Rikollisuus Berliinissä

 

Miljoonametropoleihin mahtuu monenlaista rikollisuutta, eikä Berliini ole poikkeus. Vaikka kaupunki onkin tuntunut aina itsestä turvalliselta, pitää kaupungin noin 16 000 poliisilla kuitenkin kiirettä työssään. Juuri ilmestyneet tilastot nimittäin kertovat, että heinäkuun loppuun mennessä poliisin kirjaamien tapausten määrä kasvoi edellisvuodesta  8,4 prosenttia 292 706 tapaukseen. Lukemaan sisältyvät kaikki poliisille saakka tehdyt ilmoitukset aina pienistä näpistyksistä lähtien. Yksi syy määrän voimakkaaseen kasvuun on kaupungin julkista liikennettä pyörittävän BVG:n lukemiin viime vuonna kirjattu virhe, jonka vuoksi pummilla matkustaneet puuttuivat tilastoista kokonaan. Virhekorjattunakin kasvua on silti 5,6% viime vuodesta.

Jatka lukemista ”Rikollisuus Berliinissä”

Autojen tuhopolttosarja laantui

 

Berliinissä on viime vuosina tehty lukuisia tuhopolttoja, joissa erityisesti parkkeeratut autot ovat olleet tuhon kohteina. Neljän viime vuoden aikana on vuosittain poltettu noin 140-220 autoa ja vaurioitettu siinä samalla toista mokomaa viereen parkkeerattuja autoja. Aihe on ollut esillä paikallismediassa tiiviisti ja tuhopolttojen seuraamiseen perustettiin jopa oma nettisivusto. Vaikka sivuston päivitys onkin lopetettu noin vuosi sitten, käy sieltä löytyvästä kartasta silti hyvin ilmi tuhon laajuus. Kartasta näkee myös hyvin, että ainakin aiempina vuosina tuho on keskittynyt eniten Friedrichshainin ja Prenzlauer Bergin alueille. Kyseiset kaupunginosat tunnetaan paikallisen vaihtoehtokulttuurin sekä poliittisen aktiivisuuden (ja radikalismin) alueina, joten tuhopolttojen on oletettu olevan ainakin osin poliittisesti motivoituneita. Teoriaa on tukenut myös tilasto poltetuista autoista, jonka mukaan teot ovat yleisimmin kohdistuneet Audeihin, mersuihin sekä bemareihin.

Jatka lukemista ”Autojen tuhopolttosarja laantui”

Kesälomatka kohti Suomea ja sateinen päivä Kööpenhaminassa

 

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Kuten aiemmin kerroin, vietimme tänä vuonna pitkästä aikaa kesälomamme Suomessa. Kauan odotettu lomamatka alkoi torstaina 21. heinäkuuta ja tasan aamukahdeksalta olimme läheisellä Sixtin vuokraamolla noutamassa vuokra-autoamme. Kuten aina, vuokra-auton mallia ei tiedä kuin vasta saatuaan avaimet käteensä ja niinpä jännitimme automerkkiä. Varauksemme oli nimittäin avoauto 19 päiväksi ja vaihtoehtoja oli tuossa luokassa kaksi: mersun uusi SLK tai BMW Z4. Halusimme näistä jälkimmäisen, sillä mielestämme Z4 näyttää mersua paremmalta, sen vakiomalli on SLK:ta tehokkaampi sekä suora kuutosmoottori tarjoaa paremmat äänet. Vaikka olimmekin tehneet varauksen kuukautta aiemmin ja laittaneet varaukseen toiveen juuri BMW:stä, saimme kuitenkin käsiimme Mercedes-Benzin avaimet.

Jatka lukemista ”Kesälomatka kohti Suomea ja sateinen päivä Kööpenhaminassa”

Viisi vuotta Saksassa

 

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kahden matkalaukun kanssa maailmalle. Huomenna alkaa siis jo kuudes vuosi Saksassa ja viides Berliinissä. Kertasin tunnelmia sekä edeltäviä vuosia hieman pidemmin vuosi sitten, mutta mitä on tapahtunut sittemmin?  Voisi varmaan sanoa, että mennyt vuosi on ollut hyvin arkinen. Berliini on jo täysin tuttu asuinkaupunki, vaikka täältä toki edelleen löytääkin uusia alueita sekä uudenlaisia vierailukohteita. Esimerkiksi ravintoloita ja tapahtumia on niin runsaasti, että olemme vuosittaisistakin tapahtumista ehtineet kokea vasta niin muutaman. Jotain uutta löytyykin joka kuukausi.

Jatka lukemista ”Viisi vuotta Saksassa”

V8:n revittelyä 125-vuotis syntymäpäivillä

 

Saksalainen autovalmistaja kolmikko Audi, BMW ja Mercedes-Benz tunnetaan paitsi laadukkaista nykyautoistaan, myös monessa mielessä autoteollisuuden pioneereina. BMW on perustettu vuonna 1916, Audi 1909 ja Mercedes-Benz jo vuonna 1886. Juuri mersu (tuolloin vielä pelkkä Karl Benzin pieni paja) tunnetaan maailman ensimmäisen polttoainekäyttöisen auton kehittäjänä. Tuosta hetkestä tuli tänä vuonna kuluneeksi tasan 125 vuotta, mikä on näkynyt merkin mainonnassa. Yhtiö on myös juhlistanut pitkää ja menestyksekästä taivaltaan suurella kiertueella, joka saapui menneenä viikonloppuna Berliiniin.

Jatka lukemista ”V8:n revittelyä 125-vuotis syntymäpäivillä”