Elokuvamaisemia ja Concorden kyydissä

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Sunnuntaipäivä alkoi rauhallisesti kävelyllä Madison Square Parkille. Pieni puisto sijaitsee Flatiron Districtin alueella keskikaupungilla ja se on antanut nimensä New Yorkin kuuluisalle Madison Square Garden monitoimiareenalle. Nykyinen areena on järjestyksessään jo neljäs ja se sijaitsee aivan hotellimme vieressä, vilkkaan Pennsylvania Stationin vieressä. Puiston ympärillä sijaitsee useita kauniita rakennuksia, kuten 50-kerroksinen MetLife Building vuodelta 1909, joka oli aikoinaan kolmen vuoden ajan maailman korkein rakennus.

Jatka lukemista ”Elokuvamaisemia ja Concorden kyydissä”

Kesälomalla New Yorkissa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Se oli joskus loppukeväästä, kun päätimme Niinan kanssa lähteä kesäkuun alussa jonnekin hieman Eurooppaa kauemmas. Pienen lentojen metsästyksen jälkeen kohteeksi valikoitui kiehtova New York, jonne oli halpoja lentoja 430 eurolla. Käytettävissämme olevat kaksitoista päivää tuntuivat kuitenkin pitkältä ajalta yhdessä kaupungissa, minkä vuoksi päätimme laajentaa reissuamme myös toiseen pilvenpiirtäjäkaupunkiin, Keskilännessä sijaitsevaan mahtavaan Chicagoon.

Jatka lukemista ”Kesälomalla New Yorkissa”

Oberbaumbrücke

Menneenä perjantaina vei tiemme suomalaisen kaverin syntymäpäiville, joita juhlittiin suomalaisporukassa Kreuzbergissä sijaitsevassa Rio Grande ravintolassa. Oikeastaan merkkipäivästä oli ehtinyt kulua jo melkein kuukausi, mutta se toimi silti pätevänä verukkeena yhteiseen illanviettoon. Tämä uudehkon oloinen ravintola sijaitsee aivan Spreen rannalla, jonkinlaisessa vanhassa rantavarastossa aivan veden äärellä. Itse asiassa niin äärellä, että ravintolan yksistä ikkunoista näkyi suoraan vedenpinta. Ravintolan ruoka oli ihan hyvää ja paikalle pitää antaa pisteet hienosta sijainnista. Ravintolan terassilta voi nimittäin ihailla vieressä sijaitsevaa kaunista Oberbaumbrückeä.

Jatka lukemista ”Oberbaumbrücke”

Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema

90-luvun loppupuoliskolla valmistunut Potsdamer Platz on uusin Berliinin monista kaupunkikeskustoista. Aukion moderni lasiarkkitehtuuri on itsessään turistinähtävyys, mutta berliiniläisille alue kunnostautuu kaupungin yhtenä parhaana viihteen ja iltaelämän keskuksena. Alueelta löytyy kauppakeskus, kymmeniä ravintoloita, lukuisia teattereita sekä lähes 30 elokuvateatterisalia. Jokaiselle Berliinissä asuvalle ulkomaalaiselle (sekä hyvän päälle ymmärtävälle saksalaiselle) Potsdamer Platz onkin se paikka käydä elokuvissa, sillä kahdeksan salin Cinestar Original -elokuvateatteri näyttää kaikki elokuvansa alkuperäisellä kielellä.

Jatka lukemista ”Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema”

Autoretki Itä-Brandenburgissa

Auto on kaupungissa ainoastaan rasite, mutta silti sellainen on aina silloin tällöin mukava vuokrata alle ja suunnistaa ulos kaupungista. Varsinkin huhtikuun alussa, kun sääennuste lupasi viikonlopuksi peräti ensimmäisiä hellelukemia. Sen rohkaisemana vuokrasimme auton, jonka kävimme lauantaiaamuna noutamassa Alexanderplatzin Europcarilta. Kyseessä oli vuokraamon kevät-spesiaali, jossa alleen sai uuden Audi A1:sen kepeään 37 euron vuorokausihintaan. Kyseinen auto on kiinnostanut itseäni aina sen viime vuoden myyntiintulosta saakka, sillä A1 (kuten kaikki merkin uudet mallit) on erittäin hyvän näköinen pieni premium-auto. Mielessä olikin ollut jo pitkään vuokrata auto koeajettavaksi, mihin tarjoutui nyt loistava tilaisuus. 🙂

Jatka lukemista ”Autoretki Itä-Brandenburgissa”