Tänä tulevana perjantaina eli kuuden vuorokauden päästä, lähden soolomatkalle, joka ei kuitenkaan ole mikään työmatka. Olen aiemmin tehnyt ainoastaan kaksi soolomatkaa, joista ensimmäinen suuntautui vuonna 2016 Kiinan itsehallintoalueille ja toinen kolme vuotta myöhemmin Kaakkois-Aasiaan. Tuolloin meillä ei kuitenkaan ollut vielä kahta ihanaa tyttöä, joten lähtö kahdeksi viikoksi pois kotoa oli sangen helppoa.
Jatka lukemista ”Soolomatka maapallon toiselle puolen”
