Vancouverissa nautitaan paraikaa parhaimmasta mahdollisesta kesäkelistä ja helteisistä viikoista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etteikö sää voisi olla yllätyksellinen vuoristossa. Whistlerissä nimittäin herättiin torstaiaamuna yön aikana sataneen lumen valkaisemiin vuorenhuippuihin. Näky oli aika yllättävä, sillä vain muutamia päiviä aiemmin oli laaksossa kärvistelty ennätyksiä rikkovassa lähes 40 asteen helteessä. 😯
Avainsana: arki
SkyTrain pysähtyi
Vancouverin metroalueen joukkoliikenteen rungon muodostavalla SkyTrainilla ei ole mennyt hyvin lähiaikoina. Asukkaiden rakastama ja normaalisti erinomaisesti toimiva täys-automaattinen metro on nimittäin kokenut viikon sisään kaksi suurta häiriötä, jotka ovat pysäyttäneet kaksikolmasosaa koko järjestelmästä tyystin tuntien ajaksi.
Hollyburn Mountain
Takaisin jälleen Vancouverissa ja keskellä kauneinta kesää, teki mielemme eilen lähteä pitkästä aikaa kokeilemaan uusia vaelluspolkuja. Tiemme vei Cypress Mountainin laskettelukeskukselle, josta lähtee monia upeita polkuja, muun muassa Eagle Bluffsin kalliokielekkeelle. Nyt kuitenkin kohteenamme oli Hollyburn Mountain, joka on vuorenhuippu aivan laskettelukeskusta vastapäätä.
Korotus nopeusrajoituksiin
British Columbialaisilla autoilijoilla oli viime viikon keskiviikkona syytä hymyyn, kun provinssin liikenteestä vastaava viranomainen ilmoitti nopeusrajoitusten paikoin jopa tuntuvasta korotuksesta yhteensä 1300 kilometrin matkalla ympäri eteläistä provinssia. Päätös on lopputulema alkuvuoden aikana tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan maanteiden nykyiset nopeusrajoitukset eivät vastaa liikenteen todellista vauhtia. Tutkimuksessa todettiin myös maanteiden kunnon sekä nykyisten autojen ajo-ominaisuuksien parantuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä, mahdollistaen nopeusrajoitusten nostamisen ilman liikenneturvallisuuden heikkenemistä.
Kirottu leasingauto
Meillä nyt alla uusi auto ja elämä hymyilee. 😛 Oli kyllä aikakin, sillä vanhan auton kanssa ei elämä hymyillyt niin paljon viimeisen puolen vuoden aikana ja suoraan sanottuna meistä alkoikin tuntua siltä, että leasingautomme on kirottu. 😈
