättä on nyt ilmassa kaikkialla ja kaiken viimeiaikaisen laskettelun lomassa kävimmekin Niinan kanssa lauantaina tämän vuoden ensimmäisellä vaelluksellamme. Lyhyt, noin viiden kilometrin reittimme kulki Mount Seymourin laskettelukeskukselle johtavalta tieltä sisälle ympäröivään metsään ja pitkin kuuluisaa Baden-Powell Trailia pitkin kohti Deep Covessa sijaitsevaa Quarry Rockia. Olemme vierailleet tällä kivellä jo aiemminkin, mutta emme ole vaeltaneet sinne koskaan kyseistä polkua pitkin.

Jatka lukemista ”Keväisiä polkuja”

 

Ruuhkaisella Dog Mountainilla

Eilisen kaunis syyssunnuntai houkutteli jälleen hetken tauon jälkeen vuorille vaeltamaan. Niina oli puhunut jo monen päivän ajan miten olisi kiva uusia vuonna 2012 tekemämme lyhyt viiden kilometrin vaellus Mount Seymourilla sijaitsevalle Dog Mountainin kalliokielekkeelle. Edellisellä kerralla teimme retken luonamme ensimmäistä kertaa vierailleen entisen Berliinin tuttumme kanssa ja polku jäi mieleemme mukavana, joten niinpä lähdimme eilen puolilta päivin kohti Mount Seymouria.

Jatka lukemista ”Ruuhkaisella Dog Mountainilla”

 

Pilvihattaraa Mount Seymourilla

Vaelluskausi alkaa lähestyä loppuaan, mutta lämpimät loppukesän kelit mahdollistivat silti vielä yhden vaelluksen ennen kauden päättämistä. Koska kaipasimme hieman haastetta, päätimme lähteä valloittamaan North Vancouverissa sijaitsevan Mount Seymourin kolme huippua. Seymourilla olemme käyneet aiemminkin ja mukava vaellus on esimerkiksi lyhyehkö juurakkojen väistely Dog Mountainin laelle.

Jatka lukemista ”Pilvihattaraa Mount Seymourilla”

 

Keväinen talvi

Kulunut talvi on ollut poikkeuksellinen. Kun normaalisti talvi on Vancouverissa sateinen ja lähivuorilla saadaan lunta noin kymmenen metriä, ei tänä vuonna ole ollut normaalista tietoakaan. Paikallisilla vuorilla on satanut tähän mennessä lunta vain puolitoista metriä ja Whistlerissäkin valkoista tavaraa on saatu vain metri tätä enemmän. Määrät ovat noin puolet normaalista ja tarkoittaa, että rinteissä on paraikaa hyvin knaftisti lunta.

Jatka lukemista ”Keväinen talvi”

 

Brockton Point

Kelit ovat olleet kauniin syksyisiä Vancouverissa parin viimeisen viikon ajan. Niinpä lähdimmekin edellissunnuntaina iltapäivästä ulkoilemaan. Kohteeksi valikoitui North Vancouverissa sijaitseva Mount Seymour, jolla sijaitsee laskettelukeskuksen lisäksi myös monia kiintoisia vaelluspolkuja.

Jatka lukemista ”Brockton Point”