Miljoonakaupunki Melbourne

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Lentomatka Christchurchista Melbourneen on hieman Sydneyn lentoa pidempi ja kestää 3 tuntia 15 minuuttia. Lentoyhtiönämme toimi tälläkin etapilla halpalentoyhtiö Jetstar, joten lennon aikana ei ollut tarjolla juurikaan virikkeitä. Poutaisella kelillä Tasmaninmeren aina horisonttiin jatkuva maisema oli kuitenkin kaunis katsella ja lennon loppupuolella ensimmäisenä näkyviin tuli pala Tasmaniaa, joka siintää ulapalla itse mantereen ulkopuolella. Tasmania on yksi Australian kuudesta osavaltiosta ja maan suurin saari, jossa olisi kiehtovaa vierailla jokin päivä. Tällä kertaa emme Tasmaniaan kuitenkaan kerkeä vaan keskityimme laskeutumaan Melbourneen.

Jatka lukemista ”Miljoonakaupunki Melbourne”

Sydneyn sinisillä vuorilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Häämatkamme kolmas päivä valkeni kauniina tiistaina-aamuna. Kirjauduimme ulos fiinistä hotellistamme ja suuntasimme Darling Harbouriin. Sieltä otimme allemme vuokra-auton ja lähdimme ajamaan kohti sisämaata. Australiassa on Euroopasta poiketen vasemmanpuoleinen liikenne. Kuitenkin jo Irlannin reissullamme tuli huomattua, että ”vääränpuoleiseen” liikenteeseen tottuu nopeasti ja niin kävi nyttenkin.

Jatka lukemista ”Sydneyn sinisillä vuorilla”

Häämatka toiselle puolen maapalloa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Näin muutaman viikon palautumisen, yhdestä syysflunssasta toipumisen ja arkeen paluun jälkeen lienee paikallaan aloittaa iso urakka, eli suuresta häämatkastamme kertominen. Reissun suunnitteluhan alkoi aika tarkalleen vuosi sitten osana häiden suunnittelua. Työnjako sovittiin niin, että Niina hoitelisi häiden järjestelyjä ja minä saisin suunnitella kaiken häämatkaan liittyvän. Kuitenkin yhden ratkaisevan asian annoin rakkaan vaimoni päätettäväksi, nimittäin häämatkan kohteen. Vastaus tuli Niinalta melkein kuin apteekin hyllyltä: Australia. 😮

Jatka lukemista ”Häämatka toiselle puolen maapalloa”

The Great Ocean Roadin varrella

Olemme jälleen takaisin Australiassa, nyt jo neljättä päivää. Melbourne oli kiintoisa suurkaupunki, mutta sen melkeinpä ehti nähdä puolessatoista päivässä. Maailman korkein asuintalo Eureka Tower oli silti huikea kokemus ja rakennus näkyi komeasti kaikkialle kaupunkiin.

Ollaan tässä eilen ja tänään ajettu maailmankuulua The Great Ocean Roadia, joka päättyy tänne Warrnambooliin, jossa yövytään seuraava yö. Tämän kuuluisan maisematien varrella nähtiin muun muassa 12 apostolia niminen kivimuodostelma sekä käytiin kävelyllä sademetsässä. Huomenna jatketaan tästä kohti Adelaidea, jonne keretään varmaan illaksi. Autona alla on aito australialainen Holden, joka on ihan pätevä ajettava. Voittaa ainakin Uudessa-Seelannissa ajamamme Ford Focuksen, jossa riitti omituisia ominaisuuksia. 🙄

Kuudetta päivää Australiassa

Terveiset eteläiseltä pallonpuoliskolta upean kesäisestä Sydneystä! Aussit on vaikuttanut ensimmäisen kuuden päivän perusteella upealta maalta, mutta huomenna jo lennetään Uuden-Seelannin puolelle katsomaan, josko siellä on mitenkä erilaista. Jatketaan tästä aamiaiselta seuraavaksi Harbour Bridgen yli ottamaan vielä lisää kuvia kaupungin kuuluisasta oopperatalosta sekä skylinestä. Ei muuta kuin cheers mate! 😛